Webinaari
26.09.2023 klo 09:00 - 11:00

Ekotreffit

Ekotreffit on 2 - 3 kertaa vuodessa järjestettävä virtuaalinen tapaaminen kylien ja Leader -ryhmien toimijoille sekä muille ympäristöteemoista kiinnostuneille. Ekotreffien koollekutsuja vaihtelee. Tällä kertaa Ekotreffien teemana on luonnon monimuotoisuus ja koollekutsujana Maaseudun Sivistysliitto. Tilaisuuden tavoitteena on antaa osallistujille vinkkejä oman toiminnan tai hankkeiden sisältöjen kehittämiseen luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Luvassa asiaa kylien toteuttamista ennallistamishankkeista, konkreettinen esimerkki uhanalaisen kasvin suojelun eteen tehdystä yhteistyöstä, Arkinuukailu -kyselystä ja raportista koottuja parhaita vinkkejä sekä tutkimuksen näkökulmaa monimuotoisuustekojen vaikuttavuuteen.

Ohjelma


Tervetuloa

Maaseudun Sivistysliiton ympäristötiimi


Kylävetoinen ennallistaminen

Tero Mustonen, kalastaja, tutkija, Osuuskunta Lumimuutoksen puheenjohtaja ja Goldman -ympäristöpalkinnon voittaja


Uhanalaisen pohjansorsimon hoito Liminganlahdella

Mika Jokikokko, Lakeuden Luonto ry ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus


Arkinuukailun eväitä elämään ja tuleviin hankkeisiin

Savu Kallio, yliopistoharjoittelija ja Arkinuukailuraportin kokoaja sekä MSL:n ympäristötiimi


Tutkitusti vaikuttavia monimuotoisuustekoja

Riku Lumiaro, erityisasiantuntija, Suomen ympäristökeskus SYKE


Puheenvuorojen välissä ja lopuksi on aikaa yleiselle keskustelulle ja ideoinnille.

Liittyvät aiheet