Projekt
Investering - 18518

VALAPA-vauhtia välineillä, laatua laitteilla ja parannusta pieninvestoinnein

Kehittämisyhdistys Kalakukko ry

08.12.2015 - 29.04.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Hanke on Kalakukko ry:n toiminta-alueella toteutettava paikallinen hanke, jossa hallinnoijana toimii Kehittämisyhdistys Kalakukko ry. Yhdistyksen talous pohjautuu Euroopan Unionin maaseuturahaston, Suomen valtion ja alueen kuntien rahoitukseen. Hankkeen toteuttajia ovat Kalakukko ry:n toiminta-alueen yksityisoikeudelliset toimijat.Hankkeeseen sisältyvissä toimenpiteissä hankitaan harrastusvälineitä, ilmalämpöpumppuja tai muita toimintaa tehostavia tai monipuolistavia laitteita. Mukaan valittavien toimenpiteiden kustannusten on oltava alle 5 000 euroa. Hankkeen tavoitteena on parantaa maaseudun ja kylien palveluja eri ikäisille asukkaille hankkimalla monipuolisempia ja ajanmukaisia harrastusvälineitä, monipuolistaa ja tehostaa kylien yleishyödyllisten yhdistysten toimintaa hankkimalla atk-laitteita, kalustoa ja kylätapahtumissa käytettäviä laitteita sekä parantaa yhteisten tilojen energiatehokkuutta hankkimalla ilmalämpöpumppuja.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

18518

Startdatum

08.12.2015

Slutdatum

29.04.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Investering

Underåtgärd

7.4 Service på landsbygden

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Landsbygdsservice, investering

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner