Yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä on toteutettu Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa jo kahden ohjelmakauden ajan. Tulevan ohjelmakauden 2021−2027 valmistelut ovat parhaillaan käynnissä, ja tämä alhaalta ylös -periaatteelle pohjautuva menetelmä tullaan näkemään myös uuden rahaston yhtenä painopisteenä. Paikallisten toimintaryhmien eli kalaleaderien strategian valmisteluita tuetaan järjestämällä hakuklinikoita, joissa käsitellään tulevan kauden valmisteluihin liittyviä asioita. Klinikoille ovat tervetulleita niin nykyiset kuin mahdolliset uudetkin ryhmät.
Helmikuussa 2021 järjestettiin ensimmäinen kalaleader-hakuklinikka, jossa käytiin keskustelua strategioiden laatimisesta, vaikuttavuudesta ja strategian toteutumisen mittaamisesta. Toukokuussa 2021 kokoonnuimme pohtimaan osallistavaa strategian laadintaprosessia, toimintaohjelman indikaattoreita sekä yksinkertaistettuja kustannusmenettelyjä. Kolmas hakuklinikka järjestetään juuri hakumenettelyn avautumisen kynnyksellä. Tarkoituksena on käydä läpi hakumenettelyprosessia, budjetointiin liittyviä kysymyksiä sekä kerrata strategialle asetettuja vaatimuksia ja annettuja ohjeita.
Hakuklinikka järjestetään TEAMS-kokouksena perjantaina 17.9.2021 klo 9–11.30 sekä keskiviikkona 22.9.2021 klo 12.30–15. Ohjelma on sama molempina päivinä, joten voit valita itsellesi paremmin sopivan ajan. TEAMS-linkki lähetetään ilmoittautuneille.
Ilmoittautumisia hakuklinikalle pyydämme 15.9.2021 mennessä seuraavalla lomakkeella:
https://link.webropolsurveys.com/S/6D5CBC0F8B9E6E56
Kysymyksiä kalaleader-hakumenettelyyn liittyen voi lähettää etukäteen sähköpostilla: heta.ratasvuori@gov.fi.
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili