Turvemaiden puuntuotannossa on tärkeää huomioida vesiensuojelu, sillä ojien kaivamisesta ja kunnostamisesta aiheutuu merkittävät ravinne- ja kiintoainepäästöt alapuolisiin vesistöihin. Tapahtumassa perehdytään uudenlaiseen suometsien kasvatustapaan, jossa puuston haihdutusta ylläpitämällä voidaan oleellisesti vähentää ojien kunnostustarvetta.
Ojitettujen turvemaiden puuntuotannossa on tärkeää huomioida vesiensuojelu. Turvemaiden ojien kunnostuksesta aiheutuvaa ravinteiden ja humuksen huuhtoutumista alapuolisiin vesistöihin voidaan minimoida vesiensuojelurakenteilla sekä metsänkasvatusmenetelmillä, joiden avulla ojien kunnostustarve voidaan minimoida.
Tapahtumassa tutustutaan monipuoliseen ja laajaan turvemaakohteeseen, jossa ojien kunnostustarvetta on olennaisesti vähennetty ylläpitämällä puuston aikaansaamaa haihdutusta. Jatkuvan kasvatuksen avulla puusto on pidetty jatkuvasti peitteisenä ja tuhkalannoitusten avulla haihduttavaa neulasmassaa on saatu lisättyä. Näin haihdutus on ollut riittävän suurta pitämään veden pinnan riittävän alhaalla ilman suurempaa ojien kunnostusta. Tapahtumassa esitellään myös vesiensuojelurakenteita, joiden avulla on voitu minimoida ojituksesta aiheutuvat vesistöhaitat.
Tapahtumassa esitellään myös Luonnonvarakeskuksen tekemät laskelmat, joissa verrataan kohteen puuntuotosta, hiilen sidontaa ja taloudellista kannattavuutta jatkuvassa ja jaksollisessa kasvatuksessa. Lisäksi tapahtumassa kerrotaan suometsän hoidon metka-tuesta ja tutustutaan metsälain 10 §-kohteiden huomioimiseen metsätaloudessa.
Tapahtuma on suunnattu metsäalan toimijoille ja ammattilaisille. Tapahtumaan on linja-autokuljetus Kajaanista ja siihen sisältyy maastokahvit. Paikalle on mahdollista tulla myös omalla autolla.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 16.9.2025 klo 16.00.