Turvetuotantoalueiden jatkokäytön suunnittelu

Kun turvetuotanto päättyy, maanomistajalla herää usein monia kysymyksiä: mitä alueelle kannattaa tehdä, millaiset vaihtoehdot ovat realistisia ja mistä löytyy luotettavaa tietoa päätösten tueksi?

Turvetuotanto on vähentynyt Suomessa nopeaan tahtiin vuoden 2019 jälkeen ja tuhansia hehtaareja suonpohjaa vapautuu jälkikäyttöön tulevina vuosina. Jatkokäyttöön vaikuttaa maanomistajien mieltymysten lisäksi mm. alueen vesitalous, pohjamaan koostumus sekä sijainti. Hyvin suunniteltu ja toteutettu jatkokäyttö voi olla taloudellisesti järkevää, edistää hiilivarastojen säilymistä sekä tukea luonnonmonimuotoisuutta. Tähän tietokorttiin on koottu käytännönläheistä ja luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi.

Esimerkkeinä turvetuotantoalueiden alustavia jatkokäyttösuunnitelmia: 

Ennakkosuunnitelma Tausnevan turvetuotantoalueen ennallistamisesta 

Ennakkosuunnitelma Isonkivennevan turvetuotantoalueen ennallistamisesta 

Ennakkosuunnitelma Ähtärissä sijaitsevan turvetuotantoalueen ennallistamisesta 

 

Esimerkkinä kosteikon rakentamisen suunnitelma: 

Kosteikon toteuttamissuunnitelma entiselle turvetuotantoalueelle Ähtärissä 

 

Asiantuntijatietoa helposti katsottavassa ja kuunneltavassa videomuodossa:

Video: Turve-Arvi-työkalun käyttö 

Video: Ennallistamisasiantuntija Matias Virran (Tapio Oy) haastattelu 

Video: Kosteikkosuunnitteluasiantuntijan Juha Siekkisen (Kosteikkomaailma) haastattelu 

Video: Ari Kosken ja Riku Palon (elinvoimakeskus) haastattelu ennallistamisen rahoituksesta 

Video: Ennallistamisyrittäjä Brian Gormanin haastattelu 

Video: Ennallistaminen elinkeinona; Brian Gorman ja Artful Parks-projekti 

 

Ajankohtaisia artikkeleita käytännön työn tueksi: 

Artikkeli: Rahoitusmahdollisuudet turvemaiden ennallistamisessa   

Artikkeli: Digitaaliset työkalut apuna turvemaiden ennallistamisessa  

Artikkeli: Turvemaiden ennallistaminen sijoituskohteena  

Artikkeli:  Kuusi helposti katseltavaa ja kuunneltavaa videota turvetuotantoalueiden jatkokäytöstä

 

Materiaalit ovat syntyneet Euroopan unionin osarahoittamassa ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun toteuttamassa Suonpohjien paikkatietopohjainen jälkikäytön suunnittelu ja pilotointi hankkeessa (SuoPaikka) 1.10.2023-30.6.2026 välisenä aikana. Lisätietoa ja kaikki hankkeen aikana tuotetut julkaisut löytyvät SuoPaikka- hankkeen verkkosivuilta. 

Turvemaiden päästövähennyksiin tarvitaan alueellista osaamista

Turvemaat ja erityisesti niiden maankäytöstä syntyvät ympäristöpäästöt ovat puhuttaneet laajasti Suomessa viime vuosina. Keskustelun kohteena ovat olleet esimerkiksi turvepeltojen ja energiaturvetuotannon ilmastopäästöt sekä turvemaiden ojituksesta syntyvät vesistöpäästöt ja suoluonnon heikkeneminen. Tämä näkyy lisääntyneenä kritiikkinä turvemaiden maankäyttömuotoja kohtaan. Samalla turvemaita koskettavan sääntelynä ja uusien maankäsittelymuotojen tarve on lisääntynyt. Kesäkuussa esimerkiksi sosialidemokraattinen ajatuspaja eli Kalevi Sorsa -säätiö otti kantaa turvepeltojen viljelyyn ja ympäristölle haitallisiin maataloustukiin (Ronkainen 2026).

Turvemaiden maankäytön muutoksia ei voida toteuttaa ilman kunnollista tutkimus- ja kehittämistyötä. Vain siten voidaan turvata myös turvemaiden taloudellista käyttöä koskeva oikeudenmukainen siirtymä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SEAMK) Muutoskykyiset maatalous- ja energiaratkaisut -tutkimusryhmä toteuttaa Etelä-Pohjanmaalla ajankohtaista, alueellisesti ja kansallisestikin merkittävää TKI-toimintaa, jossa keskiössä ovat ojitettujen suometsien, turvepeltojen ja turvetuotannosta vapautuvien suonpohjien kasvihuonekaasupäästöt.

Turpeen hiilen hapettuessa syntyvä hiilidioksidi kiihdyttää ilmaston lämpenemistä, joten ilmastonmuutoksen torjunta ja maaperän hiilikysymykset ovat tiimin toiminnan ytimessä. SEAMK on osallistunut maa- ja metsätalousministeriön Nappaa hiilestä kiinni -ohjelmaan, muun muassa tutkimalla metsityksen vaikutuksia käytöstä poistuneiden turvetuotantoalueiden päästöihin sekä osallistumalla jatkuvatoimisen kasvihuonekaasujen mittausaseman perustamiseen yhdessä Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Oulun yliopiston kanssa Soinin Naarasnevalle. Mittausasema toimii tällä hetkellä osana Euroopan unionin osarahoittamaa Turvetuotantoalueiden palauttaminen suometsäksi (TUPSU)-hanketta.

SEAMKin tutkimusryhmä kehittää maataloussektorille ratkaisuja turvepeltojen kestävään käyttöön koulutuksen ja osallistavien pilotointien avulla. Uusien hiiltä sitovien viljelymenetelmien kehittäminen sekä paikalliseen tutkimukseen perustuva tiedonvälitys ovat keskeisiä keinoja tukea maatilojen siirtymää kestävämpiin käytäntöihin. SEAMK on vahvasti mukana myös esimerkiksi Turvemaiden kestävän käytön osaamisklusterissa. Parhaillaan on päättymässä moni oikeudenmukaisen siirtymän rahoituksen (Just Transition Fund, JTF) hanke ja tutkimustoiminta on laajentunut myös suonpohjien kosteikkoviljelyn ja aurinkovoiman tuotannon ympäristövaikutusten tutkimiseen.

Uusi SEAMKissa julkaistu kokoomateos vetää yhteen vuosien mittaan tehtyä työtä turvemaiden oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta. Maaliskuussa julkaistu teos kokoaa yhteen kymmenen artikkelia, joissa tarkastellaan turvemaiden kehitystä menneisyydestä nykyhetkeen ja pohditaan tulevaisuuden ratkaisuja. Energiaturpeen nopea alasajo, EU:n ennallistamisasetus ja kansalliset ilmastotavoitteet ovat vauhdittaneet turvemaiden käytön laajaa muutosta. Artikkeleissa tätä murrosta lähestytään eri näkökulmista, kuten maankäytön historiasta, kasvihuonekaasujen tutkimuksesta, ennallistamisesta, uusista käyttömuodoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä ja maanomistajien roolista. Kokoomateos perustuu SEAMKin Luonnonvara ja biotalous -tiimin sekä yhteistyöverkostojen tutkimus- ja kehittämistyöhön.

Teos tarjoaa monipuolisen ja tutkimukseen nojaavan kokonaiskuvan turvemaiden muutoksesta. Turvemaat nähdään sekä ilmastohaasteena että mahdollisuutena kehittää uusia maankäytön ratkaisuja, ekosysteemipalveluja ja elinkeinoja. Kestävä ja oikeudenmukainen siirtymä edellyttää tiivistä yhteistyötä tutkimuksen, viranomaisten, maanomistajien ja paikallisyhteisöjen välillä sekä pitkäjänteistä etenemistä. Julkaisussa tuodaan esiin sekä muutoksen monimutkaisuus että siihen liittyvät mahdollisuudet. Artikkeleiden lopussa on esitetty hankkeiden rahoittajat, joista keskeisin on ollut Euroopan unioni.

Kokoomateos: Taru Mäki, Suvi Karirinne, Anu Palomäki, Kari Laasasenaho, Risto Lauhanen & Minna Karvonen (toim.)
Turvemaiden oikeudenmukaista tulevaisuutta tekemässä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 203
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921554

Teos on vapaasti ladattavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921554

 

Lähteet:

Ronkainen, A. 2026. Suo, kuokka ja maataloustuet: Suomen maatalouden tukijärjestelmien ongelmat oikeudenmukaisen siirtymän kannalta sekä politiikkasuositukset kestävään maatalouteen siirtymiseksi. Kalevi Sorsa säätiö. ISSN 2984-2042 (painettu) ISSN 2984-2050 (verkkojulkaisu). kss-suo-kuokka-ja-maataloustuet-web.pdf.

Kuva: kuvaaja Perttu Palkia 2026

Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmän sopeutumisstrategia – miltä näyttää vuonna 2050?

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmään lisäämällä sään ääri-ilmiöitä ja tuotannon riskejä. Se kasvattaa tarvetta ennakoinnille, vesienhallinnalle, maaperän kestävyyden vahvistamiselle sekä kestävälle yhteistyölle. Vuonna 2026 julkaistu Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmän sopeutumisstrategia tarjoaa varautumissuosituksia viljelijöille, yrityksille ja julkisille toimijoille. Strategian rinnalla Etelä-Pohjanmaan liiton ja SEAMKin Resilience in Action for South Ostrobothnia (REACTS) -hanke vie suosituksia kohti konkretiaa tukien investointeja ja kokeiluja.  

Miltä strategian mukainen tulevaisuus voisi näyttää käytännössä? Kulkekaamme kolmen eteläpohjalaisen viljelijän mukana yhden työpäivän ajan: 

On vuosi 2050

Lakeus on yhä sama, mutta maisema on kerroksellisempi; modernit ja perinteiset viljelytavat tukevat toisiaan. Antti herää yhä varhain. Ensimmäisenä hän avaa älyjärjestelmän yhteenvedon yhteistilan kokonaistilanteesta. Yöllä on satanut rankasti, mutta Antti tuntee yhteistilan lohkot ja vesijärjestelmän kuin omat taskunsa. Kartan mukaan lohko 14 pidättää vettä hyvin, lohko 7 tarvitsee säätöä. Antti hyväksyy ehdotukset pienin muutoksin. 

Aamiaisen jälkeen Marjatta lähtee pellolle. Käytössä on kevyitä sähkö- ja biokaasukäyttöisiä koneita, joista osa on yhteisomisteisia. Työtä tehdään autonomisilla yksiköillä ja droneilla, raskasta kalustoa käytetään vain tarpeen mukaan.  Jaakko tarkastaa tilan valkuaiskasvit, monivuotisen nurmen ja pölyttäjäaktiivisuuden sekä uuden metsäviljelykaistan kehityksen. Päivän aikana järjestelmä päivittää myös ekosysteemipalvelutilin. Korvausta saadaan ruoan ja raaka-aineiden tuotannon ohella ilmastotyöstä ja ekosysteemipalveluista. Kannattavuus perustuu joustaviin sopimuksiin, laatuun, palveluihin ja reiluun arvonjakautumiseen.  

Lounaaksi on lähituotettua ruokaa: perunaa, härkäpapukastiketta, kasviksia, meijerituotteita ja ruisleipää. Samantyyppistä ruokaa syödään laajasti Suomessa. Lihaa arvostetaan ja sen tuotantotyö tunnetaan, sillä tuotteiden alkuperän, ympäristövaikutukset ja tuottajalle maksettu hinta on helppo selvittää. 

Iltapäivällä Jaakko käy kylän biokaasu- ja energiayksiköllä. Biokaasuyksikön syötteeksi tulee kylän tilojen sivuvirtoja. Kaasua käytetään tilan koneissa tuotantopanossuhteen mukaan ja mädäte palautuu ravinteiksi pelloille. Aurinkopaneelit tuottavat sähköä varastoon ja paikallisverkkoon.  

Viljelijät osallistuvat säännöllisesti maakunnan ja kuntien ruokajärjestelmäfoorumiin. Siellä käsitellään seuraavan vuoden tavoitteita, investointipainotuksia ja päivitetään alueellinen varautumissuunnitelma viljelijöitä ja asiantuntijoita kuullen. EU ja kansallinen maatalouspolitiikka asettavat kehykset, mutta paikallisesti tehdään alueelle sopivia ratkaisuja. 

Illan laskeutuessa lakeusmaisema on monipuolisempi kuin ennen, mutta yhä tuttu. Epävarmuus kohdataan yhdessä tiedon, investointien ja luottamuksen tuella. Etelä-Pohjanmaa on maailman menestyneimpiä ruoka-aittoja, sillä se on pitänyt kiinni perinteistä, mutta osannut myös muuttua.  

_ _ _

Tämä kirjoitus perustuu alun perin @SEAMK-verkkolehdessä julkaistuun artikkeliin ”Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmän sopeutumisstrategia – miltä näyttää vuonna 2050?”.

Virtuaalivierailu toi maatilan luokkahuoneisiin

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Pia Smedsin vuonna 2017 julkaistun väitöskirjan mukaan monilla suomalaisilla alakoululaisilla on edelleen puutteellinen käsitys ruoantuotannosta ja sen merkityksestä arjessa. Tutkimus osoittaa, että opiskelu maatilaympäristössä parantaa oppimistuloksia selvästi verrattuna perinteiseen luokkaopetukseen: oppilaat ymmärtävät paremmin, mistä ruoka tulee ja millainen työ sen taustalla on. Maatilakokemus auttaa myös oikaisemaan virheellisiä mielikuvia maataloudesta ja tukee oppimista sekä kiinnostusta ruokaketjua kohtaan.

Ruokaketju tutuksi koko suomelle

Aina ei ole kuitenkaan mahdollista pakata koko luokkaa linja-autoon ja suunnata maatilalle, ja tähän ongelmaan avuksi on ajateltu virtuaalisia maatilavierailuja.  Maaliskuussa 2026 Safkan jäljillä -hanke toteutti virtuaalivierailun maitotilalle osana ruokakasvatuksen viikkoa. 

Safkan jäljillä -hankkeen virtuaalivierailu pidettiin Koskenojan tilalla Etelä-Pohjanmaalla, Kurikan Luopajärvellä. Vierailulla Koskenojan tilan Liisa Vuorela ja Anni Uusi-Pohjola esittelivät tilansa toimintaa sekä kertoivat mitä navetassa tehdään, ja mitä kaikkea eläinten hyvinvointiin liittyy.

Vierailu toteutettiin Teamsin välityksellä, ja parhaimmillaan linjoilla oli yhteensä 164 käyttäjää. Tilaisuudesta tehtiin tallenne, joka oli nähtävissä kahden viikon ajan ruokakasvatusyhdistys Ruukun verkkosivuilla. Vierailu tavoitti laajan yleisön koko Suomen alueelta.

Navetta herättää kysymyksiä

Striimin lopuksi osallistujat saivat esittää kysymyksiä tilalle. Lasten ja nuorten kiinnostus ei kohdistunut pelkästään siihen, mistä maito tulee, vaan kysymyksiä nousi liittyen eläinten hyvinvointiin, tilan arkeen sekä ihmisten ja eläinten väliseen vuorovaikutukseen.

Virtuaalivierailu tarjoaa turvallisen ja saavutettavan ympäristön oppia ja kysellä maaseudusta ja ruokaketjusta. Virtuaalinen toteutus mahdollistaa yhdenvertaisen tavan tutustua maatalouteen ja ruoantuotantoon myös niille, joilla ei ole mahdollisuutta päästä vierailemaan fyysisesti maaseutuympäristöön.

Safkan jäljillä – ruokaketju tutuksi nuorille

Safkan jäljillä -hankkeen tavoitteena on vahvistaa ala- ja yläkouluikäisten ymmärrystä ruoantuotannosta, ruoan alkuperästä ja ruokajärjestelmän merkityksestä. Tavoitteena on tarjota ajantasaista ja luotettavaa tietoa maatalouden keskeisistä ulottuvuuksista sekä tukea kestävän ja lähellä tuotetun ruoan ymmärtämistä opintoretkien ja virtuaalisten maatilaympäristöjen avulla.

Kirjoittajat työskentelevät Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Safkan jäljillä – hankkeessa, jota rahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaviraston kautta.  Hankkeen päätoteuttajana on Savonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Koulutuskeskus Brahe. 

Tämä kirjoitus perustuu alun perin @SEAMK-verkkolehdessä julkaistuun artikkeliin ”Virtuaalivierailu toi maatilan luokkahuoneisiin”.