Uutinen
26.09.2024

PTT:n ennuste maa- ja elintarviketaloudesta julkaistu

PTT:n ennuste maa- ja elintarviketaloudesta julkaistu. Markkinoiden riskit varjostavat ruokasektorin kasvunäkymiä.

Markkinoiden riskit varjostavat ruokasektorin kasvunäkymiä

Markkinoiden riskit ja epävarmuus kysynnän kehityksestä varjostavat ruoka-alan kasvunäkymiä, vaikka elintarviketeollisuuden tuotanto kasvaakin tänä vuonna ja viennissä on positiivista virettä. Elintarvikevientiin liittyvät riskit kuitenkin lisääntyvät. Tuottajahintojen lasku pienentää maatalouden yrittäjätuloa tuottajahintojen laskiessa enemmän kuin tuotantopanosten hinnat. Markkinatulojen pieneneminen kohdistuu erityisesti kotieläintuotantoon.

Ruokamarkkinat sopeutuvat uuteen tasapainoon viime vuosien rajujen hintamuutosten jälkeen. Inflaatiopaineet ovat hellittäneet, ja markkinakorot laskevat. Kustannukset ja hinnat ovat kuitenkin monessa kohtaa ruokaketjua jääneet pysyvästi korkeammalle tasolle.

Toimintaympäristön riskit ovat poikkeuksellisen suuria. Riskit liittyvät sekä talouteen että politiikkaan. Maailmantalouden suhdannetilanne on tänä vuonna heikko, mutta Kiinassa ja Euroopassa ongelmat ovat myös rakenteellisia. Kiina yrittää pyristellä irti ongelmistaan vientivetoisella kasvustrategialla, jossa yritysten valtiontuilla on suuri rooli. Tämä johtaa vastatoimiin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Tilanteen eskaloituessa merkittävänä riskinä on Kiinan ruoka-alaan kohdistuvat toimenpiteet, koska ruoka on kaikissa maissa poliittisesti merkittävä teema. Vaikutukset voivat olla suoria tai välillisiä Suomen elintarvikesektorin kansainvälisiin kauppavirtoihin.

Yksityisen kulutuksen epävarmuus hidastaa ruoka-alan kasvua. Inflaation hidastuminen, palkkojen nousu ja markkinakorkojen lasku kohentavat kotitalouksien ostovoimaa ennustekaudella, kun reaalitulot nousevat. Yksityisen kulutuksen kasvu on ensi vuonna kuitenkin melko maltillista. Työmarkkinatilanteen epävarmuus, huoli oman talouden kehityksestä ja maailmanpoliittinen epävarmuus voivat heijastua myös elintarvikkeiden ostopäätöksiin.

EU:n uusi komissio aloitti kesäkuussa. Uusi komissio kaudella 2024–2029 painottaa edelleen kilpailukykyistä, vähähiilistä ja kiertotalouteen perustuvaa Euroopan kehitystä puheenjohtajaksi toiselle kaudelleen valitun Ursula von der Leyenin johdolla. Komissio on aloittanut EU:n maatalouden tulevaisuudesta strategisen vuoropuhelun, jossa kootaan yhteen maatalouden ja elintarvikealan keskeiset sidosryhmät. Vuoropuhelun tehtävänä on laatia yhteinen visio maatalous- ja elintarvikejärjestelmän tulevaisuudesta. Käytännön vaikutukset maatalouteen ja elintarvikesektoriin ovat vielä epävarmoja.

Ennusteen teknisenä oletuksena Ukrainan sodan oletetaan jatkuvan nykyisellään ilman uusia suhdanteeseen merkittävästi vaikuttavia käänteitä. Ennustekausi on tämä ja ensi vuosi.

Lue koko ennuste PTT:n sivuilta: Maa- ja elintarviketalous – syksy 2024