Uutinen
27.08.2026

Hae uudet ideat tilasi kehittämiseen MaatalousKonemessujen Innovaatiotorilta

Mitä uutta voisit viedä mukanasi omalle tilalle tai yritykseen? MaatalousKonemessuilla 8.–10.10.2026 järjestettävä Innovaatiotori kokoaa yhteen maa-, metsä- ja puutarhatalouden kiinnostavimmat uudet ratkaisut.

Innovaatiotorilla esitellään ratkaisuja muun muassa datan, älykkään teknologian ja automaation hyödyntämiseen, peltomaan kasvukunnon ja ravinteiden hallintaan sekä kiertotalouteen. Esillä on myös uusia tapoja varautua riskeihin, kehittää johtamista ja monipuolistaa tuotantoa esimerkiksi uusien viljelykasvien ja pölytyksen avulla. Lisäksi mukana on energiaan ja metsätalouteen liittyviä innovaatioita.

Innovaatiotorin löydät MaatalousKonemessujen osastolta 6e2

Tutustu nyt kaikkiin Innovaatiotorin innovaatioihin!

Innovaatiotorilla uusien ratkaisujen kehittäjät ovat itse tavattavissa. Voit jutella siitä, miten idea toimii käytännössä, missä vaiheessa ratkaisu on, millaiselle tilalle se sopii ja voisiko siitä olla hyötyä omassa yrityksessäsi.

Vuonna 2026 Innovaatiotorilla on myös oma lava, jolla kuullaan messujen aikana ajankohtaisia puheenvuoroja, hanke-esittelyjä ja keskusteluja uusista ratkaisuista. Lavaohjelman ohjelma julkaistaan syyskuussa.

Tule Innovaatiotorille hakemaan uusia näkökulmia, tapaamaan kehittäjiä ja katsomaan, millaisia mahdollisuuksia maa-, metsä- ja puutarhatalouden tulevaisuus tarjoaa.

Tutustu Innovaatiotorin tarjontaan jo ennalta!

Innovaatiotorin järjestävät Maaseutuverkosto ja AgriHubi.