Taito Lappi ry:n vetämä esiselvityshanke ”Väylän taiturit” etsii keinoja Tornionlaakson käsityöperinteen, käsityöhön liittyvien tarinoiden säilyttämiseen, käsityöhön liittyvän hiljaisen tiedon siirtämiseen sekä näillä keinoin paikallisen perinteen tuotteistamisen herättelemiseen ja mahdolliseen tuotteistamiseen asti erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Esiselvityshankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuudet ja tarpeet laajemmalle hankkeelle, hankkia tarkempaa tietoa valitusta kohderyhmästä, sekä haastatella alueella tällä hetkellä toimivia, käsityöperinteessä kiinni olevia toimijoita laajemman hankkeen tietopohjan muodostamiseksi.
Esiselvityshankkeessa hyödynnetään palvelumuotoilun keinoja (erityisesti nopeita kokeiluja ja yhteiskehittämisen työpajoja), toteutetaan kolme työpajaa (Pellossa, Ylitorniolla ja Torniolla, kullakin paikkakunnalla 1 työpaja), ja tuodaan jokivarteen sitoutuvan käsityön tekeminen osaksi työpajan toteutusta. Lisäksi esiselvityshankkeen aikana haastatellaan käsityöperinteen taitajia, kulttuuriperinnön parissa työskenteleviä toimijoita alueelta sekä kädentaitoa Tornionjokivarressa tuotteistavia yrittäjiä.
Yhteenveto hankkeesta
Taito Lappi ry toteutti lyhyen “Väylän taiturit” -esiselvityshankkeen syksyllä 2024 selvittääkseen keinoja Tornionlaakson käsityöperinteen ja käsityöhön liittyvien tarinoiden säilyttämiseen, käsityöhön liittyvän hiljaisen tiedon siirtämiseen sekä näillä keinoin paikallisen pe...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
282747
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Hankkeen yhteenveto
Taito Lappi ry toteutti lyhyen “Väylän taiturit” -esiselvityshankkeen syksyllä 2024 selvittääkseen keinoja Tornionlaakson käsityöperinteen ja käsityöhön liittyvien tarinoiden säilyttämiseen, käsityöhön liittyvän hiljaisen tiedon siirtämiseen sekä näillä keinoin paikallisen pe...
Taito Lappi ry toteutti lyhyen “Väylän taiturit” -esiselvityshankkeen syksyllä 2024 selvittääkseen keinoja Tornionlaakson käsityöperinteen ja käsityöhön liittyvien tarinoiden säilyttämiseen, käsityöhön liittyvän hiljaisen tiedon siirtämiseen sekä näillä keinoin paikallisen perinteen tuotteistamiseen erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Esiselvityshankkeen tavoitteena oli selvittää mahdollisuudet ja tarpeet laajemmalle hankkeelle, hankkia tarkempaa tietoa valitusta kohderyhmästä, sekä haastatella alueella olevia, hankkeen toteutushetkellä käsityöperinteessä ja käsityöyrittäjyydessä kiinni olevia toimijoita laajemman hankkeen tietopohjan muodostamiseksi. Hankkeessa toteutettiin kolme työpajaa (Ylitorniolla, Torniossa ja Pellossa), lisäksi tietopohjaa kartutettiin haastatteluin. Hankkeen tuloksena koottiin loppuraportti, johon on koottu haastattelu- ja työpaja-aineistoista kootut kehittämisen teemat mahdollisen laajemman hankkeen kirjoittamiseksi.
Toteutus
Hanke käynnistettiin syyskuussa 2024, ja se päätettiin joulukuussa 2024. Hanke toteutui suunnitellusti: hankkeelle haettiin kuitenkin heti käynnistysvaiheessa 1kk jatkoaikaa, jotta hanketta toteuttaneen tiimin hankkeelle haetut työtunnit - ja sitä myöten hankesisällöt, saatiin toteutettua s...
Hanke käynnistettiin syyskuussa 2024, ja se päätettiin joulukuussa 2024. Hanke toteutui suunnitellusti: hankkeelle haettiin kuitenkin heti käynnistysvaiheessa 1kk jatkoaikaa, jotta hanketta toteuttaneen tiimin hankkeelle haetut työtunnit - ja sitä myöten hankesisällöt, saatiin toteutettua suunnitellusti muiden yhdistyksen toimintojen ohella. Hanketta toteutti yhdistyksen hanketiimi, johon kuuluivat toiminnanjohtaja hankekoordinaattorin roolissa, kehittämispäällikkö hankepäällikön roolissa ja yhdistyksen erikoisneuvoja hanketyöntekijänä. Lisäksi hankkeelle työskenteli yksi talkoolainen, joka osallistui Torniossa ja Pellossa pidettyihin työpajoihin: hän kokeili käsityömallin ennen työpajoja, osallistui työpajojen vetämiseen, työpajojen loppukoontiin, ja kävi läpi hankeraportin kommentoiden. Toinen talkoolainen kahvitti Pellon Taitokeskuksella pidetyn työpajan.
Työpajoissa Pellossa, Ylitorniolla ja Torniossa oli yhteensä 20 osallistujaa. Mukana oli sekä käsityöharrastajia, käsityöyrittäjiä että alan opiskelijoita molemmin puolin rajaa. Hankkeelle asetettu kohderyhmä nuoret ja nuoret aikuiset osoittautui haastavaksi tavoittaa: jokaisessa työpajassa oli kohderyhmän edustajia, mutta myös ikähaarukan ylittäviä osallistujia, joita hankkeen teema kiinnosti. Haastatteluihin osallistui käsityöyrittäjiä Väylän varrelta: haastattelujen merkitys työpajojen kautta tehdyn tiedonhankinnan rinnalla oli määrällisesti vähäisempi, mutta sisällöiltään haastattelut tarjosivat mielenkiintoista lisää työpajojen tuloksiin.
Työpajatoteutusten jälkeen haastattelu- ja työpaja-aineistot käytiin läpi. Aineiston pohjalta oli mahdollista muodostaa selkeä kehittämissuunta mahdolliselle laajemmalle hankkeelle. Tämä sisältö on avattu raportissa kohdissa ”tulokset” ja “vaikutukset ja jatkosuunnitelma”.
Tulokset
Hankkeen tavoitteena oli selvittää, löytyykö Outokaira Tuottamhan ry:n alueelta riittävää määrää hankkeen teemoista kiinnostuneita yrittäjiä, käsityöyrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria ja nuoria aikuisia laajemman hankkeen kohderyhmäksi, sekä ottaa tarkemmin selvää hankkeen tem...
Hankkeen tavoitteena oli selvittää, löytyykö Outokaira Tuottamhan ry:n alueelta riittävää määrää hankkeen teemoista kiinnostuneita yrittäjiä, käsityöyrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria ja nuoria aikuisia laajemman hankkeen kohderyhmäksi, sekä ottaa tarkemmin selvää hankkeen tematiikkaan liittyvistä kehittämistarpeista alueella. Näitä kaikkia tavoitteita kohti hankkeella päästiin: työpajat ja haastattelut toivat ilmi, että käsityöyrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria ja nuoria aikuisia alueella on haasteellista tavoittaa, mutta heitä alueelta löytyy. Sen lisäksi Tornionlaakson käsityöperinteiden säilyttämisestä, tornionjokivartisesta käsityöyrittäjyydestä ja paikalliseen käsityöhön liittyvästä hanketoiminnasta kiinnostuneita oli myös ns. aikuisissa, eli hankkeemme määritelmän mukaisesti yli 35-vuotiaissa. Mahdollisen laajemman hankkeen osalta ikärakennetta tuleekin tarkastella laajemmin.
Käsityöyrittäjyys ylipäätään koettiin alueella haastavaksi: muista Lapin alueista poiketen alueella ei ole esimerkiksi niin vahvoja matkailusesonkeja, joiden varaan rakentaa käsityömatkailupalveluja. Yrittäjyyttä tehdään joko osa-aikaisesti, tai toimitaan ns. monialayrittäjänä: muu liiketoiminta mahdollistaa myös käsityöyrittäjänä toimimisen. Aloittamisen kynnystä madaltaisi saman alan yrittäjien yhteisö, joka voisi tarjota ihan fyysistä tilaa, mutta myös avointa keskusteluyhteyttä käsityöyrittäjyyteen liittyvistä teemoista. Tulevalta hankkeelta toivottiin apua esimerkiksi hinnoitteluun, erilaisia keinoja näkyvyyden kasvattamiseen, ja benchmarkaus-reissuja muiden pienten alueiden menestyviin yrityksiin.
Käsityöperinteen siirtämiselle ja tiedon jakamiselle nähtiin monta tapaa. Esiselvityshankkeen nimen toivottiin säilyvän myös laajempaan hankkeeseen: Väylän taiturit -konseptin kehittäminen nähtiin tärkeänä. Väylän taitureita voivat olla alueella toimivat yrittäjät, käsityön harrastajat, suvun vanhimmat: tärkeänä teemana esiin nostettiin myös ylisukupolvisuus. Laajemman hankkeen tavoitteiksi toivottiin, että nämä taiturit etsittäisiin esiin, heidän tietotaitonsa tuotaisiin esimerkiksi alueen asukkaiden (lasten ja nuorten, mutta myös kenen tahansa aihepiiristä kiinnostuneen) tietoisuuteen eri tavoin, heidän osaamistaan taltioitaisiin esimerkiksi videoin ja haastatteluin, ja näin säilytettäisiin alueen käsityöosaamista myös alueen rajojen ulkopuolelle.
Väylän taituruutta säilyttämään laajemman hankkeen avulla toivottiin kehitettävän konsepti, joka sisältäisi esimerkiksi seuraavat kolme toteutustapaa:
1) tuotepaketit kaikille: perinteisistä Väylän varren käsitöistä yhteistyössä alueen yrittäjien kanssa kehitetyt materiaalipaketit, joita tukevat julkisesti esillä olevat opetusvideot (esim. Youtubessa): näin toimien kuka tahansa, ketä paikallinen käsityöperinne kiinnostaa, voi osallistua ja oppia,
2) yhteistyö koulujen kanssa: perinteiden siirtäminen koululaisten aktivoimisen kautta: Väylän taituruus ujutettuna koulujen käsityötunneille, sisältäen myös yrittäjyyskasvatusta ja
3) yhteistyö alueen yrittäjien kanssa: yrittäjät voivat toimia oman toimintansa ohella Väylän taitureina, tuottaa itse käyttämistään tekniikoista tuotepaketteja ja siirtää omaa osaamistaan eri käsityötekniikoista nuoremmille sukupolville esimerkiksi kouluvierailujen avulla (vrt. myös Kläpit Lipolla -hanke, oppilaiden vierailut taitureiden luo)
Hankkeen tulokset haastattelujen ja työpajojen osalta olivat rohkaisevia: selkeästi laajemmalle hankkeelle alueella nähtiin tarvetta. Myös työpajaosallistujien määrä eri alueilla antoi viestiä siitä, että laajemmalle hankkeelle olisi mahdollista koota riittävän suuri osallistujamäärä kohderyhmän kuvausta laajentamalla.
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Esiselvityshankkeen lyhyt toteutusaika mahdollisti tiedonhankinnan haastattelujen ja työpajatoteutusten kautta, sekä alustavan verkoston haarukoimisen mahdollista tulevaa laajempaa hanketta varten. Näin toimimalla saavutettiin hankkeen tavoitteet: esiselvitys nosti esiin selkeitä kehittämistarp...
Esiselvityshankkeen lyhyt toteutusaika mahdollisti tiedonhankinnan haastattelujen ja työpajatoteutusten kautta, sekä alustavan verkoston haarukoimisen mahdollista tulevaa laajempaa hanketta varten. Näin toimimalla saavutettiin hankkeen tavoitteet: esiselvitys nosti esiin selkeitä kehittämistarpeita laajemmalle hankkeelle, ja osoitti, että aihepiiristä kiinnostunutta kohderyhmää alueelta löytyy riittävästi.
Hankkeen toteutustapa oli tykätty: käsityön yli toteutetuissa työpajoissa keskustelu soljui vaivatta, ja osallistujat keskustelivat aktiivisesti. Myös kiinnostusta mahdolliseen laajempaan jatkohankkeeseen ilmaistiin ääneen jokaisessa työpajassa. Työpajatoteutusten avulla hankittua tietoa täydennettiin haastatteluin, ja tällä otannalla raportin “tulokset”-kohtaan tiivistetyt kehittämistoiveet koskien mahdollista laajempaa hanketta olivat hyvin yhteneväisiä niin työpajaosallistujilla kuin haastateltavilla.
Hanke päättyi joulukuussa 2024, ja mahdollinen laajempi hankehakemus valmistellaan kevään 2025 aikana. Jatkohankkeen sisällöt kytkeytyvät edelleen Tornionjokilaakson käsityöperinteen säilyttämiseen, käsityöyrittäjyyden tukemiseen alueella sekä käsityöperinteiden siirtämiseen uusille sukupolville koulutusorganisaatioiden kanssa tehdyn yhteistyön myötä.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto