Uutinen
03.09.2024

Luke: Kustannusnousun kurittamat kalamarkkinat piristymässä

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja kustannusten nousu ovat kurittaneet Suomen kalataloutta, kun kuluttajat ovat tinkineet ruokaostoksissa ja suosineet kalaa edullisempia vaihtoehtoja. Kuluvan vuoden aikana markkinanäkymät ovat kääntymässä myönteisempään suuntaan, sillä hidastuva inflaatio on piristämässä elintarvikemarkkinoita ja kalakauppaa. 

Suomen kalamarkkinat supistuneet

Pitkään jatkunut kalamarkkinoiden kasvu taittui viime vuosikymmenellä, kun lohikalojen tuotannon kasvu hidastui, maailmanmarkkinahinnat nousivat ja kulutus lähti laskuun. Vähittäiskauppa oli pitkään säännöllisillä kalakampanjoilla tukenut lohimarkkinoiden kasvua, mutta hintojen noustessa kampanjat vähenivät.

Äkilliset maailmanlaajuiset shokit ovat iskeneet Suomen kalamarkkinoihin 2020-luvulla.  Pandemian alkuvaiheissa lohen kysyntä Suomessa kasvoi hetkellisesti. Suomeen tuotiin silloin paljon edullista norjalaista lohta, jota ei markkinahäiriöiden vuoksi saatu vietyä Keski-Euroopan ja Aasian markkinoille.  

Venäjän hyökkäyssodan syttymisen jälkeen elintarvikkeiden hintojen nousu oli poikkeuksellisen nopeaa. Kala oli jo ennen sotaa kallista, ja sota nosti hintoja entisestään. Kala ei pärjännyt kotimaan hintakilpailussa.  Kala ei ole enää suomalaisille poikkeusolojen edullista ruokaa, vaan se on nykyisin muun Euroopan tapaan kallis elintarvike. 

Kalajalostusteollisuus sopeutuu ja kehittyy

Jalostusteollisuus on joutunut sopeutumaan kalliiseen kalaraaka-aineeseen, kohonneisiin tuotantokustannuksiin ja supistuviin markkinoihin. Raaka-aineen käyttöä on monipuolistettu ja kalaa sisältävien tuotteiden tuotevalikoimaa on terävöitetty. Vähittäiskaupan omien merkkien valmistuksen kasvu on parantanut jalostusyritysten tehokkuutta.  

Perinteisten kotimaisten kalalajien kysyntä vakaa

Kalastettujen saaliskalojen kaupalliset markkinat ovat kasvatettuihin lohikaloihin verrattuna pienet. Kuha, ahven tai kalastettu lohi ovat kaupan ja ravintoloiden erikoistuotteita, joiden tarjonta on säilynyt niukkana. Lisäksi tuodun lohen korkea hinta on antanut tilaa ja mahdollisuuksia kotimaiselle luonnonkalalle.  

Särkikaloilla ei ole vielä ollut vakiintunutta markkina-asemaa. Niiden markkinat ovat muutaman toimijan varassa ja kysyntä väheni vuoden 2023 aikana. Myös muikkumarkkinat heikentyivät mätimarkkinoiden ongelmien takia viime vuonna.

Silakan kulutuksen kasvu taittui

Silakan kysynnän supistuminen pysähtyi muutama vuosi sitten, kun jalostusteollisuus innostui kehittämään uusia silakkatuotteita ja investoi silakanjalostukseen uudelleen. Venäjän hyökkäyssota kuitenkin nosti polttoaineiden hintoja ja kustannusten nousu siirtyi kuluttajatuotteiden hintoihin. Lisäksi viime syksyn keskustelu silakankalastuskiellosta on hämmentänyt kuluttajia. Silakan menekki kääntyi viime vuonna laskuun.  Silakka mielletään edulliseksi ravinnoksi eikä kallistunut silakka kiinnosta kuluttajaa. Lisäksi korkea hinta vähensi kaupan kampanjointia.

Silakan hinnan nousu johtui myös maailmanmarkkinatilanteesta. Muutaman vuoden välein toistuva El Niño -sääilmiö lämmitti vesiä Etelä-Amerikassa ja pienensi huomattavasti tärkeimmän raaka-aineen tarjontaa maailman kalajauhotehtaille. Sen seurauksena kalajauhotehtailla oli pula raaka-aineesta ja kaljauhon ja -öljyn maailmanmarkkinahinnat nousivat. Puolet suomalaisten pyytämästä silakasta myydään kalajauhotehtaille, mikä vaikuttaa myös elintarvikkeeksi myytävän silakan hintaan.

Suomen vesiviljelytuotanto kasvaa hitaasti 

Vesiviljely-yrityksille on myönnetty viime vuosina uusia kasvatuslupia. Kasvanut tuotantokapasiteetti on realisoitumassa kirjolohituotannoksi vähitellen. Suomalaisten heikentynyt ostovoima heijastui kuitenkin myös kirjolohimarkkinoihin. Vuonna 2023 kotimaan markkinoilla kulutettiin aiempia vuosia vähemmän kirjolohta. Tuoreen kirjolohen tuonti supistui ja vienti Itä-Euroopan markkinoille kasvoi.

Kalan kysyntä on vahvistumassa uudelleen

Kuluttajien ostovoima lähti nousuun vuoden 2023 lopussa, ja kuluvan vuoden aikana myös elintarvikemarkkinat ovat piristyneet. Kalan kysyntä on vahvistumassa, sillä poikkeuksellisen korkea lohen hinta on laskenut ja lohi on aiempaa edullisempaa. Kalan myyntimäärät ovat nousset alkuvuoden aikana ja vähittäiskauppa on lisännyt kalakampanjointia. 

Kaija Saarni, Luonnonvarakeskus

Lisätietoa: Kalamarkkinakatsaus 2024