Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen omistajana ja käynnistäjänä on Pyhärannan kunta. Hankkeen tavoitteena on yhdistää pienen kunnan alueella toimivat aktiiviset yhteisöt kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä toteuttavaksi verkostoksi. Yhteisöt toimivat vapaaehtoisvoimin ja oman varainhankintaansa pohjautuen. Hankkeen tarkoituksena on palkata yhteisötyöntekijä, joka yhteistyössä Säätiön, Seurakunnan ja Yhdistysten kanssa suunnittelee ja toimeenpanee yhteistyöverkoston, jolla kartoitetaan ja selvitetään tukea tarvitsevat yhdistykset ja autetaan heitä avustushakemuksissa. Vastaavasti yhteisellä verkostolla voidaan lisätä tietoisuutta hyvinvointia tukevien investointikohteiden rahoitusmahdollisuuksista sekä toisaalta auttaa toimintaa rahoittavia tahoja priorisoimaan vaikuttavuudeltaan tärkeimmät hankkeet. Tavoitteena on yhdistysten yhteistyön lisääminen sekä kunnan ja yhdistysten tiiviimpi yhteistyö. Tavoite saavutetaan parantamalla viestintää, kokeilemalla toimintavaihtoehtoja ja dokumentoimalla parhaat käytännöt. Hankkeen tuloksena syntyy toimintamalli. Toteutusalueena on Pyhärannan kunnan alue ja aikatauluna 11/2025 - 12/2026
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
352751
Slutdatum
31.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Stadnära landsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för Smarta byar
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto