Offentlig projektbeskrivning
Hanke vahvistaa Päijät-Hämeen maaseutualueiden yksin- ja mikroyrittäjien henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan ja kykyään reagoida arjen toimintakentän muutoksiin. Tavoitteena on, että hankkeen seurauksena yksin- ja mikroyrittäjien yritystoiminta alueella on aiempaa tuloksekkaampaa, verkostoituneempaa ja monipuolisempaa ja yrittäjien henkilökohtaiset resurssit liiketoiminnan pyörittämiseen ja kasvattamiseen ovat aiempaa vahvemmat. Sen lisäksi, että hanke parantaa yksin- ja mikroyrittäjien kykyä jatkaa ja kehittää liiketoimintaansa, se myös parantaa yrityksen mahdollisuuksia löytää jatkaja tulevaisuudessa. Hanke vahvistaa myös Päijät-Hämeen kuntia elinvoimaisina, uusia verkostoja tuottavina paikkoina, joissa kannattaa yrittää, työllistää ja tuottaa palveluja osana yhteisöä. Hankkeen hyödynsaajina ovat yksin- ja mikroyrittäjien lisäksi kunnat, kuntalaiset sekä elinkeinojen ja aluekehittämisen sidosryhmätoimijat. Hankkeessa toteutetaan yksin- ja mikroyrittäjille heidän hyvinvointitarpeitaan selvittävä alkukartoituskysely, tämän pohjalta räätälöidyt eri kunnissa pidettävät hyvinvointityöpajat sekä maakunnallinen päätöstapahtuma. Yrittäjien hyvinvointia ja yrittämisen arjen resilienssiä lisäämällä hanke parantaa myös yrittäjien valmiuksia hankkia uusia asiakkaita, kasvattaa yritystoimintaansa, kehittää osaamistaan ja palkata ensimmäinen työntekijä tai työntekijöitä. Toisaalta hankkeen tarjoama hyvinvointiherättely ja jaksamisen perustyökalut auttavat vähentämään yksin- ja mikroyrittäjien riskiä ajautua työuupumukseen ja sen myötä taloudellisiin vaikeuksiin ja jopa yritystoiminnan lopettamiseen. Yrittäjät saavat hanketapahtumissa uutta verkostoa ja kontakteja oman kuntansa ja koko maakunnan yksin- ja mikroyrittäjiin, mikä synnyttää heille uusia liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia. Yrittäjät pääsevät myös jakamaan vertaiskokemuksiaan yrittäjyydestä ja luomaan itselleen kollegojen tukiverkostoa. Hankeaika 1.9.2025 - 31.12.2026, toteuttaja Päijät-Hämeen Yrittäjät.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
339222
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Inre stadsområde
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto