Uutinen
11.01.2024

Maataloustieteen päivät keräsivät 600 tutkimuksesta kiinnostunutta – kuvakooste!

Kaksipäiväiset Maataloustieteen päivät keskiviikkona ja torstaina 10.11.1.2024 tarjoili uusimman alan tutkimustiedon tiiviinä pakettina. Tieteellisen tiedon välittämisen lisäksi merkityksellistä olivat kohtaamiset tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kesken: ala-aulan puheensorina oli  kahvitauoilla korviahuumaava ja uusia tutkimus- ja hankeideoita syntyi roppakaupalla jo paikan päällä tai varmasti jälkeenkinpäin.

Maatalouden verkostot AgriHubi ja Luomuinstituutti esittäytyivät Viikin A-talon aulassa. AgriHubin ja Maaseutuverkoston yhteisen verkostoalustan Tietopankki ja Hankekortti otettiin tapahtuman aikana käyttöön, ja niistä onkin hyötyä tutkijoille etenkin hankkeiden tulosten julkistamisessa.

Hankekortti on tehty kaikkia mahdollisia tutkimushankkeita varten, tähän saakka alustan hankerekisteriin ovat nousseet pelkästään maaseuturahoitteiset hankkeet.

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte verkostoalustan työpajoihin uusien toiminnallisuuksien kehittämisessä (hymy)

Tässä linkit Tietopankkiin ja Hankekorttiin – käykäähän tallettamassa uusi tai aiemmin hyväksi koettu tietotuote pankkiin kasvamaan korkoa ja löytämään tuotetulle tiedolle käyttäjiä!

Kun olet lisännyt hankkeesi, se tulee näkyviin hankerekisteri-sivulle.

Ennen kuin voit tallentaa tietoa verkostoalustalle, sinne pitää rekisteröityä verkostoalustan käyttäjäksi – ei vie paljoa aikaa, tervetuloa käyttäjäksi!

Maataloustieteen päivien abstraktit löydät täältä.

Pari lukuvinkkiä AgriHubilta ja Luomuinstituutilta:

  • Talouden lukutaito – väline vahvistaa maa- ja puutarhatalouden yrittäjien menestymistä? s. 150
    Susanna Lahnamäki-Kivelä, Pasi Rikkonen
  • Kehittyvä ja kestävä luomu s. 175
Maataloustieteen päivät 2024
Tuomas Metsäniemi ja Susanna Lahnamäki-Kivelä