Projekt
Allmännyttigt investeringsprojekt - 8355

Vehkataipaleen Metsästysmaja

Vehkataipaleen Metsästysyhdistys r.y.

31.05.2015 - 26.03.2019

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Hankkeen kohderyhmät ovat 1. Vehkataipaleen Metsästysyhdistyksen jäsenet, 2. muut Taipalsaaren kunnan Vehkataipaleen alueen yhteisöt ja niiden jäsenet, 3. yksityiset Vehkataipaleen alueen asukkaat. Hyöty hankkeen toteuttamisesta koituu kaikille näille ryhmille. Yhteisöllisenä rakennushankkeena metsästysmaja tukee hyvin Vehkataipaleen kyläkeskuksen rakennetta, johon ennestään kuuluvat mm. koulu, päiväkoti ja liikuntasali. Tavoiteena on rakentaa Vehkataipaleelle kokoustilaksi sekä muiden tilaisuuksien tyyssijaksi ja virkistyskäyttöön 131 m2:n laajuinen metsästysmaja, joka on laajasti käytettävissä myös muuhun kuin metsästykseen liittyvään toimintaan. Osoitteessa Kanavakuja 2a, 54960 Vehkataipale sijaitsevalle tontille, jolla jo sijaitsee muita eränkäyntiin liittyviä rakennuksia, on tarkoitus rakentaa v. 2015 - 2016 hirsirakennus. Hirsikehikko ostetaan valmiina tontilla koottavaksi. Kaikki työ perustusten rakentamisesta ja hirsikehikon kokoamisesta lähtien tehdään talkootyönä, myös konetyö. V. 2015 tehdään perustukset, ja rakennuskautena 2016 maja rakennetaan valmiiksi. Laaja-alaisen käytön varmistamiseksi rakennus varustetaan mm. tavanomaisilla keittiökalusteilla, leivinuunilla, takalla ja saunalla suihkuineen. Kokous- ja virkistystiloja ei Vehkataipaleella ole tähän asti ollut riittävästi, joten valmistuttuaan rakennus täyttää selkeän sosiaalisen tilauksen.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

8355

Startdatum

31.05.2015

Slutdatum

26.03.2019

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Åtgärd

Allmännyttigt investeringsprojekt

Underåtgärd

7.5 Fritid och investeringar i turism

Typ av åtgärd

Service på landsbygden och utveckling av byar

Åtgärdens specifierare

Investeringar som gäller fritid och turism

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner