Hanke Kehittämishanke - 36124 Folkka Vieska Folk ry 01.01.2017 - 18.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke edistää alueen kansanmusiikin keräämistä, sovittamista ja esittämistä kansamusiikkiyhtye Bordunana toimesta. Tavoitteena on saattaa alueemme kansanmusiikki nykyaikaisin sovituksin eri-ikäisten ihmisten kuultavaksi. Hankkeen aikana Bordunan musiikillinen johtaja Juha-Matti Kurra kokoaa paikallisen kansanmusiikin materiaalia muun muassa kansallisarkiston, kirjastojen sekä kansanmusiikin harrastajien nuottien, äänitteiden ja muun aineiston kautta. Hän tekee yhtyeelle sopivista paikallisten kansanmuusikkojen sävellyksistä tuoreet ja mukaansatempaavat sovitukset Bordunan kokoonpanolle. Borduna yhtye esittää keräämäänsä ja harjoittelemaansa paikallista kansanmusiikkia mm. Ylivieskassa, Kalajoella, Oulaisissa, Sievissä ja Kannuksessa. Borduna-yhtye tekee esiintymismatkan Folkka-hankkeen lopussa Puolan Poznaniin, johon on rakenteilla paikallisten yritysten tekemänä Suomi-talo. Kansanmusiikin kulttuurivienti tähän kohteeseen tukee paikallisten yritysten ja kädentaitajien tekemää kansainvälistymistä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 36124 Aloituspäivämäärä 01.01.2017 Loppumispäivämäärä 18.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-LEADER ry Toteutuskunta YLIVIESKA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: