Offentlig projektbeskrivning
Ihmisen toiminta on vaikuttanut vahvasti ympäristön tilaan jo tuhansien vuosien ajan. Viimeisten vuosisatojen aikana tahti on koko ajan kiihtynyt. Entisajan ihminen eli aivan eri tavalla luonnon ehdoilla ja oli sen toiminnasta riippuvainen. Moni entisajan elämäntapaan liittyvä osaaminen, työtapa tai toimintamalli olisi erittäin toimiva ja erityisesti ympäristöystävällinen myös nykyaikana. Hankkeen tavoitteena on lisätä alueen toimijoiden tietämystä ja ymmärrystä ympäristöperinteeseen liittyen ja samalla tehdä tutuksi vanhoja, ilmastoystävällisisä toimintatapoja ja tuotteita. Tavoite on, että osallistujat omaksuvat vanhoja, hyviksi havaittuja toimintatapoja ja tuotteita osaksi omaa elämäänsä ja levittävät tietoa niistä myös eteenpäin. Lisäksi tavoitteena on, että hankkeessa opitun avulla alueen kylät ja yritykset voivat kehittää uudenlaisia, ilmastoviisaita tuotteita ja tapahtumia osaksi omaa toimintaansa ja sitä kautta houkutella mukaan uusia toimijoita tai saada uusia asiakkaita. Nimensä mukaisesti Ympäristöperinnettä ilmastokestävästi -hanke toimii ymppinä! Se tarjoaa alueen asukkaille käytännön keinoja ja taitoja ympäristöystävälliseen toimintaan sekä innostaa kehittämään lisää toimintaa aiheen parissa. Hankkeen tarjottimelle kuuluu erilaisia kurssi-, työpaja-, opintomatka- ja tapahtumakokonaisuuksia, joista jokainen järjestetään vähintään kerran hankkeen aikana. Yhteensä on tarkoitus järjestää vähintään 15 kurssia. Kursseja tarjotaan mahdollisuuksien mukaan myös verkossa. Kurssien lisäksi järjestetään mm. maatalousperinteeseen liittyviä tapahtumia, perustetaan perinneyrttitarhoja ja kukkapeltoja, järjestetään opintomatkoja alueen perinnekohteisiin sekä torjutaan vieraslajeja. Hankkeessa on tarjolla oma koulutusosio myös lapsille. Hankkeen toteuttaja on Maaseudun Sivistysliitto ry. Hanke käynnistyy 1.8.2021 ja päättyy 31.7.2023. Hanketta toteutetaan koko Oulujärvi Leader ry:n toiminta-alueella.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Projektnummer
167640
Startdatum
01.08.2021
Slutdatum
28.01.2025
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, utveckling
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto