Offentlig projektbeskrivning
Vesannon kunta hakee avustusta uimarannan alueen kehittämiseen kaikkia kuntalaisia palvelevaksi ja hyvinvointia tukevaksi yhteisölliseksi kokonaisuudeksi. Toteuttajana kunta ja HyVe ry. Rannan alueen viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta kehitetään rakentamalla ekologiset WC-tilat ja lapsia ja nuoria palveleva välineistö ja toiminnot sekä Sydänmaan puisto, jossa uimarannan viereiselle puistoalueelle rakennetaan ruusupuisto. HyVe toteuttaa omana toimintanaan Sydänmaan puiston alueelle erilaisia oleskelutiloja mm. pöytäryhmiä, joissa käyttäjät voivat viettää aikaa ja rentoutua. Tavoitteena on saada uimarannan alue kuntalaisten kesäolohuoneeksi, jossa rannan toiminnallisuudet palvelevat eri ikäisiä käyttäjiä. Tuloksena odotetaan yhteisöllisen vapaa-ajan vieton kasvua alueella. Vaikutukset liittyvät kuntalaisten, kesäasukkaiden, kunnassa vierailevien lisääntyneeseen hyvinvointiin ja yhdessä viihtymiseen. Toiminnoilla mahdollistetaan se, että kävijät hyötyvät luonnon hyvinvointivaikutuksista oleskelemalla ranta-alueella. Kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat kuntalaiset, kesäasukkaat, järjestöt, seurakunnat, yhdistykset, vapaaehtoistoimijat, yritykset, hyvinvointialue ja työllisyysalue. Toteutusaika hankkeelle on 1.5.-31.12.2025 ja alueena kunnan virallinen uimaranta puistoalueineen. Alue kokonaan kunnan omistuksessa.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
329549
Slutdatum
30.09.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Glesbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto