Hanke Investointihanke - 256560 Akkalan-Jouhkolan nuorisoseurantalon ikkunaremontti AKKALAN-JOUHKOLAN NUORISOSEURA RY - 31.05.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa uusitaan Akkalan-Jouhkolan nuorisoseurantalon ikkunat ja terassin ovi. Seurantalo on kylän keskus ja ainut kokoontumispaikka. Seurantalo on rakennettu ennen sotia ja siihen on tehty v.1987 lisäosa. Taloa on korjattu useaan otteeseen sisä- ja ulkopuolelta, mutta ikkunat ja näyttämön alue ovat vielä remontoimatta. Talo on ikkunoistaan vetoisa ja myös terassin ovi ”lämpöä harakoille laskeva”, minkä lisäksi salin ikkunoiden lasi ei täytä nykyisiä turvallisuusmääräyksiä. Remonteilla on pyritty ja pyritään jatkamaan talon käyttöikää, lisäämään käyttöviihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä parantamaan lämpötaloutta. Näin säästetään energiakuluissa eli sähkö- ja puulämmityksessä ja siten osallistumme osaltamme ilmastotoimiin. Paikallishistoriallisesti merkittävän talon ulkonäkö säilyy uusien ikkunoiden myötä ennallaan. Kohderyhmänä on kyläläiset ja muut taloa käyttävät. Yhteenveto hankkeesta Hankkeessa uusittiin Akkalan-Jouhkolan kylien keskuksena ja kokoontumispaikkana olevan nuorisoseurantalon ikkunat ja terassin ovi. Seurantalo on rakennettu v.1939 ja sen lisäosa 1987. Taloa on korjattu ulko- ja sisäpuolelta useaan otteeseen yli 10 vuoden aikana. Nyt toteutettu remontti parantaa ta... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 256560 Loppumispäivämäärä 31.05.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Energian säästö ja energiatehokkuus Energiatehokkuus Ikääntyvä väestö Ilmastonmuutos Kulttuuri, kulttuuriperintö Kulttuuriperintö Kylä Lapset Naiset Nuoret Sosiaalinen pääoma Turvallisuus Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisrakentaminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankkeessa uusittiin Akkalan-Jouhkolan kylien keskuksena ja kokoontumispaikkana olevan nuorisoseurantalon ikkunat ja terassin ovi. Seurantalo on rakennettu v.1939 ja sen lisäosa 1987. Taloa on korjattu ulko- ja sisäpuolelta useaan otteeseen yli 10 vuoden aikana. Nyt toteutettu remontti parantaa ta... Näytä lisää Hankkeessa uusittiin Akkalan-Jouhkolan kylien keskuksena ja kokoontumispaikkana olevan nuorisoseurantalon ikkunat ja terassin ovi. Seurantalo on rakennettu v.1939 ja sen lisäosa 1987. Taloa on korjattu ulko- ja sisäpuolelta useaan otteeseen yli 10 vuoden aikana. Nyt toteutettu remontti parantaa talon käyttömukavuutta ja turvallisuutta sekä lämpötaloutta ja vähentää siten lämmityksen hiilijalanjälkeä. Paikallishistoriallisesti merkittävän talon ulkonäkö säilyi ikkunoiden puitejaotuksen myötä ennallaan. Hanke toteutettiin pääosin elo-syyskuussa 2024. Ikkunoiden asennus hankittiin ostopalveluna. Ikkunoiden alustojen tyhjennys, rakennussiivous ja kalusteiden ja tavaroiden paikoilleen laitto tehtiin talkoovoimin. Hanke toteutui hyväksyttyä kustannusarviota edullisemmin. Rahalliset kustannukset olivat 19 923,28 €. Toteutus Seura kilpailutti ikkunatoimittajia keväällä 2023. Ikkunoista saatiin viisi tarjousta, joista kaksi sisälsi myös asennuksen. Valituksi tuli Hannu Kotirannan tarjous Pihla Varma-ikkunoista. Asennuksesta saatiin yksi erillinen tarjous. Asennustyön tekijäksi valittiin Tmi Aapuva. Seura teki koko... Näytä lisää Seura kilpailutti ikkunatoimittajia keväällä 2023. Ikkunoista saatiin viisi tarjousta, joista kaksi sisälsi myös asennuksen. Valituksi tuli Hannu Kotirannan tarjous Pihla Varma-ikkunoista. Asennuksesta saatiin yksi erillinen tarjous. Asennustyön tekijäksi valittiin Tmi Aapuva. Seura teki kokouksessaan kesäkuussa 2023 päätöksen hakea avustusta Keski-Karjalan Jetinan kautta Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta nuorisoseurantalon ikkunaremonttiin. Avustushakemus laitettiin vireille heti hankehaun avauduttua heinäkuussa 2023. Syksyllä 2023 tehtiin pieniä valmistelevia toimenpiteitä, raivattiin lähinnä ”romuvarastona” ollutta näyttämän oikeaa laitaa, mutta ikkunoita ei rahoituspäätöksen puuttuessa uskallettu tilata. Myönteinen tukipäätös saatiin maaliskuun 2024 lopulla, jonka jälkeen vielä tarkistettiin valitun tarjouksen sisältö ja hinta. Iloinen yllätys oli, että hinta jopa hivenen laski kevään 2023 tarjoushinnasta. Koska keväälle oli talon vuokrauksia ja perään jokakesäinen kesäkahvio-kirppis, päätettiin ikkunaremontin toteutus siirtää elokuulle. Ikkunoiden toimitus sovittiin heinäkuun lopulle ja ne tulivat sovittuna aikana. Heti kesäkahvion-kirppiksen sulkeuduttua 4.8. 2024 raivattiin kahviota, keittiötä ja kirppiskäytössä ollutta salia. Raivaustalkoita jatkettiin seuraavana päivänä myös kirppiskäytössä olleissa vinttihuoneissa, näyttämöllä ja eteisessä. Ikkunoiden ja oven asennustyö alkoi 5.8. ja tapahtui ongelmitta kahdessa viikossa lukuun ottamatta hyttysverkkojen asennusta, joka jäi syyskuulle, kuten myös ovessa ja yhdessä ikkunassa havaittujen valmistusvirheiden korjaus tavaratoimittajan toimesta. Tilojen siivousta sekä kalusteiden ja tavaroiden paikoilleen laittoa tehtiin elokuun lopulla ja syyskuussa. Siivottavaa riitti, vaikka asentajayritys olikin siivonnut jälkiään. Koska sekä kahviossa että salissa oli sirkkelöity puuta ja leikelty villoja, hienoa pölyä oli kaikkialla. Viimeisimpänä asennettiin paikoilleen verhotangot ja verhot sekä rappusten kaide. Arvioiduista talkootöistä jäivät toteumatta poistettujen vanhojen ikkunoiden lajittelu ja kierrätykseen kelpaamattomien purku, sillä kaikki ikkunat menivät sellaisenaan kierrätykseen. Hankkeen toteuttajina talkoohengessä ahersivat puheenjohtaja Katri ja kolme johtokuntalaista ja kolme muuta kyläläistä. Laskujen maksun ja kirjanpidon teon tekivät seuran kokouksissaan valitsemat henkilöt. Työn valvonnasta vastasi johtokunnan jäsen ja kilpailutuksien tekijä Juha ja raportoinnista seuran sihteeri Liisa. Johtokunta seurasi kokouksissaan hankkeen etenemistä. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio oli 22 046,00 € ja myönnetty tuki 75 %:a hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Kustannusarvio alittui, sillä rahalliset kustannukset olivat 19 923,28 €. Yksityinen rahoitusosuus oli 4980,82 €, josta osa katettiin hyväksytyn rahoitussuunnitelman mukaisesti talkootöillä. Seuran mittakaavassa mittavan hankkeen toteuttamisen mahdollisti Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen myöntämä 75 %:n tuki sekä kunnan myöntämä koroton 22 000 € puskurilaina. Hankkeesta tiedotettiin kyläyhdistyksen Kyläillassa 13.9.2023. Remontin etenemisestä ja valmistumisesta tiedotettiin kylän facebook-sivuilla. Seuran omana tiedotusväylänä oli WhatsApp-ryhmä. Talon seinään kiinnitettiin Leader-rahoituksesta kertova kyltti. Tulokset Remontti lisää talon käyttömukavuutta, parantaa lämpötaloutta ja sitä kautta pienentää lämmitysenergian tarvetta ja hiilijalan jälkeä. Paikallishistoriallisesti tärkeän talon ulkonäkö säilyi ikkunoiden puitejaotukseltaan ennallaan, mutta talon ilme kirkastui, kun puitteiden ruskea ... Näytä lisää Remontti lisää talon käyttömukavuutta, parantaa lämpötaloutta ja sitä kautta pienentää lämmitysenergian tarvetta ja hiilijalan jälkeä. Paikallishistoriallisesti tärkeän talon ulkonäkö säilyi ikkunoiden puitejaotukseltaan ennallaan, mutta talon ilme kirkastui, kun puitteiden ruskea väri vaihtui valkoiseen. Salin turvallisuus parani, kun isoihin salin ikkunoihin saatiin nykyisiä turvallisuusmääräyksiä vastaavat turvalasit. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Kun vanhassa talossa yhden kohdan saa korjattua, toinen kohta alkaa vaatia huomiota osakseen. Jatkosuunnitelmissa on näyttämäpäädyn lämpöremontti, ulkovalaistuksen parantaminen ja paloturvallisten verhojen hankinta näyttämölle ja saliin sekä talon ulkomaalaus. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Keski-Karjalan Jetina ry Toteutuskunta TOHMAJÄRVI Kokonaisrahoitus 22 046,00 € Julkinen rahoitus 16 534,50 € Tukiprosentti: 75,00 % Jaa: