Työkaveriksi suomenhevonen 27.3.2024 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2021-04-01 00:00:00 hevonen;matkailu häst;turism Keski-Suomen elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Mellersta Finland 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Suomenhevosliitto ry Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 157610 Päättynyt Avslutat Hankkeen tavoitteena on kouluttaa (suomen)hevosyrittäjiä, heidän yhteistyökumppaneitaan, yrittäjiksi aikovia ja muita toimialaan luontevassa kytköksessä olevia sidosryhmiä. Hankkeessa tarjottava koulutusvalikoima parantaa yrittäjien ja yhteistyökumppanien toimintaedellytyksiä lisäämällä suomenhevosta koskevaa erikoisosaamista ja yhteistyötä muun muassa matkailutoimialan kanssa. Hevosmatkailu luo uusia mahdollisuuksia mm. maaseutua ja kaupunkia yhdistävinä, uusina luonnossa liikkumisen tuotteina ja palveluina. Koulutusten lisäksi hankkeessa tehdään kartoitus ja päivitysselvitys 90-luvulla tehtyyn ”tule ratsain Keski-Suomeen” –oppaaseen. Tarkoitus on selvittää paikallisten hevosseurojen ja yritysten kanssa yhteistyössä mitkä oppaassa olevista reiteistä ja matkailupalveluista on edelleenkin toiminnassa ja mitkä eivät. Hankkeen toiminnassa ja koulutuksissa pyritään yhdistämään ja huomioimaan niin perinnetieto kuin uudet ajankohtaiset tutkimustiedot. Kaikissa koulutuksissa ja hankkeen toiminnassa halutaan edistää hevosten hyvinvointia. Koulutushanketta kokeillaan Keski-Suomen alueella ja hankesuunnitelmaa halutessa voidaan levittää myös muille alueille sopivaksi muokaten. Hankkeessa syntyneitä materiaaleja voidaan hyödyntää hankkeen jälkeen ja hankkeessa tarpeellisiksi ja toimiviksi käytänteiksi kokeiltuja toimintamalleja on tarkoitus ottaa säännölliseen käyttöön tarkoituksenmukaisesti. Näistä esimerkkinä suomenhevoskatselmukset. 2024-04-11 12:27:11 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu muille mikro-tai pienyrityksille, kuin maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen, kaupan pitämisen tai metsätalousalalla toimiville yrityksille (70 %) Utbildning som riktar sig till mikro- och små företag som är verksamma inom annan bransch än primär jordbruksprod/förädling av jordbruksprod. /saluföring / mikro- och små företag inom skogsbruk(70 %) HANKASALMI HANKASALMI 70 2024-04-11T09:27:11.769Z
Tuottava metsänomistus 29.7.2023 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2020-01-01 00:00:00 Biotalous;bioenergia;ikääntyvä väestö;maatilojen monialaisuus;metsäenergia;metsän kestävä käyttö;nuoret;viestintä Bioekonomi;Skogsenergi;bioenergi;flerbranschgårdar;hållbar användning av skog;kommunikation;ungdomar;åldrande befolkning Lounais-Suomen elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Sydvästra Finland 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Suomen metsäkeskus – Finlands skogscentral Alueiden välinen Interregional 112530 Päättynyt Avslutat Puun lisääntyvä kysyntä edellyttää aktiivista metsäomaisuuden käyttöä. Metsän omistuksen luontainen kehitys, ikääntyminen, metsistä vieraantuminen, passivoivat omistusrakenteet ja tilojen pirstoutuminen ovat uhkana metsätalouden toimivuudelle. Metsätalous kaipaa uusia, omasta tahdostaan metsänomistajiksi ryhtyviä metsänomistajia. Tuottava metsänomistus -hanke kouluttaa metsätilan omistajanvaihdoksen ja metsänomistamisen talousasioita. Tavoitteena on, että uskallus ryhtyä metsänomistajaksi ja metsänomistamisen taloudellinen kannattavuus lisääntyisivät. Hankkeessa järjestetään koulutusta luentoina ja webinaareina. Hankkeessa tuotetaan myös koulutusmateriaalia itsenäiseen opiskeluun. Hanke kouluttaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen metsänomistajia ja metsänomistamisen parissa työskenteleviä toimijoita kahdella aihealueella: 1. Metsätilojen omistusjärjestelyt 2. Aktiivinen ja tuottava metsänomistus 2023-07-28 09:05:07 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu metsätalousalalle (90 %) Utbildning som riktar sig till skogsbruksbranschen (90%). PORI BJÖRNEBORG 90 2023-07-28T06:05:07.222Z
KANTRI-NEUVO – Osaamisen lisääntymisestä kasvua maaseutuelinkeinoihin 22.12.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2019-07-01 00:00:00 Biotalous;Ravinteiden kierrätys;eläinten hyvinvointi;kasvintuotanto;maatalous;metsän kestävä käyttö Bioekonomi;djurens välbefinnande;hållbar användning av skog;jordbruk;växtproduktion;Återanvändning av näringsämnen Pohjois-Suomen elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Norra Finland 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Kajaanin kaupunki Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 80311 Päättynyt Avslutat Hankkeen tavoitteena on parantaa maaseutuyrittäjien sekä metsänomistajien menestymisedellytyksiä heidän osaamistaan kehittämällä. Maakunnan päätuotantosuuntien (maito ja naudanliha) tuotantopotentiaalin ylläpito ja kehittäminen kestävällä tavalla sekä tuotannon monipuolistaminen alueen erikoismaataloutta (vertikaaliviljely, erikoiskasvit, marjat, hedelmät, hyönteistuotanto), luomutuotantoa sekä metsien monikäyttöä kehittämällä. Toimenpiteillä tavoitellaan tuotantoalojen kannattavuuden lisäämistä, päätuotantosuuntien suhteellisen osuuden ylläpitämistä, uudistumista ja erikoistumista, luomutuotannon lisäämistä, maatilojen sukupolvenvaihdosten tukemista ja tuotannollisten investointien edistämistä. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomioita Neuvo 2020 järjestelmän piirissä olevien neuvontojen tutuksi tekemistä viljelijöiden parissa. Koulutusten läpileikkaavana teemana, mahdollisuuksien mukaan, on ilmastonmuutos. Hankkeen koulutusteemoja ovat: 1. Maidon- ja lihantuotanto 2. Puutarhatuotannon uudet viljelymenetelmät ja kasvit 3. Luomu 4. Maatilan talouden hallinta ja spv 5. Hyönteistalous 6. Metsien monikäyttö Hakija ja hallinnoija Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos / Kainuun ammattiopisto (KAO) Rahoittajat Kainuun ELY -keskus, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (MSR), koulutus- ja tiedonvälitys Kokonaiskustannukset 330 400 euroa Toteutusaika 1.7.2019 – 31.12.2021 Kohderyhmä Kainuulaiset maaseutuyrittäjät ja metsänomistajat Tavoite Hankkeen tavoitteena on parantaa maaseutuyrittäjien menestymisedellytyksiä heidän osaamistaan kehittämällä ja tuoda yrittäjien tietoon tuorein tieto alan innovaatioista koulutusten avulla. Määrällisinä tavoitteena ovat 240 opiskelijaa ja 770 opiskelijatyöpäivää. Toimenpiteet Hanke järjestää koulutuskokonaisuuksia, jotka lisäävät yrittäjien osaamista sekä uudistavat elinkeinoja. 2023-06-16 13:40:58 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille (90 %) Utbildning som riktar sig till små och medelstora företag som är verksamma inom primär jordbruksproduktion eller förädling av jordbruksprodukter eller saluföring (90 procent). KAJAANI KAJANA 87.45 2023-06-16T10:40:58.531Z
Osaathan se sieki! 16.12.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2023-04-01 00:00:00 poro ren Lapin elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Lappland 2 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Leader Pohjoisin Lappi ry Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 216998 Käynnissä Är igång Koulutushankkeessa lisätään porotalousyrittäjien osaamista monialaisesti kannattavan ja kestävän yritystoiminnan harjoittamiseen. Tavoitteena on, että osakkaiden oma toiminta tukee yhteisen paliskunnan toimintaa ja oman yritystoiminnan kehittämistä. Hankkeessa kokeillaan erilaisia koulutustapoja yksilöohjaamisesta ryhmäkoulutukseen ja työpajoihin. Koulutukset ostetaan asiantuntijoilta. Hanke toteutetaan pääsääntöisesti hankkeessa mukana olevien paliskuntien (Kemin-Sompio, Lappi, Oraniemi, Sattasniemi ja Syväjärvi) alueella. Koulutuksissa saatu tieto koostetaan julkiseen käyttöön oppaaksi. Hankkeessa etsitään ja tiedotetaan myös muista hyvistä käytänteistä, jotka helpottavat vuotuisia hallinnollisia toimia ja kehittämistä. Hanke tukee Leader Pohjoisin Lappi ry:n strategiassa erityisesti painopistettä Yrittäjyys ja paikalliset elinkeinot. 67500 75000 Leader Pohjoisin Lappi ry Leader Pohjoisin Lappi ry 2024-12-31 00:00:00 HennaKontsas Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022) Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille (90 %) Utbildning som riktar sig till små och medelstora företag som är verksamma inom primär jordbruksproduktion eller förädling av jordbruksprodukter eller saluföring (90 procent). SODANKYLÄ SODANKYLÄ 90 2024-11-12T13:31:45.492Z
Työturvallisuus ja tehokkuus karjan käsittelyssä -hanke (TYKKÄÄ) 2.12.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2023-01-01 00:00:00 Lihanauta;Riskien hallinta;kotieläintuotanto;lypsylehmä;maatalous Riskhantering;husdjursproduktion;jordbruk;köttnöt;mjölkko Itä-Suomen elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Östra Finland 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Savonia-ammattikorkeakoulu oy Alueiden välinen Interregional 213287 Päättynyt Avslutat Hankkeen tavoitteena on kehittää nautakarjan kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamista nautojen turvallisessa ja eläinystävällisessä käsittelyssä nykyaikaisella maitotilalla ja nykyaikaisessa karjakoossa. Hankkeen koulutussisältöjen keskiössä ovat nautojen lajityypillinen käyttäytyminen ja eläinystävällisten koulutusmenetelmien hallinta. Koulutuksissa saadaan vinkkejä siihen, miten eläinten luontaista käyttäytymistä voidaan hyödyntää eläinten hoitotoimenpiteissä. Hankkeen tavoitteena on parantaa niin nautojen kuin ihmisten hyvinvointia sekä varmistaa nautakarjatilojen taloudellisia ja eettisiä toimintaedellytyksiä. Hankkeen hakijana toimii Savonia-ammattikorkeakoulu yhdessä Maitoyrittäjät ry:n, Emovet Oy:n ja Snellmanin Lihanjalostus Oy:n kanssa. Hanke toteutetaan 1.1.2023-31.12.2024 koulutushankkeena Pohjois-Savon maakunnan alueella ja muodostuu seuraavista toimenpidekoko-naisuuksista: Eläinten käsittelyn koulutusohjelma, Digitaaliset toimintatavat ja tuloksellinen tiedotus sekä Hankkeen koordinointi. Pääasiallisina kohderyhminä ja ensisijaisina hyödynsaajina ovat maatalousyrittäjät ja heidän tiloillaan työskentelevät tilatyöntekijät. Välillisinä kohderyhminä esimerkiksi yleisten koulutuspäivien, tuotetun aineiston ja opasmateriaalien osalta ovat kaikki maitotilayrittäjät, maatalouslomittajat, eläintenkuljettajat/-lastaajat sekä muut eläinten kanssa toimivat henkilöt, esim. sorkkahoitajat, eläinlääkärit. Organisaatioina oppilaitokset, meijeriosuuskunnat sekä maatalouden erilaiset asiantuntijaorganisaatiot. Hankkeen koulutusten tuloksena eläinten hyvinvointiin ja lajityypilliseen käyttäytymiseen liittyvä osaaminen vahvistuu, tuotantoeläinten kanssa toimivien ihmisten työturvallisuus sekä töiden sujuvuus paranevat ja työtapaturmien määrä alenee. Myös eäinten sairastumisten ja tapaturmien määrä vähenevät. Tätä kautta maitotilojen kannattavuus kohenee. 2026-01-27 16:21:03 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022) Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille (90 %) Utbildning som riktar sig till små och medelstora företag som är verksamma inom primär jordbruksproduktion eller förädling av jordbruksprodukter eller saluföring (90 procent). KUOPIO KUOPIO 90 2026-01-27T14:21:03.086Z
Suksee 30.11.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2022-12-01 00:00:00 Yritystoiminnan aloittaminen;kasvintuotanto;kotieläintuotanto;maatalous;nuoret;verkostot Etablering av företagsverksamhet;husdjursproduktion;jordbruk;nätverk;ungdomar;växtproduktion Pohjanmaan elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Österbotten 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) MTK Keski-Pohjanmaa ry Alueiden välinen Interregional 213185 Päättynyt Avslutat Suksee-hanke on nuorille maatalousyrittäjille ja sellaiseksi aikoville suunnattu koulutushanke, joka toimii MTK Keski-Pohjanmaan toimialueella. Vuonna 2022 tukea hakeneita tiloja oli alueella 1883, ja näistä 261 tilalla tuen hakija oli alle 40-vuotias. Maatalouden jatkuvuuden kannalta on maatilojen sukupolvenvaihdosten (SPV) onnistuminen entistä tärkeämpää. Sukupolvenvaihdosprosessin laajuuden tunteminen ja sen osa-alueiden hallinta edistävät merkittävästi SPV:n onnistumista. Esimerkit onnistuneista SPV:istä luovat uskoa alan tulevaisuuteen ja sekä rohkaisevat niiden tekemiseen ja uusien omistajavaihdostapojen etsintään. Maatalouden heikon kannattavuuden lisäksi nuorten maatalousyrittäjien osaamista ja hyvinvointia haastavat nopeasti muuttuva toimintaympäristö, investointitarpeet ja yhteiskunnalliset ilmiöt. Verkostojen merkitys on nuorille yrittäjille tärkeää. Verkostojen vahvistuminen edistää nuorten yrittäjien hyvinvointia ja lisää yhteistyötä, ehkäisee syrjäytymistä sekä tarjoaa mahdollisuuden vertaisoppimiseen ja vertaistukeen. Hankkeen tavoitteena on lisätä laajan sukupolvenvaihdosprosessin tuntemusta ja parantaa sukupolvenvaihdosten onnistumista, kehittää nuorten maatalousyrittäjien osaamista ja hyvinvointia sekä vahvistaa heidän omia ammatillisia ja sosiaalisia verkostojaan. Tavoitteisiin pyritään järjestämällä monipuolista koulutusta: työpajoja, seminaareja, webinaareja ja opintomatkoja. Hanke julkaisee koulutusmateriaaleja ja -tallenteita sekä tekee vuorovaikutteista ja tavoittavaa monikanavaista viestintää. Pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä maatilojen sukupolvenvaihdoksia ja muita omistajanvaihdoksia, parantaa alan houkuttelevuutta, lisätä kannattavien maatalousyritysten osuutta, maaseudun elinvoimaisuutta sekä huoltovarmuutta. Hanketta toteuttaa MTK Keski-Pohjanmaa ry. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. 2025-04-02 13:26:18 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022) Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille (90 %) Utbildning som riktar sig till små och medelstora företag som är verksamma inom primär jordbruksproduktion eller förädling av jordbruksprodukter eller saluföring (90 procent). KOKKOLA KARLEBY 90 2025-04-02T10:26:18.642Z
Maatila Oy:n talous tutuksi 19.11.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2022-11-01 00:00:00 Yritystoiminnan aloittaminen;maatalous Etablering av företagsverksamhet;jordbruk Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Södra Österbotten 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Suomen Yrittäjäopisto Oy Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 212289 Päättynyt Avslutat Maatilojen osakeyhtiöittäminen on nykypäivää. Osakeyhtiön pyörittämisessä ja kehittämisessä korostuu talouden hallinnan ja suunnittelun merkitys. Osakeyhtiön on tuotettava hyvää tulosta, jotta siitä saadaan todellinen hyöty maatilan yritysmuotona. Osakeyhtiön talouden hallinta, suunnittelu ja kokonaisuuden ymmärtäminen vaativat osaamista sekä maatilayrittäjältä että tämän sidosryhmiltä. Osaamisen puute tiedostetaan laajasti. Maatilaosakeyhtiön Talous Tutuksi -hankkeessa rakennetaan laaja koulutuskokonaisuus osakeyhtiön talouden hallinnasta ja kehittämisestä. Koulutus sopii sekä osakeyhtiön alkumetreillä oleville yrittäjille ja yhtiöittämistä suunnitteleville yrittäjille sekä maatilan sidosryhmille. Hankkeessa muodostetaan koulutusten oheistuotteena yksinkertainen ja konkreettinen testityökalu, jolla karkealla tasolla voidaan arvioida osakeyhtiöittämisen taloudellisia hyötyjä ja mahdollisuuksia yksittäisellä tilalla. 2026-01-09 09:43:06 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022) Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka ei kohdistu tietylle toimialalle tai toimijajoukolle (90 %) Utbildning som inte riktar sig till en viss bransch eller aktörsgrupp (90 procent) KAUHAVA KAUHAVA 90 2026-01-09T07:43:06.370Z
Hyvinvointia ja makuja Pirkanmaan metsistä 8.11.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2023-01-01 00:00:00 Kestävä liiketoiminta;Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät;Tuotekehitys;hyvinvointi;luonnontuotteet;metsän kestävä käyttö Hållbar affärsverksamhet;Kvalitets- och andra ansvarssystem;hållbar användning av skog;naturprodukter;produktutveckling;välfärd Sisä-Suomen elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Inre Finland 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Suomen metsäkeskus – Finlands skogscentral Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 213355 Päättynyt Avslutat Luonnontuotealaa pidetään osana Euroopan vihreää siirtymää ja tulevaisuuden biotaloutta. Metsien Suomessa luonnontuotealan mahdollisuuksille on edelleen tilaa. Vaikka syrjäinen sijaintimme saattaa aiheuttaa yrittäjille haastetta tuotteiden markkinoinnissa, raaka-aineiden puhtauden kannalta se on erityinen mahdollisuus. Luonnontuoteala on kasvanut reippaasti viime vuosina Suomessa, ja nyt myös Pirkanmaalla ala pitää saada kasvuun mukaan. Alan yrityksillä on Pirkanmaalla runsaasti mahdollisuuksia kasvattaa toimintaa, kunhan tietyt vaikeudet selätetään. Raaka-aineet tulisi saada tehokkaammin metsistä liikkeelle ja jalostukseen, metsä- ja luontoalan yrittäjien yhteistyötä pitäisi tiivistää ja luomun kysynnän lisääntyessä myös metsien luomusertifiointia kannattaisi lisätä. Hankkeessa lisätään koulutuksen avulla luomulaatuisen raaka-aineen saatavuutta ja metsien luomusertifiointia.sekä luonnontuotteiden raaka-aineiden ympärivuotista saatavuutta, parannetaan tuottajien osaamista, markkinointia ja yhteyksiä tukkuportaaseen. Koulutuksella lisätään myös metsä- ja luontoalan yrittäjien yhteistyötä, mikä parantaa osaamistasoa, avaa uusia markkinointikanavia ja aktivoi uusia metsänomistajia raaka-aineen tuottajiksi. Kun uudet metsänomistajasukupolvet ottavat vastuuta metsistä, monia kiinnostavat luonnontuotteiden mahdollisuudet. Metsäalan yrittäjillä on usein metsänomistajiin valmiit kontaktit, joista olisi hyötyä myös luonnontuotealan yrittäjille. Yhteistyö voisi poikia myös uudenlaista liiketoimintaa, kuten koivunlehtien ja kuusenkerkän keruuta taimikonhoidon yhteydessä tai männynkuoren talteenottoa energiapuun korjuun yhteydessä. Hankkeessa on yhteensä seitsemän koulutuskokonaisuutta ja jokaiseen koulutuskokonaisuuteen kuuluu 2-8 eri koulutusta. Koulutustilaisuuksia järjestetään yhteensä 25 kpl ja osallistujatavoite on 410 henkilöä. Hankkeen tilaisuuksia toteutetaan sekä verkossa että lähikoulutuksena ja opintomatkoina. 2025-12-16 11:15:13 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022) Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka kohdistuu metsätalousalalle (90 %) Utbildning som riktar sig till skogsbruksbranschen (90%). TAMPERE TAMMERFORS 90 2025-12-16T09:15:13.828Z
Tieto lisää tulosta -koulutushanke 17.10.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2019-11-01 00:00:00 Kestävä liiketoiminta;tietotekniikka Hållbar affärsverksamhet;datateknik Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Södra Österbotten 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Alavuden Kehitys Oy Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 110017 Päättynyt Avslutat Hankkeella vahvistetaan yksin – ja pienyrityksissä toimivien yrittäjien, yhdistystoimijoiden ja maaseudun asukkaiden osaamista keskeisissä liiketoiminnan kannattavuutta kasvua ja kehittämistä tukevissa osa-alueissa. Kuudestaan ry Kuudestaan ry 2024-06-13 10:44:26 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka ei kohdistu tietylle toimialalle tai toimijajoukolle (90 %) Utbildning som inte riktar sig till en viss bransch eller aktörsgrupp (90 procent) ALAVUS ALAVO 90 2024-06-13T07:44:26.784Z
Kylämedia hanke 7.10.2022 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen 1.1 Yrkesutbildning och inhämtande av uppgifter 2022-02-01 00:00:00 Digitalisaatio/digitalisointi;Kestävä liiketoiminta;Riskien hallinta;Tasa-arvo;Yritystoiminnan aloittaminen;aktiviteettimatkailu;hyvinvointi;ikääntyvä väestö;innovaatio/kokeilu;kylätoiminta;naiset;nuoret;resurssitehokkuus;sosiaalinen media;tietotekniikka;turvallisuus;verkostot;viestintä;virkistys- ja harrastustoiminta;yhteisöllisyys Etablering av företagsverksamhet;Hållbar affärsverksamhet;Jämställdhet;Riskhantering;aktivitetsturism;byaverksamhet;datateknik;digitalisering;innovation/försök;kommunikation;kvinnor;nätverk;rekreations- och hobbyverksamhet;resurseffektivitet;samhörighet;sociala medier;säkerhet;ungdomar;välfärd;åldrande befolkning Itä-Suomen elinvoimakeskus Livskraftscentralen i Östra Finland 4 Kehittämishanke (2014–2022) Utvecklingsprojekt (2014–2022) Järvi-Suomen kylät ry Paikallinen/Alueellinen Lokal/Regional 159840 Päättynyt Avslutat Kylämedia –hankkeessa koulutetaan Etelä-Savon haja-asutusalueen toimijoita digitaalisen tiedottamiseen, markkinointiin sekä etäkokoustekniikoiden käyttöönottoon. Koulutus toteutetaan ostopalveluna, joka kilpailu-tetaan kolmen eri oppilaitoksen kesken. Kylillä asuvia nuoria, opiskelijoita ja vapaa-ajan asukkaita aktivoidaan mukaan koulutukseen. Koulutuksen toteuttava oppilaitos pilotoi hankkeen kohderyhmän osaamista vahvista-vaa yhdistysten mediakoulutuspakettia. Koulutuksen avulla luodaan maakuntaan toimijoiden verkosto, jotka edistävät myös laajakaistayhteyksien käyttöönottoa. Kylämedia hankkeen aikana tiedotetaan nopeiden verkkoyhteyksien eduista ja näin edistetään laajakaista-hankkeita maakunnassa. Nopeammat verkkoyhteydet mahdollistavat tehokkaammat etäkokoontumiset, mo-nipuolisen median käytön ja tuottamisen verkkoon sekä vakaammat internetyhteydet. 2026-01-08 15:54:22 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022) Koulutus ja tiedonvälitys Utbildning och information Kehittämishanke Utvecklingsprojekt Koulutus, joka ei kohdistu tietylle toimialalle tai toimijajoukolle (90 %) Utbildning som inte riktar sig till en viss bransch eller aktörsgrupp (90 procent) MIKKELI S:T MICHEL 90 2026-01-08T13:54:22.583Z