Blogi
25.03.2024

Nuori, työllistä itsesi kesäyrittäjänä!

Satakunnan Leader-ryhmät kannustavat nuoria pohtimaan itsensä työllistämistä kesäyrittäjänä, jos sopivaa kesätyöpaikkaa ei löydy.

Kesä tekee tuloaan kovaa vauhtia, ja nuorten kesätyöpaikat hupenevat vähintään samaa vauhtia.

Monelta jää punnitsematta mahdollisuus työllistää itsensä yrittäjänä. Se on mainio vaihtoehto, jos sopivaa kesätyöpaikkaa ei löydy, mutta haluaisi kuitenkin tienata.

Yhtä monta ideaa kuin nuortakin!

Satakunnassa Leader-ryhmät eli paikalliset maaseudun kehittämisyhdistykset myöntävät rahaa nuorten yritysideoiden toteuttamiseen.

Kesäyritys voi olla esimerkiksi kahvila, nurmikonleikkuupalvelu, ratsastuskoulu lapsille tai leipomo. Aiempina vuosina Nuoriso Leader -tukea on myönnetty myös esimerkiksi moottoripyörien teippauksia suunnittelevalle aloittelevalle graafikolle sekä puunkantotelineitä myyvälle nuorelle.

Yritystä ei tarvitse palauttaa pöytälaatikkoon kesän jälkeen, vaan esimerkiksi koululainen voi tienata taskurahaa osa-aikaisena yrittäjänä ympäri vuoden.

Tukea jopa 1000 euroa

Itsensä työllistäminen vaatii tietenkin idean, oma-aloitteisuutta ja motivaatiota, mutta mitä muuta? Nuoriso Leader on nuorten omien ideoiden ja yritysten rahoitusväline kaikissa Satakunnan Leader-ryhmissä. Tukea voi saada oman yritysidean toteuttamiseen, olemassa olevan yrityksen kehittämiseen tai esimerkiksi oman kesätyöpaikan perustamiseen.

Tuen määrä vaihtelee Leader-ryhmien välillä sadasta eurosta jopa tuhanteen euroon. Nuoriso Leader -tukea myönnetään enintään 25-vuotiaille ja Leader Karhuseudun alueella enintään 28-vuotiaille. Tukea haetaan Leader-ryhmien verkkosivuilta löytyvän lomakkeen kautta.

Rahoitusta myös 4H-yrittäjille

Suomessa nuori yrittäjä ei jää yksin ja alkutaipaleelle on tarjolla monenlaista apua. Yrittäjyydestä haaveileva voi lähteä liikkeelle perustamalla 4H-yrityksen, joka on turvallinen ja ohjattu tapa kokeilla yrittäjyyttä. Myös 4H-yrittäjät voivat saada Leader-ryhmistä rahoitusta ideoilleen.

Nuoriso Leader -tukea hakeva nuori voi harjoitella samalla tärkeitä työelämätaitoja, kuten liiketoiminnan suunnittelua, kehittämistä ja kustannusarvioinnin tekemistä. Leader-ryhmien henkilökunta auttaa matalalla kynnyksellä kaikissa Nuoriso Leader -rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.

Teksti: Leader Satakunta, Sara Mäkinen. Jos kiinnostuit Nuoriso Leader -tuesta, ota yhteyttä oman alueesi Leader-ryhmään.

Sara Mäkinen, Leader Ravakka, sara.makinen@ravakka.fi

Katri Mäenpää, Leader Satasilta, katri.maenpaa@satasilta.fi

Katri Mäenpää, Leader Karhuseutu, katri.maenpaa@karhuseutu.fi

Leena Saloniemi, Leader Pohjois-Satakunta, leena.saloniemi@kankaanpaa.fi

Eeva Raukko, Leader Joutsenten reitti, eeva.raukko@joutsentenreitti.fi

 

Satakunnassa on viisi Leader-ryhmää.

Liittyvät aiheet

Muu maaseudun yrittäjyys
Nuoret