Kalaleaderimme on jo useamman ohjelmakauden ajan rakentanut yhteistyöverkostoa Baltian maiden kanssa tietoa ja kokemusten vaihtoa sekä yhteistyötä syventäen. Rannikkokalastuksen teemat ovat usein hyvin samankaltaisia, vaikka erojakin löytyy. Yhteistä eteläisten naapureidemme rannikon kalastajille on vahva usko omaan tekemiseen sekä perinteikkäästä kalastuksesta ja kalaruoan tarjoamisesta kumpuava syvä merkityksellisyys ja ammattiylpeys rannikon kala-aitan taitavina ammattilaisina.

Tällä kertaa vierailumme kohteena oli Latvian rannikko. Latvialaiset ovat viime vuosina olleet kanssamme erityisen tiiviissä yhteydessä, ja tämä vierailu olikin ikään kuin vastavuoroinen jatko heidän kesällä 2025 alueellemme toteuttamalleen vierailulle.

Kalaleaderimme joukkueeseen oli tällä kertaa valikoitunut alueemme itäpainotteinen joukko. Osallistujista vahvimman ryhmän muodostivat rysä- ja verkkokalastajat. Loput bussin matkustajista toimivat kalankasvatuksen, jalostuksen sekä muiden kalatalouden kehittämistehtävien parissa. Mukaan heidät houkutteli ohjelma, joka lupasi monipuolisen kohdevierailukokonaisuuden ja tutustutti osallistujat paikalliseen kalatalouteen, välineisiin, toimintatapoihin ja ennen kaikkea kalastajiin.

Kolmipäiväinen vierailumme sai varsinaisen ohjelmastarttinsa ensimmäisen päivän iltana pitkän bussimatkan päätteeksi Salacgrīvan Liepupen pitäjässä sijaitsevalla AK Zivs -kalansavustamolla ja -jalostamolla. Muutaman vuoden toiminnassa ollut, harrastuksesta yritystoiminnaksi kehittynyt pieni toimija tarjoaa noin 30 erilaista maustettua tuotetta mm. silakasta, lohesta, makrillista ja kilohailista – toki tarjolla on myös perinteistä savustettua silakkaa. Tilat ovat melko ahtaat, mikä hieman rajoittaa liikkumista ja toimintaa. Alkuperäinen suunnittelu on saattanut olla hieman liian optimistinen, sillä on havaittu, etteivät tilat rakenteellisesti täysin täytä elintarvikeviranomaisen tuoreen kalan käsittelyä koskevia standardeja. Tästä huolimatta jalostamolla tehdään aktiivista työtä, ja omistaja Andrejs Krūmiņš on ylpeä laadukkaista paikallisista tuotteistaan. Pääsimme itsekin kokemaan tuotteiden laadun – jokaiselle löytyi oma suosikki. Itse tykästyin erityisesti etikkaisessa sitruunamausteliemessä marinoituun kilohailiin.

Seuraavana aamuna opintomatkamme ohjelma pyörähti tositoimiin, kun astelimme Carnikavassa kalastaja Arturs Jakabsonsin SIA “Leste” -toimipaikan tiluksille tutustumaan hänen ja viiden muun kalastajan työpisteeseen Riianlahteen kiemurtelevan Gauja-joen sivu-uomassa. Arturs, pääosin 60 ikävuoden ylittäneistä merikarhuista koostuvan joukon kuopuksena, on sitkeästi jatkanut perinteistä rannikkokalastusta Latvian rannikolla. Hän on ollut mukana kalastustoiminnassa jo 16-vuotiaasta lähtien, ja nykyisin häntä voidaan pitää rautaisena ammattilaisena omalla alallaan. Innokkaan kalamiehen erikoisosaamista on syksyinen nahkiaispyynti. Kalastuksen ohella Arturs järjestää kalastusretkiä ja erilaisia ryhmätapahtumia, kouluttaa vesillä liikkujia merimiestaidoissa sekä esittelee alueen kulttuuriperintöä hyödyntäen naapurissa sijaitsevaa kulttuurikeskusta. Tästä muodostuu kattava, itseään tukeva kokonaisuus, joka varmistaa nykypäivän kalastajalle toimeentulon. Vapaa-ajallaan Arturs harrastaa koiravaljakkokilpailuja, ja hänet voi nähdä välillä Suomessakin viilettämässä koirineen pitkin talvisia metsämaisemia.

Matkavieraiden löydettyä jälleen omat paikkansa kuskimme käänsi pikkubussin nokan kohti Latvian pääkaupunki Riian vilinää. Väinäjoen halkoma keskus ei kuitenkaan ollut tällä kertaa kohteemme, vaan useamman kivenheiton päässä alavirtaan sijaitseva zvejnieku kooperatīvs “Vecdaugava”, eli suomeksi Mangalsalan kalastajien osuuskunta. Tämä 1600-luvulla kalastajakylän yhteistoiminnasta alkunsa saanut osuuskunta toimii yhä alueen kalastajien tukipisteenä. Alueelle on sijoitettu runsaasti kalastajien verkkoja, rysiä ja muita pyydyksiä – osa niistä on edelleen käyttökelpoisia. Kasojen pohjalla pyydykset alkavat kuitenkin olla jo selvästi historiallisia. Elinkeino on edelleen läsnä, mutta sen kukoistuskausi on takana päin. Tutut ongelmat, kuten haittaeläimet, nousevat esiin, kun tarkastelemme betonisten hallien hiljalleen rapistuvaa tilaa. Alueella kalastetaan yhä aktiivisesti, vaikkakin aiempaa pienemmällä intensiteetillä. Kalastusperinne elää vahvasti kulttuurissa, antiikkisen infrastruktuurin ympäröimänä, ikään kuin odottaen lupausta paremmasta tulevaisuudesta.

Viileä ulkoilma ja aktiivinen ihmettely pitkin pitäjiä alkoivat tässä vaiheessa matkaa vaatia energiatankkausta jatkuakseen. Onneksemme päivän kolmas kohdevierailukohde oli Klapkalnciema zivis -niminen kalakioski/kalaravintola, jossa pääsimme lämpimään telttaan nauttimaan herkullista lohikeittoa. Kevyeksi keittolounaaksi oletettu ateria kuitenkin päivittyi nopeasti täydeksi kattaukseksi, kun pöytiin tuotiin leivitettyä koljaa fish and chips -tyyliin, graavilohivoileipiä ja savulohta. Simppeliin street food -tyyppiseen tarjontaan ja perinteisiin kalatuotteisiin keskittynyt paikka on muutaman toimintavuotensa aikana luonut maineen autenttisena ja rentona tuoreen kalaruoan ystävien kohtaamispaikkana. Tästä jatkoimme leppoisin mielin, mahat täynnä, matkaamme kaartaen yhä pidemmälle pitkin Riianlahden pohjukkaa.

Lounaan jälkeen oli aika siirtyä Enguren pitäjässä sijaitseville rivitalomaisesti rakennetuille kalanmyyntipisteille ja vierailla Diplomats Fishin putiikissa. Muut myyntipisteet olivat vierailumme aikana valitettavasti suljettuina, mutta tunnetun latvialaisen valmistajan edustajat esittelivät meille ylpeinä Diplomats Fishin värikästä ja monipuolista tuotevalikoimaa sekä tuotteiden taustalla olevaa ajattelua. Osa matkalaisista hankki tuliaisiksi purkin tai useamman omaa lempikilohailituotettaan sekä joitakin uusia makuja. Heidän myydyin tuotteensa, kilohaili tomaattikastikkeessa, lähti ainakin useamman osallistujan mukaan. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa ja jätimme brändin edustajat valmistelemaan osallistumistaan tulevaan Barcelonan Seafood Global -tapahtumaan.

Päivän oli määrä jatkua vielä yhden vierailun verran, ja seuraavan kerran bussimme renkaat pysähtyivät pitkän puusta rakennetun vajan sorapihalle, jossa viiksekäs latvialaisukko tähyili bussimme suuntaan odottavin katsein. Andris Cīrulis, Bērzciemsin kalastajakylän konkari, on nähnyt ja kokenut Latvian kalastuskulttuurin kehityksen ja muutokset. Halli toimii latvialaisten rannikkokalastajien yhdistyksen Mazjūras zvejnieki toimipaikkana. Andris oli vuonna 2020 mukana perustamassa perinteisen rannikkokalastuskulttuurin edistämiseen keskittynyttä yhdistystä, joka pyrkii vaikuttamaan maan kalastuspolitiikkaan ja sääntelyyn, tuomaan yhteen kalastajia sekä tekemään alasta houkuttelevamman tuleville sukupolville. Kalastajien ääntä edustavaan yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä jo 80 jäsentä, jotka etsivät ratkaisuja kalastuksen haasteisiin, kuten tiukentuvaan sääntelyyn, hylkeiden aiheuttamiin vahinkoihin ja heikkenevään kannattavuuteen.

Matkamme viimeiseen päivään otimme vauhtia kattamalla kupumme runsaalla aamupalalla Enguressa sijaitsevassa KuKul – ģimenes ceptuve -pienleipomon kahvilassa. Tästä siirryimme vielä kertaalleen kohti Bērzciemsin keskustaa vierailemaan Celkarten kalastajaperheen luokse heidän perinteiselle kalastajatilalleen. Zvejnieku sēta ”Dieniņas” on omanlaisensa elävä museo, maatila ja ruokapaikka, jossa tomera emäntä Iveta Celkarte esitteli meille paikan perinteitä ja vaalittuja helmiä. Aikaisemmin mm. näyttelijänä työskennellyt Iveta avasi meille paikan historiaa, kertoi näytelmistä ja ideasta, jonka ympärille kaikki on rakentunut. Tavoitteena on ollut toteuttaa mahdollisimman autenttinen kalastajakyläkokemus, joka ei ole pelkästään ravintola tai majoitus, vaan kokonaisvaltainen kulttuurikokemus. Vierailijan näkökulmasta paikka on kuin aikaikkuna päiviin, jolloin kalastajakyläelämä oli vilkkaimmillaan. Kaikki yksityiskohdat on mietitty viimeistä piirtoa myöten, henkilökunnan asut mukaan lukien. Monet matkaavat tänne kaukaa kokemaan menneen ajan reseptejä. Ivetan tarjoama kattava kalamaistatus oli herkullinen, mutta matkailijat olivat vielä kylläisiä aamupalasta tässä vaiheessa päivää. Perinteiseen asuun pukeutuneen emännän tahdikkaat kehotukset syödä lautanen tyhjäksi saivat kuitenkin ruokaväen kohottamaan haarukkaa kohti ääntä.

Tämän jälkeen ruokalepoa kaipaavat kulkijamme sanoivat viimeiset heipat latvialaisille ystävillemme ja kiitokset kolmipäiväisen ohjelman suunnittelusta vastanneelle Kristaps Gramaniksille. Nokkamme oli aika suunnata kohti Tallinnan satamaa tavoitteenamme ehtiä illalla Helsinkiin lähtevään lauttaan.

Vierailu sisälsi tutustumista uusiin toimintamalleihin, kokemusten vaihtoa sekä vieraaseen kalastuskulttuuriin perehtymistä. Kalastajille poistuminen omasta tutusta toimintaympäristöstään antaa mahdollisuuden oivaltaa uudelleen oman työn merkityksen ja arvostaa itsestäänselvyyksiksi muodostuneita etuja – esimerkiksi sitä, että kalaan päästäkseen ei tarvitse raahata omaa kalastusvenettä matalien hiekkasärkkien yli. Toisaalta on varmasti huojentavaa huomata, että saman ammatin harjoittajat erilaisista kulttuureista jakavat hyvin samankaltaisen ajatusmaailman, jossa luonnon tarjoamia resursseja arvostetaan ja sen voimia kunnioitetaan. Ongelmat ovat usein samanlaisia – osin erilaisia – mutta keskeistä on yhteinen tekijä: asenne, jolla ammattimainen ja arvonsa tunteva kalastaja suhtautuu ympäristöönsä, oli vesialue mikä tahansa.

Uusien tuttavuuksien ja samaistumisen tunteita herättävien kokemusten jälkeen paluu omaan työhön tapahtuu usein aivan uusin silmin. Toivottavasti matka auttaa jokaista näkemään työympäristössään ja osaamisessaan piilevän potentiaalin sekä motivoimaan itseään kehittymisen ja oppimisen polulla.

Kiitos kaikille opintomatkalle osallistuneille aktiivisesta asenteesta ja sujuvasta matkanteosta. Paldies!

Opintomatka toteutettiin Etelärannikon Kalaleaderin Rannasta ruokapöytään 3 -hankkeessa 8.–10. huhtikuuta 2026. Lisätiedot: Riku Mesiniemi, Kalaleader-aktivaattori, Etelärannikon Kalaleader, kalatalous@sepra.fi