Projekt
Utvecklingsprojekt - 58470

Vuohitalous elinkeinoksi

ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry

31.12.2017 - 28.12.2020

Avslutat

Offentlig projektbeskrivning

Vuohitalous elinkeinoksi -hankkeessa selvitetään edellytyksiä, joilla vuohitalous saadaan kilpailukykyiseksi tuotantovaihtoehdoksi. Yhtenä tavoitteena on luoda malli, kuinka tuotosseuranta toteutetaan Suomessa vuohitiloilla. Hankkeessa etsitään myös toimintamalli vuohien jalostussuunnittelulle. Tämän lisäksi tehdään toimintaohjeet vuohenmaidon laadun hallintaan, koska ohjeistusta ei ole olemassa. Mallina tässä voidaan hyödyntää maitotiloille tehtyjä toimintaohjeita. Vuohitiloille ei ole olemassa myöskään ruokinnansuunnitteluun toimivia, päivitettyjä työkaluja ja hankkeessa selvitetään, kuinka ruokinnansuunnittelua voidaan tehdä vuohitiloilla. Nämä neljä perusasiaa, tuotosseuranta, jalostussuunnittelu, ruokinnansuunnittelu ja maidon laadun hallinta, pitää saada kuntoon ennen kuin vuohitaloutta voidaan uskottavasti kehittää. Hankkeessa haetaan tietoa toimivista käytännöistä sekä Suomesta, mutta ennen kaikkea ulkomailta, missä vuohitalous on merkittävä elinkeino. Talouslaskelmien avulla selvitetään, millä edellytyksillä vuohitalous on Suomessa kannattavaa. Hankkeeseen haetaan mukaan 4-5 pilottitilaa, joiden kanssa hanketta viedään eteenpäin. Hankkeen toiminta-alueena on Etelä-Pohjanmaa ja Pirkanmaa.

Mer information

Program/Fond

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Projektnummer

58470

Startdatum

31.12.2017

Slutdatum

28.12.2020

Är det ett Leader-projekt?

ei

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

16.2 Pilotering och utveckling av nya produkter och metoder inom bioekonomi

Typ av åtgärd

Samarbete

Åtgärdens specifierare

Datainsamlingsprojekt, industriell forskning (80 procent).

Projektkaraktär

Interregional

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner