Uutinen
21.08.2023

Lisää liikettä ja toimintakykyä Kuntamarkkinoilla 13.-14.9.2023

Kuntamarkkinat järjestetään 30. kertaa Kuntatalolla 13.-14.9.2023. EU:n maaseuturahoitus, Maaseutupolitiikan neuvosto MANE ja Olympiakomitea ovat mukana Kuntamarkkinoilla yhteisellä teemalla ”Lisää liikettä ja toimintakykyä maaseudulle”. Lisäksi esillä on kansallinen kouluruokaohjelma, jonka avulla voidaan tukea lasten ja nuorten hyvinvointia.

Liikkumattomuus on yhteiskuntamme yksi suurimmista haasteista. Valtion liikuntaneuvoston mukaan liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle vähintään reilun kolmen miljardin euron vuosittaiset kustannukset. Liikkumattomuus on tutkimusten mukaan suurta erityisesti maaseudulla ja vaikuttaa myös tulevaisuuden kuntalaisiin. EU:n maaseuturahoituksella on vuosina 2014–2020 mahdollistettu lukumääräisesti eniten liikuntapaikkoja, reitistöjä, yhteisiä tiloja ja muita alueen viihtyvyyttä parantavia hankkeita maaseutualueilla. Nämä kohteet ovat kuntalaisten myös esimerkiksi alueella vierailevien matkailijoiden käytettävissä.

Tervetuloa tapaamaan asiantuntijoita ja löytämään ratkaisuja ja rahoitusta liikkumattomuuden haasteisiin! EU:n maaseuturahoituksen, MANE:n ja Olympiakomitean yhteinen messuosasto on auki keskiviikkona 13.9. klo 9-17 ja torstaina 14.9. klo 9-16. Messuosasto 0D7 sijaitsee Kuntatalon k-kerroksessa. Messuilla mukana Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry sekä Suomen Latu ry.

EU:n maaseuturahoitus, MANE ja Olympiakomitea järjestävät kaksi tietoiskua keskiviikkona 13.9. ja torstaina 14.9. klo 10.00-10.20. Tietoiskut järjestetään Kuntatalon tilassa A3.3. ”Lisää liikettä ja toimintakykyä maaseudulle!” –tietoiskujen teemana on etsiä ratkaisuja ihmisten liikkumattomuuden haasteisiin. Tietoiskuissa avataan liikkumattomuuden ja toimintakyvyn taustaa ja niihin liittyvää tutkimusta, jaetaan konkreettisia esimerkkejä kuntien rahoitusmahdollisuuksista saada lisää liikuntapaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia omaan kuntaan. Puhujina ovat johtava asiantuntija Marianne Selkäinaho ja Maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri Antonia Husberg Maa- ja metsätalousministeriöstä sekä johtaja Petri Keskitalo Olympiakomiteasta. Tietoiskut juontaa verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola maaseutuverkostoyksiköstä. Lisätietoa rahoitetuista ulkoliikuntapaikoista www.maaseutu.fi/kuntamarkkinat

Kuntamarkkinoiden taustaa

Kuntamarkkinoita järjestävät Suomen Kuntaliitto ja Kuntalehti. Kuntamarkkinat on Suomen ainoa julkisen hallinnon foorumi, jossa on esillä kaikki kunta-alan hallintosektorit.

Osa ohjelmasta esitetään myös verkossa. Kuntamarkkinoiden runsas ohjelmatarjonta koostuu seminaareista ja tietoiskuista.

Osallistuminen ja ohjelma ovat ilmaista kaikille julkisen hallinnon, kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustojen, yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten sekä tapahtumakumppaneiden edustajille. Osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä etukäteen. Rekisteröitymisohjeet ja Kuntamarkkinoiden koko ohjelmakattauksen löydät Kuntamarkkinoiden nettisivuilta.

Lisätietoja:

Meri Kiikkala
erityisasiantuntija, MMM
etunimi.sukunimi@gov.fi

Antonia Husberg
Maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri, neuvotteleva virkamies, MMM
etunimi.sukunimi@gov.fi Kaisa Larjomaa
päällikkö, yhteiskuntasuhteet Olympiakomitea
etunimi.sukunimi@olympiakomitea.fi

Liittyvät aiheet