Uutinen
11.09.2024

Lehmien digiruokintaa, maatilan energiaälykkyyttä, virolaista osaamista – hämmästyttäviä ideoita MaatalousKonemessujen Innovaatiotorilla

Käyttävätkö lehmät implantteja? Tähän kysymykseen löytyy vastaus Helsingin Messukeskuksen MaatalousKonemessujen Innovaatiotorilta (Osasto Id5), missä esitellään 20 maatalouden kotimaista ja ulkomaista innovaatiota.

VR-lasit kuva Teatime Research Oy.


–  Suomalainen maatalous elää ajassa ja on modernia. Maatalouteen kehitetään koko ajan innovaatiota, joiden avulla saadaan uusia tulonlähteitä ja keinoja parantaa kannattavuutta, Maaseutuverkostoyksikön verkostokoordinaattori Tuija Kallio kertoo.

Innovaatiotorilla on mukana sekä lupaavia, kaupallistamisen kynnyksellä olevia hankeideoita että jo valmiita tuotteita ja palveluita. Tällä kertaa messuilla nostetaan laajasti esiin maaseuturahoituksella kehitettyjen EIP-hankkeiden tuloksia sekä Suomesta että Virosta. Osastolla pääsee tutustumaan myös muihin innovaatiohankkeisiin ja osaston vierestä löytyy runsas joukko alan startup-yrityksiä. 

Ällisty innovaatioista

Etelä-Pohjanmaalla kehitetään energiaälykästä sähkö- ja lämpöomavaraisuuteen kykenevää maatilaa: Uudella innovaatiolla voidaan maatilan mittakaavassa käyttää tuoretta haketta ja tuottaa lämmön lisäksi sähköä. Hankkeessa tähän lisätään kyky varastoida sähköä ja lisäksi selvitetään edellytykset hiilidioksidin talteenotolle maatilalla.

Älysikala –hankkeessa tavoitellaan sikojen elinaikaista seurantaa. Näin halutaan päästä uudella tasolla kiinni porsaiden terveyteen, lääkityksen tarpeeseen ja kasvuun vaikuttaviin tekijöihin. Visiona on tulevaisuuden älysikala, jolla haetaan kilpailukykyä koko tuotantoketjuun.

Innovaatiotorilla nähdään myös pölytyspalveluiden uusi tulo: kotimaiset tarhamehiläiset ja kimalaiset on valjastettu kasvihuoneiden ja kasvutunneleiden pölytystehtäviin. Pölytyksen avulla voidaan varmistaa sadontuotto ja parantaa sadon laatua.

Näiden ja muiden kotimaisten hankkeiden lisäksi neljättä kertaa järjestettävällä Innovaatiotori-yhteismessuosastolla esittäytyy viisi virolaista maataloushanketta. 

– Virolaisten Wisecow-hankkeelta pitäisi löytyä vastaus lehmien implanttikysymykseen, sillä hankkeessa kehitetään uudenlaista tapaa kerätä tietoa lehmien hyvinvoinnista, paljastaa Tuija Kallio.

Uudispeltoja raivataan datalla 

Jokaisena messupäivänä Innovaatiotorin kohtaamispaikalla puhutaan maatalouden ajankohtaisista teemoista. Puheenvuoroissa käsitellään muun muassa kannattavuuden lisäämistä paikkatietoa hyödyntämällä, maatalouden kyberuhkia ja uudispeltojen raivaamista datalla.

MaatalousKonemessujen päälavalle nostetaan myös Innovaatiotorin teemoja, kuten kyberturvallisuusuhkiin varautuminen digitalisoituvassa maataloudessa, ja kävelykierroksilla vieraillaan asiantuntijoiden valitsemilla messujen innovaatiokohteilla.

-Vielä haluaisin mainita Suomen Messusäätiön 10 000 euron Agri-INNO-palkinnon, joka jaetaan MaatalousKonemessuilla torstaina 17. lokakuuta innovaatiolle, joka tuo maataloudelle positiivista imagoa ja josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote tai palvelu. Ehdotuksia palkinnon saajaksi voi lähettää 26. syyskuuta saakka, Tuija Kallio innostaa. 

Innovaatiotorin järjestelyistä vastaavat maatilayritysten osaamisverkosto AgriHubi, Maaseutuverkosto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun BioBoosters-yrityskiihdyttämö ja Finnish Future Farm -hanke.

Lisätietoja Innovaatiotorista

Maaseutuverkostoyksikön verkostokoordinaattori Tuija Kallio, puh. 0295 204 630 tuija.kallio(a)ruokavirasto.fi 

Jyväskylän ammattikorkeakoulun BioBoosters-yrityskiihdyttämö ja Finnish Future Farm -hanke:

johtava tutkija Hannu Haapala, 050 597 7845,
johtava asiantuntija Annimari Lehtomäki, 050 464 2563
asiantuntija Jyrki Kataja 040 566 1034 

etunimi.sukunimi@jamk.fi