VEKE sitoi kehittämisrahoja lisäkasvuun ja hyvinvointiin.
Luonnonvarakeskuksen Upscale-hanke alkaa etsiä laajennusmahdollisuuksia nykyisille kalankasvatuslaitoksille. Aiemmissa kalankasvatuksen hankkeissa on etsitty uusia tai vaihtoehtoisia, edullisempia sijoituspaikkoja kalankasvatuslaitoksille. Uuden hankkeen idea on kuitenkin löytää ja erotella nykyisistä kalankasvatusyrityksista ja kasvatuspaikoista ne, joilla on parhaat edellytykset laajentaa toimintaansa.
– Hankkeen tavoitteena on saada myös olemassa olevat laitokset tietoiseksi niistä ympäristövaikutusten ja sijainninohjauksen perusteista, joilla kalankasvatuksen määrää arvioidaan. Näin erityisesti pienemmille laitoksille tarjotaan uskonvahvistusta laajentamispyrkimyksiin, kertoo hankkeen vetovastuussa oleva Markus Kankainen Luonnonvarakeskuksesta.
– Hankkeen idea syntyi kun nykyisten laitosten ympäristövaikutuksia arvioitiin suhteessa niiden olosuhteisiin. Niistä erottui jo karkealla otannalla, että maassamme on laitoksia, joissa mitä ilmeisimmin voisi olla laajennusmahdollisuuksia.
Hankkeeseen osallistuvia laitokset etsitään hankkeen alussa, tiedossa olevien laitoskohtaisten olosuhdemuuttujien mukaan. Hankkeeseen ei siis erityisesti voi hakeutua partneriksi.
– Hankkeen julkinen rahoitus on niin suuri, että yritysten tasavertaisen kohtelun vuoksi on päädytty tällaiseen ratkaisuun. Hankkeeseen valituilta kohteilta toki pyydetään suostumus, kun siihen vaiheeseen tullaan. Tulevien tulosten hyödyntäminen suoraan esimerkiksi uusissa ympäristölupahakemuksissa ei siis ole sellaisenaan mahdollista, selventää Kankainen.
Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 158000 euroa ja sen arvioidaan kestävän vuoden 2026 loppuun. Hankkeen rahoitus tulee vesiviljelyn innovaatio-ohjelma VEKEn kautta.
Rahoitusta myös hyvinvointiin ja poikaskasvatukseen
Kalaterveyteen liittyvät hankkeet saivat yksimieliset rahoituspäätökset Vesiviljelyn kehittämisohjelma VEKEssä. Ruokaviraston, Luonnonvarakeskuksen ja Kalankasvattajaliiton hakemuksissa esitettiin hankkeita, joissa tutkitaan ja kehitetään ratkaisuja kalan hyvinvoinnin ratkaisuihin, kuten sydänvaivoihin ja Yersinia ruckeri 2:n aiheuttamiin ongelmiin ja riskitilanteisiin.
Yersinia-bakteerin aiheuttamat ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet sekä merikasvatuksessa että sisävesillä, ja hoito- ja ehkäisykeinot eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Erityisesti uudessa hankkeessa kohteena oleva biotyypin 2 bakteerit ovat olleet hyvin tuntemattomia, ja tähän ongelmaan etsitään ratkaisua. Ratkaisut voivat auttaa taudin ehkäisyssä, lääkkeen tai rokotteen kehittämisessä sekä antibioottiresistenssin ehkäisemisessä.
Kasvatettujen kalojen sydänongelmista ei vielä ole havaittu merkkejä Suomessa, mutta esimerkiksi Norjassa tilanne on jo vakava, samoin Ruotsissa on havaittu muutoksia kasvatetuissa kaloissa. Suomessa systemaattista tarkkailua ei ole toistaiseksi toteutettu. Sydän on kuitenkin herkkä elin indikoimaan ongelmia, ja hankkeessa voidaan toteuttaa kattava selvitys ajantasaisesta tilanteesta Suomessa.
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili