Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen tavoitteena on lisätä Ylistaron kylien, yhdistysten, yritysten ja muiden toimijoiden yhteisöllisyyttä sekä lisätä Ylistaron maaseutukeskuksen ja sen kylien vetovoimaa sekä pitovoimaa. Hankkeen tavoitteena on nostaa ylös Ylistaron brändiä ja tavoittaa asukkaat vauvasta vaariin. Ylistaro on alueena laaja ja sen kylien sopukoihin mahtuu merkittävä määrä kulttuuria, historiaa, yhteisöllisyyden aarteita, joista edes kaikki asukkaat eivät ole tietoisia. Ylistarossa on myös paljon matkailukohteita, joista ei löydy tietoa mistään alustalta. Kylillä tehdään valtava määrä talkootyötä jatkuvasti ja yleensä viestintä tekemisestä jää tekemättä, kun muut hoidettavat asiat on tehtävä ensisijaisesti. On todettu, että Ylistaron kylät tarvitsevat nuorten näkökulmaa ja viestintää nuorten näkökulmasta, siitä mikä on Ylistarossa hyvää. Ja hyväähän löytyy vaikka kuinka paljon, mutta kuinka siitä kertoisi. Todettiin yhteistuumin että Ylistaron näkyvyyden lisäämiseksi tarvitaan yhteinen kesäsomettaja, joka kertoo kaikesta tasaisesti ja tasapuolisesti. Hankkeen avulla palkataan nuori somettaja, joka tartuu näihin tavoitteisiin.
Yhteenveto hankkeesta
Hankkeen tavoitteena oli somen avulla markkinoida Ylistaron alueen tapahtumia ja tavoittaa myös nuoria. Tavoite oli lisätä alueen vetovoimaa ja pitovoimaa. Tärkeä osa oli myös alueen toimijoiden yhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen.
Palkattiin viestintäalan opiskelija Kesäsometta...
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
281073
Slutdatum
30.11.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Stadnära landsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Taggar
Hankkeen yhteenveto
Hankkeen tavoitteena oli somen avulla markkinoida Ylistaron alueen tapahtumia ja tavoittaa myös nuoria. Tavoite oli lisätä alueen vetovoimaa ja pitovoimaa. Tärkeä osa oli myös alueen toimijoiden yhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen.
Palkattiin viestintäalan opiskelija Kesäsometta...
Toteutus
Ylistaron kylillä ja yhdistyksissä oli kaikilla jokin some tili, yleensä Facebook. Tilien käyttö on vaihtelevaa, toiset päivittävät tilejä aktiivisemmin kuin toiset. Pyrkimyksenä oli saada yhtenäisempää käytäntöä kaikkeen viestintään. Tavoite oli myös tavoittaa nuorempaa somekans...
Tulokset
Tehtiin vaikutusarviotutkimus eri kanavien käyttäjämääristä mm. TikTokissa oli n. 30000 kävijää. Se antoi suuntaviivoja eri somealustojen vaikutuksista varsinkin, kun lähdettiin joidenkin tilien osalta nollasta. Lukemia täytyy kuitenkin arvioida kriittisesti.
Laadittiin vaiku...
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Tehdään uusi käytäntö yhteistyölle Ylistaron kylille ja tapahtumien järjestäjille. Laaditaan listaukset koskien kylien ja muiden toimijoiden aina tulevan kauden tapahtumista. Hankkeen ansiosta yhteistyön mahdollisuudet nähdään parempina. Somekanavien vaikutus nähtiin isona tekijänä.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto