Sisä-Suomen Kalaleaderin opintomatkahanke

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2024-04-11 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Päijänne-Leader ry

291681

Käynnissä

Är igång

Sisävesien kalatalouden toimijat, varsinkin yrittäjät, työskentelevät usein pitkiä aikoja yksin, ilman kontakteja muihin toimijoihin. Tämä aiheuttaa paitsi sosiaalisen tyhjiön, myös tiedollista jälkeen jäämistä. Alan – ja koko maailman muuttuessa nopeasti. Toisaalta monia ongelmia ja esimerkiksi teknisiä haasteita on onnistuttu ratkomaan jossain muualla. Tällaisten ratkaisuiden ja vertaisoppimisen sekä ammatillisen kasvun välineenä on opintomatkojen nähty olevan hyödyllinen toimintatapa. Tällä hankkeella mahdollistetaan alan eri toimijoiden osallistuminen opintomatkoihin Suomessa ja ulkomailla.

50920

63650

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2027-07-31 00:00:00

JanneN

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

ASIKKALA

ASIKKALA

80

2025-04-02T09:14:43.314Z

25460

25460

Kaupallisten kalastajien vesillepääsyn edistäminen

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2023-11-15 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Päijänne-Leader ry

268986

Päättynyt

Avslutat

Hankkeen ideana on luoda hyvä keskusteluyhteys vesialueen omistajien, eli lähinnä osakaskuntien, ja kaupallisten kalastajien välille. Tämä on tärkeää, sillä usein ongelmien taustalla on se, ettei kaupallisten kalastajien toimintatapoja ja vaikutuksia kalakantoihin tunneta. Tällöin luvat jätetään myöntämättä ”varmuuden vuoksi”. Keskusteluyhteys luodaan alueellisten keskustelutilaisuuksien kautta, ja osallistumalla osakaskuntien kokouksiin.
Tarkoituksena on parantaa elinkeinokalatalouden edellytyksiä Sisä-Suomen Kalaleaderin toiminta-alueella. Pääpaino selvityksessä on kaupallisen kalastuksen vesillepääsyn helpottamisessa.

24000

24000

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2025-12-31 00:00:00

JanneN

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

ASIKKALA

ASIKKALA

100

2026-03-11T10:39:12.969Z

10800

10800

2400

KALAKS-hanke

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2023-09-05 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

ProAgria Keski-Suomi ry

260638

Päättynyt

Avslutat

KALAKS-hankkeen (Kotimaista kalaa nuorten ja perheiden lautasille Keski-Suomessa) avulla halutaan lisätä nuorten kiinnostusta kotimaista kalaa, kalaruoan valmistamista ja kalastusta kohtaan. Tavoitteena on lisätä järvikalan käyttöä koululaisten ja heidän perheidensä keskuudessa. Hankeessa tarjotaan yhteistyötä Keski-Suomen yläkouluille. Tarkoituksena on myös lisätä eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka edistää yläkoulujen kotitalouden opetukseen sisältyvää kalan käyttöä ja kalatietoutta. Myös opettajien osaamisen tukeminen ja vahvistaminen lisää kalan käyttöä kotitalouden opetuksessa. Hankkeessa innostetaan koululaisia kalastamaan ja tehdään alueellista kalastustoimintaa ja paikallisia osakaskuntia tutuksi. Hankkeen kilpailun kautta toivotaan nuorten tuottavan sosiaaliseen mediaan kala-aiheista materiaalia. Hankkeessa tarjotaan osaksi yläkoulujen kotitalouden opetusta kolmesta toiminnallisesta teemasta koostuvaa oppimiskokonaisuutta. Ensisijaisesti näitä tarjotaan 7. luokkalaisille, joilla kotitalous on pakollinen oppiaine. Näin voidaan tavoittaa koko ikäryhmä, jolloin tasavertaisuus toteutuu tarjottavan opetuksen osalta.

27799.25

32705

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2024-12-31 00:00:00

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

JYVÄSKYLÄ

JYVÄSKYLÄ

85

2023-10-05T12:30:39.065Z

13899.62

13899.63

ASIKKALAN SEUDUN KALATALOUDEN LIIKETOIMINTAEDELLYTYKSET – ESISELVITYS

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2023-08-21 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Asikkalan kunta

257025

Päättynyt

Avslutat

Valmisteluhankkeella on tarkoitus selvittää Asikkalan seudun kalatalouden liiketoimintaedellytyksiä.

29945

29945

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2024-10-31 00:00:00

Asikkala-Kirsi

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

ASIKKALA

ASIKKALA

100

2025-05-22T11:14:55.165Z

11978

11978

5989

LIKKA – Lisää kotimaista kalaa nuorten ja perheiden lautasille Päijät-Hämeessä

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2023-06-28 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

ProAgria Etelä-Suomi ry

253087

Päättynyt

Avslutat

Lisää kotimaista kalaa nuorten ja perheiden lautaselle Päijät-Hämeessä -hanke on suunnattu peruskoulun 7. luokan oppilaille ja sitä toteutetaan ensisijaisesti yhteistyössä koulujen kotitalouden opettajien kanssa.
Hankkeen tarkoituksena on lisätä eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka edistää yläkoulujen kotitalouden opetukseen sisältyvää kalan käyttöä ja kalatietoutta. Myös opettajien osaamisen tukeminen ja vahvistaminen lisää kalan käyttöä kotitalouden opetuksessa. Hankkeessa innostetaan koululaisia kalastamaan ja tehdään alueellista kalastustoimintaa ja paikallisia osakaskuntia tutuksi. Tavoitteena on tuoda esiin myös kalatalousalan koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia nuorille sekä kala-aiheisen materiaalin lisääntymistä heidän seuraamillaan somealustoilla. Hanke toteutetaan yhteistyössä Päijät-Hämeen alueella toimivien yläkoulujen kanssa, Lahden Kotitalousopettajat ry:n, Etelä- ja Keski-Päijänteen kalatalousalueen osakaskuntien sekä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Hankkeen avulla halutaan lisätä nuorten kiinnostusta kotimaista kalaa, kalaruoan valmistamista ja kalastusta kohtaan. Kalatietoa jaetaan myös oppitunneille osallistuvien oppilaiden vanhemmille.
Sosiaalinen media vaikuttaa merkittävästi nykynuorten elämään. Se tarjoaa heille kanavan viestiä, jakaa mielipiteitä, luoda verkostoja ja kuluttaa sisältöä. Nuoret hakevatkin tietoa pääsääntöisesti sosiaalisen median kautta. Hankkeessa toteutettavan kilpailun kautta toivotaan nuorten tuottamaa materiaalia sosiaaliseen mediaan myös tästä aiheesta.

26180

30800

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2025-10-31 00:00:00

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

ASIKKALA

ASIKKALA

85

2026-03-11T10:38:14.565Z

13090

13090

Sisä-Suomen kalaraaka-aineen kartoitus

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2023-02-23 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus ry

230603

Päättynyt

Avslutat

Hankkeen tavoitteena on tuottaa selvittää alueen 1- ja 2- luokan kalastajien nykyinen kalastusvolyymi ja kalastuspotentiaali, olemassa olevat kalasatamat sekä käsittelytilat ja muu raaka-aineen kokoamiseen tähtäävä infrastruktuuri. Selvitys koskee Sisä-Suomen kalatalouden olemassa olevaa alkutuotantoa ja siihen liittyvää jalostusta, infrastruktuuria, raaka-ainevirtoja, kalastajien investointitarpeita sekä nykyistä logistiikkaa. Myös nykyiset ja potentiaaliset kalan ostajat selvitetään mahdollisuuksien mukaan. Syntyvän selvityksen pohjalta pystytään myöhemmässä vaiheessa laatimaan sekä paikallisia että alueellisia suunnitelmia ja suosituksia raaka-aineen saatavuuden parantamiseksi. Tällaisia suosituksia voivat olla vaikka kalasatamien kehittämisehdotukset tai hileasemien ja purkupaikkojen sijoittumista koskevat suositukset. Lopulta saadaan selville Sisä-Suomen ammattikalastuksen nykytila ja kalan alkutuotannon alkukäsittelyn infrastruktuurin kannattavuus ja logistiikan kehittäminen.

30000

30000

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2025-02-28 00:00:00

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

LAHTI

LAHTIS

100

2026-03-11T10:37:12.135Z

13500

13500

3000

Ankeriaan suojelutoiminnan tehostaminen kaupallisen kalastuksen avulla

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2022-06-09 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr

205747

Päättynyt

Avslutat

HANKKEEN IDEA
Ankeriaiden pyyntiä kuljetusta varten tulisi tehostaa. Tämä onnistuisi todennäköisesti parhaiten pyytämällä vaelluskypsiä ankeriaita rysillä Vesijärveltä. Samalla voidaan tehdä merkintä- ja muita ankeriaaseen liittyviä tarpeellisia tutkimuksia entistä huomattavasti suuremmalla yksilömäärällä. Ankeriaiden pyynnistä vastaisivat Vesijärvellä toimivat kaupalliset kalastajat. Tällöin toiminta olisi tehokasta, ja samalla kompensoitaisiin sitä tulonmenetystä, joko kalastajia on kohdannut ankeriaan jouduttua WWF:n punaiselle listalle. Kyseessä on hanke, jolla testataan uutta toimintatapaa ankeriaan suojelussa yhteistyössä kaupallisen kalastuksen kanssa. Toimintatapaa voidaan sen onnistuessa soveltaa muuallakin Euroopassa. Lopullisena tavoitteena olisi ankeriaan palauttaminen elinvoimaisten, ja siten kaupallisesti hyödynnettävien lajien joukkoon.

HANKKEEN TAVOITTEET
– mereen siirrettävien ja merkittävien ankeriaiden määrän merkittävä lisääminen
– seurantamenetelmien kehittämien ja tutkimusyksilöiden määrän merkittävä lisääminen
– kaupallisten kalastajien ja tutkimuslaitoksen yhteistyön kehittäminen
– uuden toimintamallin luominen ja testaaminen
– ankeriaskannan elpymisen edistäminen

TOIMENPITEET
– Osa-aikaisen hanketyöntekijän palkkaaminen
– Sopimukset kalastajien kanssa (neuvotellaan vähintään kolmen kalastajan kanssa)
– Siirtojen järjestäminen
– Tutkimustoimet
– Tiedotus

JATKUVUUS
Hankkeella testataan kaupallisten kalastajien ja tutkimuslaitoksen sekä muiden toimijoiden välisen yhteistyön mahdollisuuksia suojeltavan lajin elinvoimaisuuden palauttamisessa. Mikäli metodi toimii, on siitä tarkoitus tehdä pidempiaikainen toimintamalli, jolle rahoitus haetaan muista rahoituslähteistä.

STRATEGISUUS
Hanke tukee Sisä-Suomen Kalaleaderin strategista toimintalinjaa 2. Ympäristötoimet, muutokseen varautuminen ja resilienssi.

TIEDOTTAMINEN
Hankkeesta tiedotetaan Vesijärvisäätiön ja Sisä-Suomen kalatalousryhmän viestintäkanavilla, pääosin sosiaalisessa mediassa.

30825

34250

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2024-12-31 00:00:00

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

LAHTI

LAHTIS

90

2026-03-11T10:36:04.632Z

15412.5

15412.5

Mestari-Kisälli 2 -hanke

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2022-06-14 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Päijänne-Leader ry

206315

Käynnissä

Är igång

Hankkeen tarkoituksena on rekrytoida uusia ammattikalastajia Sisä-Suomen kalaleaderin alueelle. Hankkeessa kisälli työskentelee mestarin opissa yhteensä kuusi kuukautta kalenterivuoden aikana. Tarkoitus on, että kisälli perehtyy jokaisen eri kalastussesongin työvaiheeseen. Sekä mestari että kisälli saavat korvauksen lähityöskentelyyn käytetystä ajasta. Kisälleille tarjotaan mahdollisuus osallistua hankkeen puitteissa kaupalliselle kalastajalle oleellisiin koulutuksiin.

117000

117000

Sisä-Suomen kalaleader

Insjö-Finlands Fiskeleader

2026-12-31 00:00:00

JanneN

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

ASIKKALA

ASIKKALA

100

2025-12-12T11:13:01.055Z

52650

52650

11700