Kalatalousaluepäivät 2025 – Lupakäytännöt, yhdistymiset ja kalastuksen sääntely herättivät keskustelua

Kevään Kalatalousaluepäivät 2025 kokosivat jälleen laajan joukon kalatalouden toimijoita, vesialueenomistajia, viranomaisia ja kehittäjiä Itämerelle risteilyn merkeissä. Laivaan pääsy tuotti pieniä haasteita poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä liittyen Ukrainan presidentin vierailuun. Päivät päästiin kuitenkin aloittamaan ajallaan. Tilaisuudessa korostui alan kasvava merkitys niin huoltovarmuuden kuin kestävän luonnonvaratalouden näkökulmasta, mutta samalla esiin nousivat käytännön haasteet – erityisesti vesillepääsy, osakaskuntien rooli lupaprosesseissa, vesialueiden yhdistäminen ja kalastuslain 13 § soveltaminen.

Lupakäytännöt ja 13 § – vesillepääsy ei voi olla sattumaa

Kaupallisen kalastuksen lupakäytännöt puhuttivat useissa puheenvuoroissa. Kalastuslain 13 § mahdollistaa ELY-keskukselle kalastusluvan myöntämisen myös ilman osakaskunnan suostumusta, jos kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa (KHS) kyseinen vesialue on määritelty kaupalliseen kalastukseen sopivaksi. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole toiminut sujuvasti. Lupakäytännöt vaihtelevat alueittain, ja monilla alueilla yksittäinen osakaskunta voi estää kaupallisen kalastuksen käynnistymisen kokonaan – jopa silloin, kun kyse on ekologisesti ja taloudellisesti kestävästä toiminnasta.

Päivillä esiteltiin valitustapauksia, joissa ELY-keskuksen lupapäätökset ovat johtaneet hallinto-oikeusprosesseihin. Epäselvyydet luvan kestossa, hinnan määrittelyssä ja ehtojen asettamisessa ovat vaikeuttaneet kalastajien toimintaedellytyksiä. Osakaskuntien torjuva kanta lupien myöntämiseen voi estää kaupallisen kalastuksen aloittamisen, vaikka alue olisi selvästi kalastukseen soveltuva ja KHS sen mahdollistaisi.

Huolena esitettiin myös, että monien KHS-suunnitelmien päivitykset ovat puutteellisia: kaupalliseen kalastukseen soveltuvat alueet on jätetty kokonaan määrittämättä, vaikka laki niin edellyttää. Tämä hidastaa koko järjestelmän toimintaa ja luo epävarmuutta kentälle.

Esityksissä ja keskusteluissa nousi esiin kentältä nouseva huoli: useat osakaskunnat ovat yhä vähemmän aktiivisia, eikä jatkajia toiminnan pyörittämiseen tahdo löytyä. Tämä lisää päätöksenteon passiivisuutta ja tekee lupaprosesseista entistä vaikeammin hallittavia. Kalatalousalueiden roolia sillanrakentajana pidettiin tärkeänä – niiden kautta voitaisiin rakentaa yhteisiä linjoja, tarjota mallipohjia lupaehtoihin ja helpottaa hallinnollista työtä.

Vesialueiden yhdistäminen – hallinnollinen selkeys vai paikallinen vallanmenetys?

VOKE-hanke (Vesienomistuksen kehittämishanke) esitteli laajoja esityksiä vesialueiden yhdistämiseksi: 360 vesialueyksikön yhdistämistä 25 osakaskunnaksi, lähes 50 000 osakastilaa. Tavoitteena on keventää hallintoa, selkeyttää lupaprosesseja ja mahdollistaa tehokkaampi valvonta. Liitosten arvioidut kustannukset olisivat noin 300 000 €.

Käytännössä yhdistämiset etenevät hitaasti. Toisinaan osakaskunnat kokevat yhdistymisen menetyksenä – päätäntävalta siirtyy ja uusien rakenteiden hallinta voi tuntua hankalalta. Kommenteissa ja puheenvuoroissa yhdistyksiä kuitenkin kehuttiin, vesiensuojelutyöhön jää enemmän rahaa, kun usean eri osakaskunnan hallinnoinnista vapautuu varoja. Monet alueet suosivat kevyempiä ratkaisuja, kuten yhdistysmallia, jossa osakaskunnat säilyvät itsenäisinä mutta toimivat yhteisen yhdistyksen alla.

Esimerkkinä esiteltiin Kyyvesi, jossa lähes koko järvi yhdistyi jo vuonna 2018 yhdeksi osakaskunnaksi. Tämän seurauksena vesienhoitoon ja kehittämiseen on pystytty panostamaan laajasti – tukirahoitus mukaan lukien yhteensä noin miljoonalla eurolla.

Keskusteluissa nousi vesialueenomistajilta tarvetta kehittää omaa toimintaa ja yhdistää useamman osakaskunnan voimavaroja. Monilla alueilla on ollut hankaluuksia löytää jatkajia osakaskunnan pyörittämiseen. Isommat aluekokonaisuudet helpottaisivat alueen hallinnointia, mutta myös saattaisivat helpottaa niin kaupallisten kuin vapaa-ajankalastajien vesillepääsyä.

Viestintä, valvonta ja tuottajavastuu – uusia velvoitteita ja mahdollisuuksia

Kalatalousalueiden viestintä nousi esiin monesta näkökulmasta. Uudenmaan rannikolla on kehitetty materiaaleja vesialueenomistajille, mutta yleisesti tiedottaminen vaatii lisää resursseja. Monet alueet kamppailevat sen kanssa, miten tavoittaa omistajat ja luoda kiinnostusta yhteisten tavoitteiden edistämiseen.

Myös kalastusvälineiden tuottajavastuu konkretisoitui. Vuoden alussa voimaan astunut SUP-direktiivi edellyttää kalastusvälinetuottajilta, maahantuojilta ja etämyyjiltä vastuuta pyydysten kierrätyksestä. Tavoitteena on kerätä 10 % markkinoille tuoduista välineistä takaisin kiertoon. Tuottajavastuu ulottuu tietyin ehdoin myös ammattikalastajiin – erityisesti silloin, jos he valmistavat tai myyvät välineitä itse.

SUP-direktiivi puhututtaa kalastusvälineiden sekä kalastajien keskuudessa. Tällä hetkellä on vielä epäselvyyksiä käytännöstä, tähän tulee täsmennyksiä ja lisäohjeita. Varmaa kuitenkin on se, että kalastusvälineiden hinnat nousevat, joka lisää korotuspaineita myös kalan hintoihin. Toivottavaa on, että tämä huomioidaan myös kalojen tukkuhinnoissa.

Kalastusvälinetuottajien vuoden 2025 tuottajavastuumaksut ja kevennetyn menettelyn rajat löytyvät Suomen SUP-tuottajayhteisö Oy:n sivuilta: https://suptuottajat.fi/kalastusvalinetuottajien-vuoden-2025-tuottajavastuumaksut-ja-kevennetyn-menettelyn-rajat/

Huoltovarmuus ja elinkeinon tukeminen – valtion rooli korostuu

Päivien esityksissä korostui kala-alan merkitys osana huoltovarmuutta. Silakan ja muiden kotimaisten kalojen merkitys on kasvanut paitsi ruoantuotannossa myös varautumisessa kriiseihin. Ministeriössä on käynnissä rakenneuudistus, jossa elinkeinokalatalous siirtyy maatalouden kanssa samaan elinkeino-osastoon.

Kehitteillä on myös uusia tukimekanismeja – kuten kalatalouden investointien takausjärjestelmä – sekä panostuksia nuorten ja uusien kalastajien tukemiseen. Toivotaan, että näistä on apua niin aloittavalle kuin kokeneemmallekin kalastajalle.

Yhteenveto

Kalatalousaluepäivät 2025 osoittivat, että kalatalous on monipuolinen, elinvoimainen mutta myös hallinnollisesti haastava ala. Lupakäytännöt, alueiden yhdistäminen ja kalastuslain soveltaminen vaativat jatkossa selkeämpiä ohjeistuksia, yhteistä tahtotilaa ja avointa keskustelua eri osapuolten välillä.

Jotta kaupallisen kalastuksen toimintaedellytykset voidaan turvata ja vesien kestävää käyttöä kehittää, tarvitaan joustavampia rakenteita, rohkeita päätöksiä ja resurssit yhteistyöhön. Kalatalousalueiden ja viranomaisten rooli on tässä keskeinen – ei vain hallinnoijana, vaan aktiivisena mahdollistajana.