Lähiympäristöä parantaviin hankkeisiin voi saada EU:n maaseuturahoitusta
Yhdistykset, seurat, järjestöt ja muut yhteisöt voivat saada EU:n maaseuturahoitusta erilaisiin lähiympäristöä parantaviin hankkeisiin. Hankkeissa voidaan esimerkiksi parantaa vesistöjen tilaa ja elvyttää kalakantoja, kunnostaa kosteikkoja tai uudistaa maisemaa. Luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää parantamalla uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Tuella voi myös ostaa asiantuntija-apua siihen, että alueen ympäristön kehittämiseksi laaditaan pidemmän aikavälin kehittämissuunnitelma.
Rahoituksella voi esimerkiksi kattaa pusikoiden raivaamisesta, ruovikon niitosta tai järven ruoppauksesta aiheutuvia kuluja. Mahdollisia ovat myös energiansäästöä ja energiatehokkuutta parantavat hankinnat, kuten aurinkopaneelien hankinta yhteiskäytössä oleviin tiloihin. Lisäksi tuetaan kierrätystä edistäviä investointeja, jotka tulevat yhteiseen käyttöön.
Investointien lisäksi tukea voi saada yhteistyöhankkeisiin, joissa yhdessä etsitään ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja luontokadon asettamiin haasteisiin.
EU:n maaseuturahoitusta ilmasto- ja ympäristöhankkeisiin haetaan alueellisista ELY-keskuksista tai paikallisista Leader-ryhmistä. Tuki pitää hakea ennen kuin hankintaa tai hanketta aloittaa. Hakemus täytetään verkossa Hyrrä-asiointipalvelussa.
Lisätietoja tuenhakijalle:
ELY-keskukset ja Leader-ryhmät
Esimerkkejä tukea saaneista hankkeista
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili