07.05.2026 klo 18:00 - 20:00 Kyläturvallisuusilta Enonkoski Etelä-Savon kyläturvallisuus -hanke on käynnissä, ja haluamme kutsua teidät mukaan rakentamaan entistä turvallisempia ja toimintakykyisempiä kyliä. Etelä-Savon kyläturvallisuus -hanke on käynnissä, ja haluamme kutsua teidät mukaan rakentamaan entistä turvallisempia ja toimintakykyisempiä kyliä. Hanketta koordinoi Järvi-Suomen kylät ry yhteistyössä Etelä-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen kanssa. Tavoitteena on vahvistaa kylien varautumista, yhteisöllisyyttä ja kriisinkestävyyttä koko maakunnan alueella. Järjestämme Enonkosken Kyläturvallisuusillan, johon toivomme mukaan alueen kylä- ja yhdistystoimijoita sekä kunnan edustajia. Illan aikana kerromme hankkeesta, keskustelemme kylien tarpeista ja aloitamme yhteistyön rakentamisen. Toivoimme erityisesti kausiasukkaiden osallistumista Osallistua voi myös teams-etäyhteyksin. Enonkosken ilta alkaa kunnan tervehdyksellä, jonka jälkeen kuulemme Etelä-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikön Jani Jämsän alustuksen maakuntamme turvallisuustoimintaympäristöstä. Tämän jälkeen käymme läpi kyläturvallisuuttaa ja hankkeen mahdollistamia toimenpiteitä. Liittyvät aiheet Älykkäät kylät Avainsanat Kylätoiminta turvallisuus Sulje Järjestäjä Järvi-Suomen Kylät ry Tapahtuma-aika ja paikka 07.05.2026 klo 18:00-20:00 Kunnantalon valtuustosali Enonkoskentie 3B Verkkosivustot https://jarvi-suomen-kylat-ry-lv.creamailer.fi/survey/u548hlp7qurhn Hanke Etelä-Savon kyläturvallisuus Jaa: