Live-tapahtuma
11.08.2022 klo 10:00 - 14:00

Mustialan Pellonpiennarpäivä 2022

Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan kampuksella vietetään perinteistä Pellonpiennarpäivää torstaina 11.8.2022. Päivän tarkoituksena on etsiä ratkaisuja kestävään tuotantoon. Päivän aikana voi tutustua opetus- ja tutkimusmaatilan koe- ja kokeilutoimintaan, ja kestävän tuotannon ratkaisuihin.

Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan kampuksella järjestettävä Pellonpiennarpäivä kokoaa maatalousalan toimijat yhteen. Päivän teemaksi on valittu “Etsitään ratkaisuja kestävään tuotantoon”. Peltolohkoille on rakennettu lukuisia esittelypisteitä, jossa esitellään viljojen ja nurmien koekenttiä, seos- ja rehumaissin viljelyä sekä biologiseen typensidontaan liittyviä ratkaisuja. Esillä on myös rotaatiolaidunnus, tietoa kierrätysravinteista ja karjanlannan käsittelyvaihtoehdoista. Lisäksi pääsee tutustumaan, miten hiilen mittaus pellolla tapahtuu, ja miten uudet teknologiaratkaisut ja maatilalta kerätty data hyödyntävät maatilan kehittämistä. Toimintapisteillä asiantuntijat kertovat aikaisempien vuosien kokemuksista, kesän aikana tehdyistä havainnoista sekä ajankohtaisista tuotantoon liittyvistä asioista. Alueella liikkumista helpottaa bussi, jonka avulla voi kätevästi siirtyä paikasta toiseen.

Pellonpiennarpäivä on kaikille avoin. Tapahtuma alkaa kello 10 ja päättyy kello 14. Alueella on infopiste ja kahviteltta. Opiskelijaravintola Huttulassa on mahdollisuus ruokailla klo 11-12.30. Ennen pellonpiennarpäivää on mahdollisuus osallistua Mustialan ylilennolle, jossa esitellään tapahtumapaikkaa, peltoja ja kampusaluetta. Lisätietoa virtuaalisesta ylilennosta löydät Hämeen ammattikorkeakoulun sivuilta. Voit liittyä lennolle tästä Teams-linkistä

Lisätietoja tapahtumasta löytyy HAMKin tapahtumasivulta: https://www.hamk.fi/tapahtuma/pellonpiennarpaivassa-etsitaan-ratkaisuja-kestavaan-tuotantoon/

Tervetuloa!

Outi Vahtila outi.vahtila@hamk.fi puh. 0500-121261, projektipäällikkö
Tulevaisuuden maanviljelijät –hanke  http://bit.ly/tulevaisuudenmaanviljelijat

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) toteuttaa yhteistyössä Ahlmanin, HAMI:n, Jedu:n, JAMK:in, Novian, Oamk:in, Savonia-amkin ja Seamk:in kanssa Tulevaisuuden maanviljelijät – hankkeen (20212022). Hanke toteutetaan osana Maa- ja metsätalousministeriön Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmaa 2020–2022. Hankkeen rahoittajana Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus. Hankkeen tavoitteena on edistää kestävää tuotantoa ja yhteistyötä sekä soveltaa kokeilukulttuuriajattelua maatalousalan oppilaitosten toiminnassa.