Silakan DNA-tutkimus eriytti Perämeren ja liitti Selkämeren ja pääaltaan

Ruotsissa yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat selvittäneet rannikolta pyydettyjen silakoiden geneettistä alkuperää. Tulokset ovat vahvistaneet vanhoja kalastajien ja tutkijoiden käsityksiä, jotka oli välillä jo kuopattu uusien teorioiden alta.

Näkyvimpiä geenikartan uusia varmistuksia ovat Perämeren silakkapopulaation geneettinen erilaisuus Selkämeren kantaan nähden, ja toisaalta Selkämeren ja Tukholman eteläpuolisen rannikon populaation samanlaisuus. Jälkimmäinen havainto taas liittää nykyisen pääaltaan populaation tiiviisti Selkämeren silakoihin.

Geneetiikka löysi myös selkeän eron kevät- ja syyskutuisten silakoiden välille, vaikka välillä vallalla ollut teoria esittikin erojen johtuvan ympäristötekijöistä ja parvikäyttäytymisestä. Samalla tosin vanhakin teoria sai vahvistusta. Osoittautui että silakka voi sopeuttaa kutuaikansa muun parven kutukäyttäytymiseen, eli syys- tai kevätkutuiset yksilöt voivat menestyksekkäästi vaihtaa parvea.

Ruotsalaisten tutkimusten ohessa vahvistui, että Tukholman saaristossa tunnettu ”tyrnisilakka” on geneettisesti oma, keskikesällä kuteva populaatio. Tällä silakkapopulaatiolla arvioidaan olevan mahdollisesti tärkeä rooli silakan sopeutumisessa lämpevään Itämereen.

Silakkatutkimusta tiivisti mainiosti myös ruotsalainen kalastusalan uutisia ja mielipiteitä välittävä Svenssons Nyheter .

Suomalaiset geenitutkimukset alkamassa

Myös Suomessa aiotaan tarkentaa silakkapopulaatioiden perimää geenitesteillä, paljastaa Luonnonvarakeskuksen silakkatutkija Jari Raitaniemi.

– Tutkimuksella saadaan lisätietoa silakkakantojen erilaisuudesta myös itä-länsi -akselin suunnassa, iloitsee Raitaniemi. Tehty ruotsalainen selvitys paljastaa erityisesti Ruotsin rannikon suuntaisen tilanteen, joten lisätietoa tarvitaan.

– On suunniteltu myös koko Itämerta kattavia tutkimuksia. Tutkimusten tulokset tosin ovat arvoitus, eli voidaanko ja halutaanko niitä käyttää kalastuksen säätelyyn, ja jos käytetään niin mitä se käytännössä tarkoittaa, pohtii Raitaniemi.

Geenitutkimukset käytännössä vahvistavat tai oikaisevat aiempia tietoja ja oletuksia eri kannoista. Raitaniemen mielessä ovat erityisesti vanhat morfologiset eli kalojen ulkomuotoon perustuvat tutkimukset, joiden perusteella tunnistettiin useita eriytyneitä kantoja. Tuon jälkeen uusi teoria hylkäsi jaottelut, mutta nyt näyttääkin siltä, että geenitekniikka tuo jälleen nuo erot esiin.

– Olennaista on se mitä tapahtuu seuraavaksi eli mitä tiedolla tehdään. Vaikuttaa ilmeiseltä, että ruotsalaisen tutkimuksen perusteella ainakin yksi tavoite voi olla näiden populaatioiden erillinen suojelu, mikä saattaisi vaikeuttaa kalastusmahdollisuuksia, ennakoi Raitaniemi.