Hanke
Investointihanke - 254792

huoltovarmuuden parantaminen

Lokan Vesi Oy

- 31.12.2024

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Lokan Vesi Oy on käyttöiältään yli 30 vuotta vanha ja muun muassa huoltovarmuuden vuoksi tarvitsee päivittämistä. Lokan Vesi Oy:n yleisessä kokouksessa on päätetty ja hallitukselle annettu toimeksiantona laitteiden uusiminen ja päivittäminen huoltovarmuuden takaamiseksi. Toimenpiteet: Laitteisto uusitaan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia, putkisto jätetään ennalleen. Nykylaitteiston kohdalla olemme törmänneet usein vedenjakelun ongelmiin, jotka johtuvat alueella usein esiintyvistä sähkökatkoksista. Jatkossa vedenjakelun varmistamiseksi olemme suunnitelleet asentaa automaattiagrikaatin mahdollisten häiriötilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Agrikaatin suojaksi olemme suunnitelleet rakentaa suojan. Nykyinen vedenjakelu toimii yhdellä pumpulla ja on täten pelkästään sen varassa. Uuteen laitteistoon suunnitellaan kaksi pumppua, jotta vedenjakelu varmistuu toisen pumpun rikkoutuessa tai huoltotilanteissa. Nykyään Lokan Vesi Oy:lla on kaksi kaivoa. Yläkaivolle vievä tie on erittäin huonokuntoinen ja hankalakulkuinen. Tie vaatii kunnostamista, jotta ympärivuotinen kulku kaivolle mahdollistuu. Tavoitteet, kohderyhmä ja hyödynsaajat Tavoitteena on turvata ympärivuotinen vedenjakelu koko Lokan kylän alueen asukkaille, kalataloudelle, porotaloudelle, matkailulle sekä alueen yrityksille. Odotetut tulokset ja vaikutukset: Uusittujen laitteiden myötä vedenjakelun saatavuus paranee huomattavasti ja nykyiset ongelmat vedenjakelun suhteen poistuvat. Toteutusaika- ja alue: Olemme aloittaneet laitteiston uusimisen suunnittelun vuonna 2022 kartoittamalla mahdollisia vedenjakelulaitteistoja. 2023 vuoden keväällä olemme keränneet tarjouksia erilaisista laitteistoista. Mahdollisen rahoituspäätöksen varmistuttua, aloitamme syksyn -23 aikana laitteiston uusimisen siten, että se on käyttövalmis vuoden loppuun mennessä. Toteutusalue on Lokan Vesi Oy:n vedenjakelupisteet Lokan kylässä Sodankylän kunnassa.

Yhteenveto hankkeesta

hanke hakemus jätettiin 8.7.2023 ja päätös saatiin kevään 2024 .
toteutus alkoi heti päätöksen jälkeen tilaamaan laitteistoja ja koko vesi kaivon infrafruktuuria. eli koko vesi laitos uusiksi.
...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

254792

Loppumispäivämäärä

31.12.2024

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Harvaan asuttu maaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Vesihuoltoinvestoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

hanke hakemus jätettiin 8.7.2023 ja päätös saatiin kevään 2024 .
toteutus alkoi heti päätöksen jälkeen tilaamaan laitteistoja ja koko vesi kaivon infrafruktuuria. eli koko vesi laitos uusiksi.

Toteutus

heti toukokuun ja kesäkuun vaihteessa tulivat agrikaatti ja sille suojatila,
talkoo työnä agrikaatti suojalle pohja työ eli maa työt ja sitten valu hommat.
kun betoni antura oli kuivunut asennettiin valuma allas ja sen päälle agrikaatti, seuraavaksi suoja agrikaatille. sitten jäi...

Tulokset

saatiin nykyaikainen vesi laitos ja huoltovarmuuden puolesta monin kertainen varmuus että vettä tulee vaikka sähköt on poikki, ja laitteiston puolesta on myös ainakin tupla varmennus että se toimii.
valvonta on mahdollista etän seurata ja muutellaa arvoja, murto hälyytykset tulee useam...

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

huoltovarmuus parani huomattavasti, yläkaivolle suunitteilla parempi tie sitten etä mittarit seurantaan. ilmoittaminen: perustaa tekstiviesti ryhmä
jossa kaikki saisi katkoksist ja muista laitokseen liittyviistä asioista tietoa.

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt