Kalatalousalaa vaivaa pula osaavasta työvoimasta. Maa- ja metsätalousministeriön hankkeessa selvitetään kalatalouden koulutuksen nykytila ja valmistellaan esitys kalatalouden koulutuksen kehittämistoimenpiteiksi. Selvityshenkilöksi on asetettu MMT Susanna Kumpulainen.
Kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoitteena on kalatalouden huomattava kasvu ja kalaomavaraisuuden nostaminen. Yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi kalatalouden kasvulle on nostettu ammattimaisen ja osaavan työvoiman saanti. Huoli osaajapulasta on kasvanut entisestään tulevien eläköitymisien myötä. Monista kalatalouden kehittämiseen suunnatuista panostuksista huolimatta koulutus on heikentynyt opiskelijapulan sekä heikkenevien oppimisympäristöjen myötä.
”Suomalaiset haluavat syödä kalaa, ja erityisesti kotimaisen kalan kysyntä on suurempaa kuin tarjonta. Yritykset ovatkin kehittäneet toimintaansa ja investoineet ahkerasti. Monen yrityksen ongelmana on kuitenkin pula osaavasta työvoimasta, sillä kalatalouden koulutusta on tällä hetkellä rajallisesti tarjolla eikä se houkuttele riittävästi opiskelijoita. Koulutuksen nykytilan kartoittaminen ja koulutusmahdollisuuksien kehittäminen ovat siksi hyvin ajankohtaista”, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio toteaa.
Nyt käynnistettävän selvitystyön tavoitteena on kartoittaa kalatalouskoulutuksen nykytilaa sekä valmistella kehittämistoimenpiteet, joilla varmistetaan laadukas kalatalouden koulutus ja osaaminen tulevaisuudessa. Suomessa tarjotaan tällä hetkellä kalatalousalan ammatillista koulutusta, mutta ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasoisia tutkintoja ei ole ollut tarjolla sen jälkeen, kun iktyonomikoulutus päättyi 2010-luvulla. Korkeasti koulutettuja kalatalouden osaajia tarvitaan kuitenkin niin yrityksissä kuin julkisessa hallinnossakin. Selvitys kattaa ammatti- ja vapa-ajankalastuksen, kalanviljelyn, kalanjalostuksen, kalavesien hoidon, kalatuotteiden markkinoinnin ja myynnin sekä kalastusmatkailun koulutuksen.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on asettanut kalatalouden koulutuksen selvityshenkilöksi MMT Susanna Kumpulaisen. Kumpulaisella on laaja luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen tuntemus. Kumpulaisen tukena selvityksessä toimii asiantuntijaryhmä, jossa ovat edustettuina kalatalousalan järjestöt ja hallinto sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Kumpulainen luovuttaa raporttinsa maa- ja metsätalousministeriölle tammikuussa.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Minna Uusimäki, maa- ja metsätalousministeriö, etunimi.sukunimi@gov.fi, p. 0295 162 284
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili