Uutinen 19.12.2025 Uusia EU:n maaseuturahoitusta saavia hankkeita valittu Kanta- ja Päijät-Hämeeseen – ELY-ajan viimeiset rahoituspäätökset 13 hankkeelle Uusia EU:n maaseuturahoitusta saavia hankkeita valittu Kanta- ja Päijät-Hämeeseen – ELY-ajan viimeiset rahoituspäätökset 13 hankkeelle ELY-keskus on valinnut rahoitettavaksi 13 uutta hanketta Hämeen maaseudun kehittämiseksi. Rahoitusta suunnataan esimerkiksi laajakaistahankkeisiin, pyörämatkailun kehittämiseen, suureen viljelijöiden biokaasuhankkeeseen ja ympäristötekoihin. Ensi vuonna ELY-keskusten sijaan maaseutua kehittävät elinvoimakeskukset yhdessä paikallisten Leader-ryhmien kanssa. Hämeen ELY-keskus on valinnut uusia EU:n maaseuturahoitusta saavia kehittämishankkeita alueellaan Päijät- ja Kanta-Hämeessä syksyllä päättyneellä valintajaksolla. – Erityispiirteenä viimeiseltä valintajaksolta voi nostaa esiin maaseudun laajakaistainvestoinnit, joita valittiin rahoitettavaksi neljä kappaletta ja haettiin muutama lisää. Toimiva netti sujuvoittaa arkea suoratoistopalveluista sähköiseen asiointiin ja siten omalta osaltaan tukee maaseudulla asumista. Vakaa yhteys on tietysti tärkeää myös työnteon ja yrittämisen kannalta, ELY-keskuksen maaseutuyksikön kehittämispäällikkö Timo Kukkonen sanoo. Vuoden viimeisellä hakujaksolla ELY-keskukselta haettiin rahoitusta 23 hankkeeseen yhteensä lähes 4,4 miljoonan euron edestä. Rahoitusta puolestaan esitettiin myönnettäväksi 13 hankkeelle yhteensä yli 2,3 miljoonan euron edestä. Maaseuturahoitusta suunnataan esimerkiksi pyörämatkailun kehittämiseen, viljelijöiden biokaasuhankkeeseen ja turvallisuuden ja osallisuuden vahvistamiseen. – Rahoitettavaksi valittujen hankkeiden joukossa ovat myös ympäristö- ja ilmastoinvestointien erillismäärärahasta rahoitettavat Heinolaan ja Tammelaan sijoittuvat hankkeet. Tätä tukirahaa on ollut vaikea saada liikkeelle ja nyt saadaan ympäristöä kuntoon, Kukkonen kertoo. Kilpailu maaseudun hankerahoituksesta äärimmäisen kovaa Koko vuoden osalta maaseudun hankerahoitusta on haettu ELY-keskuksesta runsaasti ja kilpailu rahoituksesta ollut todella kovaa. Hanketukia on myönnetty tarkastelujaksolla 1.1.2025–30.11.2025 ELY-keskuksen kautta 21 hankkeelle yhteensä noin 2,6 miljoonan euron edestä esimerkiksi yrittäjyyden, ympäristön, ruokasektorin ja matkailun tukemiseen. Koko vuoden osalta summa vielä kasvaa, kun joulukuussa tehtävät päätökset huomioidaan. Maaseudun yritystukien kysyntä on puolestaan jäänyt ennakoitua vaisummaksi, ja yrityksiä olisi mahdollisuuksia tukea vielä nykyistä enemmän. Maaseudun yritystukia ELY-keskuksen kautta myönnettiin tarkastelujaksolla noin 1,3 miljoonan euron edestä. Paikalliseen kehittämiseen Leader-ryhmien kautta miljoonia Hämeen paikalliset maaseudun kehittämisyhdistykset eli Leader-ryhmät Päijänne-Leader ry, EMO ry, Linnaseutu ry ja LounaPlussa ry kanavoivat marraskuun lopulle ulottuvalla tarkastelujaksolla yhteensä miltei 2,6 miljoonaa euroa maaseudun yhteisöjen ja yritysten tueksi. Lisäksi tukipotti kasvaa vielä loppuvuoden aikana. Päijänne-Leader ry:n toiminta-alue ulottuu myös Etelä-Savon puolelle ja EMO ry:n Uudellemaalle, joten osa tukisummasta on ohjautunut myös naapurimaakuntien hyväksi. Leader-ryhmien kautta on tänä vuonna tuettu esimerkiksi varautumista ja turvallisuutta kyläradioiden kautta. Tuella tehdään myös ympäristötekoja vieraslajien tuhoamisen ja vesistöhankkeiden myötä sekä innostetaan lapsia ja nuoria tieteen pariin. Lisäksi Leader-ryhmistä on tuettu liikuntaa kävelyfutiksen ja kulttuuria esimerkiksi Heljä Liukko-Sundströmin teosten luetteloinnin muodossa – paikallisia maaseudun yrityksiä unohtamatta. – Leader-rahoitus on paitsi todellista lähirahoitusta oman alueen yhteisöjen ja yritysten tueksi myös tarkasti ajan hermolla vastaamassa esimerkiksi ajankohtaisiin varautumisen ja liikkumattomuuden haasteisiin sekä ympäristön ja nuorten tarpeisiin, toteavat Hämeen Leader-ryhmien toiminnanjohtajat Anu Taipale (Päijänne-Leader ry), Jussi Pakari (Linnaseutu ry), Esko Pietari (EMO ry) ja Tuula Kallioinen (LounaPlussa ry). Kanta- ja Päijät-Häme jakautuvat erilleen vuodenvaihteessa – maaseudun kehittäminen jatkuu elinvoimakeskuksista käsin Aluehallintouudistuksen seurauksena Hämeen ELY-keskus lakkaa vuoden alusta, kun ELY-aika päättyy ja elinvoimakeskusten aika alkaa. Hämeessä uudistus näkyy konkreettisesti siinä, että ELY-keskuksen nykyinen alue jakautuu uudistuksessa kahtia. Kanta-Häme kuuluu jatkossa Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen alueeseen yhdessä Pirkanmaan kanssa, kun taas Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala muodostavat uuden Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueen. – Uudistus avaa uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia myös maaseudun kehittämisen näkökulmasta. Toisaalta myös jatkossa Hämeen maakuntien yhteiset kehittämishankkeet ovat edelleen mahdollisia ja jopa toivottavia, vaikka maakunnat hallinnollisesti jakautuvatkin eri suuntiin. Hyviä hämäläismaakuntien yhteisiä hankkeita on ollut esimerkiksi ruokasektorin, yrittäjyyden ja maatalouden tukemisen teemojen ympärillä, Kukkonen kertaa. Vaikka organisaatiot ja aluerajat muuttuvat, EU:n maaseutu- ja maatalousrahoituksella tuetaan jatkossakin Kanta- ja Päijät-Hämeen maaseutua. – Pyrkimys on, että hakemusten käsittely jatkuu mahdollisimman normaalisti, nopeasti ja sujuvasti. Vuoden loppuun asti tehdään töitä vielä ELY-keskuksesta käsin ja ensi vuonna Hämeen maaseutua sitten kehitetään elinvoimakeskuksista, Kukkonen päättää. Lisätietoja: ELY-keskus: Timo Kukkonen, kehittämispäällikkö, Hämeen ELY-keskus, p. 0295 025 065, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi Leader-ryhmät toiminta-alueineen: Päijänne-Leader ry (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki, ent. Pertunmaa Mäntyharjun kunnassa, Sysmä), toiminnanjohtaja Anu Taipale, anu.taipale@paijanne-leader.fi, p. 040 764 2462 LounaPlussa ry (Forssa, Tammela, Ypäjä, Jokioinen, Humppila), toiminnanjohtaja Tuula Kallioinen, tuula.kallioinen@lounaplussa.fi, p. 050 583 4715 Linnaseutu ry (Hattula, Hämeenlinna, Janakkala), toiminnanjohtaja Jussi Pakari, toimisto@linnaseutu.fi, p. 041 468 8300 Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry (Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Tuusula, Järvenpää, Hyvinkää, Nurmijärvi, Vantaa, Espoo), toiminnanjohtaja Esko Pietari, emo@emory.fi, p. 050 573 2972 Jaa: