Tervetuloa Luonnonvarakeskuksen ja AgriHubin toteuttamaan etätyöpajaan, jossa keskitytään maa- ja puutarhatalouden talouspalveluiden käyttäjien tarpeisiin. Haluamme vahvistaa talouden seurantapalveluiden hyödynnettävyyttä käytännössä ja kuulla sinun ajatuksiasi ja näkemyksiäsi nykyisten ja mahdollisten uusien palveluiden kehittämiseksi.
Etätyöpaja on suunnattu erityisesti maa- ja puutarhatalouden neuvojille, alan opettajille ja kaikille niille, jotka työssään tarvitsevat tietoa taloudesta, markkinoista, suhdannemuutoksista tai tilojen kannattavuudesta. Tule vaikuttamaan Luken palveluiden kehittämiseen, jotta ne vastaavat tarpeisiisi työssäsi neuvojana tai kouluttajana!
Työpajassa keskitytään avoimesti saatavilla oleviin Luonnonvarakeskuksen tuottamiin palveluihin. Esimerkiksi kannattavuuskirjanpidon pohjalta tuotettua tietopalvelua Taloustohtoria uudistetaan parhaillaan. Uutena palveluna on käynnistynyt muun muassa Vaikutusanalyysi, jota voi käyttää esimerkiksi investointien tarkasteluun sekä tuottavuuslaskennan valmisteluun.
Yksi ryhmäkeskusteluista on ruotsinkielinen.
Ohjelma / Program |
Avaussanat, Mikko Kurttila, ohjelmajohtaja, Luke |
Taloustohtori – kannattavuuskirjanpidosta tuotekohtaiseen laskentaan ja simulointiin, Arto Latukka, erikoistutkija, Luke |
Markkinamarginaalit suhdanteiden indikaattoreina, Olli Niskanen, erikoistutkija, Luke |
Suhdannekatsaus – säännöllisesti näkymää toimintaympäristöön, Jyrki Niemi, tutkimusprofessori, Luke |
AgriHubi neuvojien ja opettajien työvälineenä, Susanna Lahnamäki-Kivelä, koordinaattori, AgriHubi |
Fasilitoidut ryhmäkeskustelut: |
|
Ryhmäkeskusteluiden nostot, Fasilitaattorit |
Mitä jatkossa? Mikko Kurttila |
Tutustu nykyisiin Taloustohtorin palveluihin
|
Vastaamalla Lyyti -ilmoittautumisen ennakkokysymyksiin vaikutat työpajan ryhmäkeskusteluiden sisältöihin. |
Ilmoittaudu etätyöpajaan: 22.10.2023 mennessä sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä.
Osalllistumislinkki webinaariin lähetetään ilmoittautuneille edellisenä päivänä. Osallistua voi myös vahvistuksessa mukana tuleen osallistumislinkin kautta joka aukeaa tuntia ennen tapahtumaa.
|