Offentlig projektbeskrivning
Hanke vahvistaa maa- ja metsätalouden kykyä vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin ja tukee uudistavien käytäntöjen leviämistä koko Suomessa. Tavoitteena on juurruttaa uudistavan viljelyn ja ilmastokestävän metsätalouden ratkaisut käytäntöön viljelijä, ja maanomistajalähtöisesti, vertaisoppimisen ja alueellisten verkostojen avulla. Toiminta jakautuu kolmeen työpakettiin. Ensimmäisessä järjestetään asiantuntijavetoisia maa- ja metsätalouden alueellisia tietowebinaareja, joissa esitellään uusinta tutkimustietoa ja käytännön ratkaisuja mm. vesitalouden hallintaan, maaperän kasvukunnon parantamiseen, metsien terveyteen ja satovarmuuteen. Tilaisuudet striimataan ja tallennetaan. Toisessa työpaketissa vahvistetaan alueellisia verkostoja edelläkävijäviljelijöiden ympärille. Luodaan viljelijäryhmä motivoituneista edelläkävijöistä. Heitä tuetaan omaehtoisissa tiedonvälitystapahtumissa, kuten pellonpiennarpäivissä, tilavierailuissa ja koulutilaisuuksissa. Tavoitteena on luoda toimintamalli, joka mahdollistaa pitkäjänteisesti viljelijältä viljelijälle tapahtuvan oppimisen ja omaehtoisten ryhmien syntymisen alueella. Näin voidaan varmistaa, että uudistavan viljelyn periaatteet eivät jää yksittäisiksi kokeiluiksi, vaan leviävät laajamittaisesti ja viljelijälähtöisesti osaksi suomalaista maataloutta. Kolmannessa työpaketissa vahvistetaan metsätalouden tiedonvälitysverkostoja tuomalla yhteen metsänomistajia, metsäammattilaisia ja muita sidosryhmiä. Näin edistetään käytäntöjä, jotka parantavat metsien terveyttä, ehkäisevät vesistökuormitusta ja tukevat monimuotoisuutta. Hanke toteutetaan Kaakkois-Suomen alueella vuosina 2026–2027. Tilaisuudet ovat avoimia ja maksuttomia, ja tallenteet sekä materiaalit jäävät laajemmin hyödynnettäviksi. Pitkällä aikavälillä hanke tukee omaehtoisten viljelijä- ja metsänomistajaryhmien syntyä. Näin luodaan pysyvää pohjaa kestävän maa- ja metsätalouden leviämiselle koko maassa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
355961
Startdatum
30.09.2025
Slutdatum
31.12.2027
Är det ett Leader-projekt?
ei
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Informationsförmedlingsprojekt
Typ av åtgärd
Informationsförmedlingsprojekt
Åtgärdens specifierare
Projektet för förmedling av miljö- och klimatinformation
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde/Särskilda mål
SO0
Aktuellt om projektet
Uudistavan viljelyn iltapäivä potkaisee käyntiin kaksivuotisen hankkeen, jossa käynnistämme alueellista viljelijätoimintaa Kaakkois-Suomessa ja Päijät-Hämeessä. Nyt on mahdollisuus päästä mukaan ideoimaan toimintaa.
Uudistavan viljelyn menetelmiä pitkään hyödyntäneet Mika Tuiskunen ja Marja Oesch tulevat paikalle kertomaan kokemuksistaan luopuvan ja aloittavan sukupolven näkökulmista. Lisäksi kuulemme Taina Ihaksin puheenvuoron metsien vesienhallinnan merkityksestä maa- ja metsätaloudelle.
Keskustelulle ja kokemusten vaihtamiselle on varattu paljon aikaa, eikä kolmea tuntia jaksa ilman kahvitaukoa ja pikkupurtavaa. Tapahtuman jälkeen voi jäädä keskustelemaan muiden osallistujien kanssa ja jututtamaan puhujia.
Tervetuloa pellonpientareelle Matti Kousan isännöimälle Repekkalan luomutilalle Valkealaan! Tule kuulemaan, miten uudistava viljely ja tilojen välinen yhteistyö voivat tukea kannattavaa ja kestävää viljelyä. Päivän aikana tutustutaan uudistavan viljelyn menetelmiin Repekkalan luomutilalla, jaetaan käytännön kokemuksia ja keskustellaan muiden viljelijöiden kanssa.
Ajankohtaista tietoa ja käytännön esimerkkejä uudistavasta viljelystä
Pellonpiennartilaisuus Matti Kousan tilalla Valkealassa tarjoaa ajankohtaista tietoa uudistavasta viljelystä ja käytännön esimerkkejä tilan pelloilta. Tällä kasvukaudella tilalla viljellään kauraa, hernettä, syysvehnää ja nurmia sekä lisäksi kesällä on mahdollisesti tarkoitus kylvää syysrypsiä.
Repekkalan luomutilalla tehdään aktiivista yhteistyötä kylän muiden tilojen kanssa. Käytössä ovat muun muassa maamiesseuran yhteiskäyttökoneet, kuten lannanlevitysvaunu ja tarkkuuslevitin, sekä yhteiset kuivurit. Yhteistyötä tehdään myös ravinteiden kierrättämisessä: tila vastaanottaa lantaa läheiseltä emolehmätilalta.
Pellonpiennarpäivässä asiantuntijavieraana on Erkki Vihonen, joka on yksi tunnetuimmista uudistavan viljelyn neuvojista Suomessa. Luvassa on käytännönläheinen katsaus maan kasvukuntoon ja uudistavan viljelyn menetelmiin. Erkki toimii kasvin- ja luomutuotannon lehtorina Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKissa sekä uudistavan viljelyn ja luomutuotannon asiantuntijana Maa-akatemiassa.
Pellonpiennarpäivään ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Kahvia ja pullaa tarjolla 40 ensimmäiselle. Lisätietoja: https://www.bsag.fi/ajankohtaista/pellonpiennarpaiva-repekkalan-luomutilalla/
Tilaisuus on ensimmäinen Kaakon Carbon Action -klubin järjestämä pellonpiennarpäivä ja on osa BSAG:n VERKKO-hankkeen toimintaa. Pellonpiennar järjestetään yhteistyössä Kestävästi ja vastuullisesti toimiva maatila Kaakkois-Suomessa – MaKe Kaakkois-Suomi –hankkeen kanssa. Hankkeet ovat saaneet EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen Elinvoimakeskukselta.
Nyt kannattaa liittyä viljelijäverkostoon ja tulla mukaan Carbon Action Klubi-iltaan 8.10.2026 klo 17-19 MaatalousKonemessujen yhteydessä!
Klubi-illassa tapaat muita viljelijöitä ja pääset keskustelemaan pellon kehittämisestä rennossa tunnelmassa huippuasiantuntijoiden johdolla. Ensimmäiset tilaisuuteen ilmoittautuvat Carbon Action -klubin jäsenet saavat maksuttoman pääsylipun illan AgriFestiin. Jos et vielä kuulu klubiin, voit liittyä samalla kun ilmoittaudut tapahtumaan.
Klubi-ilta kokoaa klubilaiset yhteen
Carbon Action Klubi-ilta on klubilaisten kohtaamispaikka MaatalousKonemessuilla. Tule tapaamaan muita viljelijöitä, vaihtamaan kuulumisia sekä viettämään yhdessä messupäivän jälkeistä iltaa.
Illan aikana nostetaan esiin viljelijöiden omia onnistumisia ja käytännön ratkaisuja maaperän kasvukunnon parantamiseen. Maanviljelijä ja Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Tuomas Mattila alustaa uudistavasta viljelystä ja tuo keskusteluun tutkimuksen ja käytännön viljelyn näkökulmia. Illan aikana Tuomas vastaa myös viljelijöiden ajankohtaisiin kysymyksiin yhdessä viljelijä Juuso Joonan kanssa. Juuso toimii illan juontajana.
Ohjelmassa on rentoa yhdessä oloa, lyhyitä puheenvuoroja, yhteistä keskustelua ja aikaa muiden klubilaisten tapaamiseen. Ilmoittautuneille on tarjolla olutta, viiniä ja alkoholittomia virvokkeita.
Carbon Action -klubi on maksuton ja kaikille avoin viljelijäverkosto, joka tarjoaa jäsenilleen ajantasaista tietoa maan kasvukunnosta, hyödyllisiä materiaaleja sekä tapahtumia webinaareista peltopäiviin.
Ensimmäiset Carbon Action Klubi-iltaan ilmoittautuvat saavat maksuttoman pääsylipun AgriFestiin. Klubi-iltaan on rajatusti paikkoja, joten ilmoittaudu pian ja varmista paikkasi!
Oletko sinä Vuoden pellonkehittäjä 2026
?
Maan kasvukunnon kehittäminen syntyy kokeiluista, oivalluksista ja pitkäjänteisestä työstä. Klubi-illassa haluamme nostaa esiin viljelijöiden omia onnistumisia ja käytännön ratkaisuja sekä jakaa niitä muiden viljelijöiden inspiraatioksi.
Mikä on sinun pellon kehitystarinasi? Oletko löytänyt tilallasi toimivan ratkaisun tai kokeillut jotain, josta muutkin viljelijät voisivat ottaa oppia? Kerro meille oma ratkaisusi, lähde mukaan Vuoden pellonkehittäjä 2026 -kisaan ja voit voittaa kultaisen lapion!
Hakemusten joukosta valitaan neljä finalistia kertomaan omasta pellon kehitysratkaisustaan Carbon Action Klubi-illassa. Puheenvuorot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, ja niissä keskitytään ennen kaikkea käytännön kokemusten ja oppien jakamiseen muiden viljelijöiden kanssa. Pitkää esitystä ei tarvitse valmistella.
Illan osallistujat äänestävät finalistien joukosta Vuoden pellonkehittäjän 2026, joka palkitaan samana iltana. Osallistu kisaan samalla lomakkeella, jolla ilmoittaudut Klubi-iltaan. Hae mukaan viimeistään 2.10.2026.
Finalisteille tarjoamme maksuttoman sisäänpääsyn MaatalousKonemessuille. Lisäksi maksamme puheenvuorosta korvauksen sekä sopimuksen mukaan matka- ja majoituskuluja.
Ilta huipentuu AgriFestiin
Ilta jatkuu MaatalousKonemessujen AgriFestissä klo 19 alkaen. Siellä viljelijät kokoontuvat yhteen musiikin, ohjelman ja rennon yhdessäolon merkeissä.
Klubi-illassa valittu Vuoden pellonkehittäjä 2026 palkitaan vielä saman illan aikana AgriFestin lavalla. Tuomas Mattila luovuttaa voittajalle kultaisen lapion ja nostaa samalla esiin viljelijöiden tekemää työtä peltojen kehittämiseksi.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto