Projekt
Utvecklingsprojekt - 319753

Yhdistysherättämö – hanke

Vaara-Karjalan Leader ry

- 31.03.2027

Är igång

Offentlig projektbeskrivning

Yhdistysherättämö – hanke on Vaara-Karjalan Leader ry:n hallinnoima ja yhdistyksen toiminta-alueella toteutettava yhdistystoimijoiden osaamista ja jaksamista lisäävä hanke. Hankkeen aikana tehdään kattava kysely alueen yhdistystoiminnan tilasta sekä koulutetaan alueen yhdistystoimijoita yhdistystoiminnan hallinnointiin liittyen. Lisäksi hankkeen aikana keskitytään löytämään uusia toimintatapoja ja – malleja alueen yhdistystoiminnan kehittämiseksi. Hankkeen aikana haetaan uusia ideoita ja osallistetaan alueen toimijoita kehittämään alueen yhdistystoimintaa. Vaara-Karjalan Leader ry:n toiminta-alue on demograafisesti haasteellista aluetta. Alueen yhdistystoiminta on uuden äärellä: korona-aika vaikutti yhdistysten toimintaan merkittävästi ja monessa yhdistyksessä on koettu haasteita toimintojen uudelleen käynnistämiseen liittyen. Koronan myötä moni vanha yhdistysaktiivi jäi kokonaan pois yhdistysten toiminnasta. Samalla hävisi paljon osaamista. Lisäksi alueen yhdistyksissä toimii paljon samoja henkilöitä, joiden voimavarat ovat rajalliset toimintojen uudistamiseen ja uusien kehittämisideoiden eteenpäin viemiseen. Hankkeen aikana järjestetään erilaisia yhdistystoimintaa tukevia koulutuksia. Lisäksi hankkeen aikana järjestetään erilaisia työpajoja ja sparraustilaisuuksia uusien ideoiden ja toimintamallien löytämiseksi. Hankkeen aikana tehdään myös tutustumismatkoja muualle Eurooppaan uusien, erilaisten toimintatapojen löytämiseksi. Hanke on kolmivuotinen ja hankkeen toteuttamisesta vastaa leader-yhdistyksen työntekijät. Hankkeen koulutus- ja sparraustilaisuuksia toteutetaan pääsääntöisesti ostopalveluiden kautta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 145 040,00€ ja hankkeelle haetaan 100%:n julkinen tuki.

Mer information

Program/Fond

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Projektnummer

319753

Slutdatum

31.03.2027

Är det ett Leader-projekt?

kyllä

Typ av landsbygd

Lokala centra på landsbygden

Åtgärd

Utvecklingsprojekt

Underåtgärd

Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden

Typ av åtgärd

Samarbetsprojekt

Åtgärdens specifierare

Koordinerings- och aktiveringsprojekt

Projektkaraktär

Lokal/Regional

Målområde

SO8

Aktuellt om projektet

Projektets kontaktpersoner