Offentlig projektbeskrivning
Paikkakunnalle on tarve saada pysyvä yhteisöllinen tiedotuskanava, joka toimii vakiintuneesti. Kanavalla tuodaan esille paikkakunnalla tehtyä ja tehtävää vapaaehtoistyötä sekä järjestötoimintaa. Ja sitä kautta lisätään yleistä tietoisuutta yhteisön eteen tehdystä työstä. Tehty työ saa siten ansaitsemaansa arvostusta ja tunnettuutta. Nykyhetken kotiseutu- ja paikallishistorian tallentamiseen on myös tarve saada digitaalinen työkalu, joka avoimesti nähtävillä netissä. Yhteisökanava 2.0 -hankkeella Haapajärvi-Seura ry luo vakiintuneeseen toimintamalliin perustuvan yhteisöllisen kirjoittajaverkoston, jonka tuottamalle sisällölle hankkeella järjestetään monikanavainen alusta, jota kautta paikkakunnalla tehtävä vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta saa ansaitsemansa näkyvyyden ja arvon. Rinnakkaishankkeena toteutettavassa pienhankkeessa toteutetaan yhteisökanavan vaatimat investoinnit Haapajärvi-tv-inforuutuihin ja ja monikanavaisen yhteisöviestinnän vaatimaan digitaaliseen ohjelmistoalustaan. Osana yhteisöllisyyden kehittämistä hankkeessa parannetaan eri tavoin myös yhdistysten, järjestöjen ja seurojen tapahtumatuotannon aikataulullista yhteistyötä ja tapahtumien sisällöllistä kehittämistä. Hanke kehittää osaltaan monin tavoin paikkakunnan vetovoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa myönteistä julkisuuskuvaa. Hanke eri tavoin vahvistaa ja ylläpitää myönteistä kotiseutuhenkeä.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
328479
Slutdatum
30.04.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto