17.09.2025 klo 14:00 - 19:45

Turvemaiden vesiensuojeluratkaisut ja jatkuva kasvatus -maastokoulutus metsänomistajille, Kajaani

Turvemaiden puuntuotannossa on tärkeää huomioida vesiensuojelu, sillä ojien kaivamisesta ja kunnostamisesta aiheutuu merkittävät ravinne- ja kiintoainepäästöt alapuolisiin vesistöihin. Tapahtumassa perehdytään uudenlaiseen suometsien kasvatustapaan, jossa puuston haihdutusta ylläpitämällä voidaan oleellisesti vähentää ojien kunnostustarvetta.

Ojitettujen turvemaiden puuntuotannossa on tärkeää huomioida vesiensuojelu. Ojien kaivamisesta ja kunnostamisesta aiheutuu merkittävät ravinne- ja kiintoainepäästöt alapuolisiin vesistöihin. Sitä voidaan minimoida vesiensuojelurakenteilla sekä metsänkasvatusmenetelmillä, joiden avulla ojien kunnostustarve voidaan minimoida. Tapahtumassa tutustutaan kohteeseen, jossa ojien kunnostustarvetta on olennaisesti vähennetty ylläpitämällä puuston aikaansaamaa haihdutusta. Jatkuvan kasvatuksen avulla puusto on pidetty jatkuvasti peitteisenä ja tuhkalannoitusten avulla haihduttavaa neulasmassaa on saatu lisättyä. Näin haihdutus on ollut riittävän suurta pitämään veden pinnan riittävän alhaalla ilman ojien kunnostusta. Tapahtumassa esitellään myös vesiensuojelurakenteita, joiden avulla on voitu merkittävästi vähentää ojituksesta aiheutuvia vesistöhaittoja.

Tapahtumassa esitellään Luonnonvarakeskuksen tekemät laskelmat, joissa verrataan kohteen puuntuotosta, hiilen sidontaa ja taloudellista kannattavuutta jatkuvassa ja jaksollisessa kasvatuksessa. Ojitetuilla turvemailla jatkuva kasvatus on kannattavaa myös ilmaston kannalta, sillä jatkuvassa kasvatuksessa veden pinta pysyy sopivalla korkeudella vähentäen turpeen hajoamisesta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Tapahtumassa tutustutaan myös metsälain 10 §-kohteiden huomioimiseen metsätaloudessa.

Tapahtuma on suunnattu metsänomistajille. Tapahtumaan on linja-autokuljetus Kajaanista ja siihen sisältyy maastokahvit ja sämpylät. Alla alustava ohjelma, johon voi tulla vielä muutoksia syksyn aikana.

 

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 14.9.2025 klo 16.00 mennessä.

Liittyvät aiheet