Lähityöpajan tavoitteena on luoda yhteinen näkemys ja malli Living Lab -toiminnan edistämiseksi Suomen maa- ja puutarhataloudessa.
Tapahtuma on peruttu!
Valitettavasti tämä tapahtuma on peruuntunut. Voit etsiä vastaavia tapahtumia tai luoda uuden tapahtuman koska vain.
Eri osapuolet yhteisen teeman ympärille kokoava Living Lab on tänä päivänä vahvasti esillä monissa yhteyksissä, myös maa- ja puutarhatalouden TKI-toiminnassa. Samaan aikaan tuotanto ja yhteiskunta digitalisoituvat enemmän. Myös maatiloilla tuotetaan aiempaa enemmän dataa, joka tuo uutta lisäarvoa sekä tiloille itselleen että myös tilojen sidosryhmille. Lisäksi Living Lab-toiminta avaa maa- ja puutarhatalouden yrittäjille, tutkijoille, kehittäjille ja kouluttajille uusia mahdollisuuksia yhteiseen monitieteiseen ja -alaiseen tutkimus– ja kehitystoimintaan.
Luvassa on alustuksia ja keskustelua mm. käytännön Living Lab-toiminnasta ja siihen liittyvistä sopimus- ja hallinnointimalleista, ansaintalogiikasta sekä kehitysnäkymistä.
Järjestäjä: Living Lab -maatilojen datat käyttöön tiloilla, tutkimuksessa, koulutuksessa ja neuvonnassa (LivingLabData) -hanke (toteuttajat: Luonnonvarakeskus, ProAgria, Maanmittauslaitos, Tampereen yliopisto ja Savonia AMK, rahoittaja: Makera)
Lisätietoja:
Hanna Karikallio, Luonnonvarakeskus
hanna.karikallio@luke.fi, 050 411 3753
Susanna Lahnamäki-Kivelä, Luonnonvarakeskus
susanna.lahnamaki-kivela@luke.fi, 029 532 2523