Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen tuella toteutetaan innovatiivisten ja kasvuhakuisten pienten elintarvikealan yritysten ennalta valittujen tuotteiden testaus systemaattisesti ja laaja-alaisesti uudessa kohdemarkkinassa Saksassa. Hankkeessa saksalaisilta kuluttajilta kerätään kattavasti ja systemaattisesti palautetta tuotteista pilotoimalla uudenlaista yhteismarkkinoinnin konseptia, joka luodaan yritysryhmähankkeen aikana yritysten yhteistyönä. Hanke koostuu neljästä keskeisestä toimenpiteestä: 1) Luodaan elintarvikealan yritysten yhteismarkkinointikonsepti, joka mahdollistaa elintarvikkeiden kuluttajapalautteen keräämisen ja jakelukanavien selvitystyön. 2) Osallistuvien yritysten etukäteen valittujen tuotteiden suunnittelu testaukseen ja saksalaiselle kuluttajalle sopivaksi sekä valmistelevat toimet asiakaspalautteen keräämiseksi. 3) Yhteismarkkinointikonseptin testaus ja asiakaspalautteen systemaattinen kerääminen 16. - 25.1.2026 Grüne Woche-tapahtumassa, joka toimii uusien tuotteiden testialustana. Asiakaspalautteen analysointi. 4) Uusien yhteistyökumppaneiden ja jakelukanavien selvittäminen Saksan markkinasta Grüne Woche -tapahtumaan pohjaten. Hankkeen tuloksena yritysten välinen yhteistyö on synnyttänyt yhteistyön mallin, yhteismarkkinoinnin konseptin, jolla voidaan kerätä kustannustehokkaalla tavalla tietoa kuluttajien mieltymyksistä sekä markkinatietämystä kotimaisista elintarvikkeista. Hankkeeseen osallistuvien yritysten vienti- ja liiketoimintaosaaminen on lisääntynyt ja yritysten ymmärrys omien tuotteiden potentiaalisista asiakkaista Saksassa on merkittävästi kasvanut. Yrityksille on syntynyt selkeä näkemys siitä, mitkä jakelukanavat voivat palvella heitä parhaiten Saksassa. Hankkeeseen osallistuu viisi elintarvikealan yritystä kolmesta eri maakunnasta (Etelä-Pohjanmaa, Kymenlaakso ja Etelä-Häme). Hankkeen hakijana toimii Kouvola Innovation Oy. Hanke toteutetaan ajalla 1.11.2025-30.9.2026.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
355350
Slutdatum
30.09.2026
Är det ett Leader-projekt?
ei
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Företagsgruppsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för unga jordbrukare och företagsverksamhet
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Företagsgrupprojekt för att främja unga jordbrukare och företagsverksamhet
Projektkaraktär
Interregional
Målområde
SO7
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto