Uutinen
11.03.2025

Satakunnan maaseudun kehittämiseen saatiin 10 miljoonan euron potti

Satakunnan maaseudun kehittämiseen saatiin 10 miljoonan euron potti

Euroopan unionin maaseuturahoituksella autetaan yrityksiä kasvuun ja kehitetään maaseudun elinvoimaisuutta ja viihtyvyyttä. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkialle Satakuntaan Porin ja Rauman keskustoja lukuun ottamatta.

Maa- ja metsätalousministeriön esityksestä Satakuntaan suunnataan lähes 10 miljoonaa euroa maaseudun kehittämisen rahoitusta vuodelle 2025. ELY-keskus myöntää summasta 6,4 miljoonaa euroa ja paikalliset Leader-ryhmät 3,4 miljoonaa euroa.

– Summa on erittäin merkittävä. Maaseuturahoituksen vaikuttavuutta ja monipuolisuutta lisää se, että rahoitusta voidaan myöntää muutaman tuhannen euron hankkeista satojen tuhansien eurojen kokonaisuuksiin, Satakunnan ELY-keskuksen ryhmäpäällikkö Salme Pihlajamaa toteaa.

Ruoka- ja metalliala korostuvat Satakunnassa

Maaseudun kehittämisrahoitus voidaan jakaa karkeasti yritystukiin sekä maaseudun asukkaiden hyödyksi toteutettaviin hankkeisiin.

Yritysrahoitusta voidaan myöntää eri toimialoilla toimiville mikro- ja pienyrityksille. Lisäksi se on ainoa julkinen rahoituslähde, joka rahoittaa elintarvikkeita jalostavia keskisuuria yrityksiä.

– Satakunnassa erityisesti ruoka- ja metallialan yritykset ovat suuria työllistäjiä, joiden kasvua saamme olla mukana tukemassa, Pihlajamaa sanoo.

Rahoitusta haetaan ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä

Maaseudun yritykset ja yleishyödylliset toimijat, kuten yhdistykset ja oppilaitokset voivat hakea rahoitusta joko ELY-keskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä. Haku on jatkuva, mutta päätökset tehdään valintajaksoittain.

Lisätiedot:

Satakunnan ELY-keskus
Salme Pihlajamaa, ryhmäpäällikkö
salme.pihlajamaa@ely-keskus.fi, 0295 022 012

Satakunnassa toimii viisi Leader-ryhmää.


Uutinen

11.03.2025

Satakunnan maaseudun kehittämiseen saatiin 10 miljoonan euron potti


Uutinen

03.03.2025

Mikä muuttuu viljelijöiden tuissa 2025?


Uutinen

03.03.2025

Ilmoittaudu Satakunnassa keväällä 2025 järjestettäviin viljelijätukikoulutuksiin!