Hanke
Kehittämishanke - 13707

Kallavesi-ilmiö 2016 ’Kiertävä nuorisoteatteri Kallaveden rannoilla’

Teatteriyhdistys Vivates ry

31.12.2015 - 04.01.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Vivates-teatteri toteuttaa yhdessä nuorten ja nuorten aikuisten kanssa hankkeen, jossa kesäteatteri viedään veden päälle. Teatteri esityslavoineen ja kulisseineen rakennetaan proomulle, joka kuljetetaan kesän aikana useisiin rantakohteisiin Siilinjärven ympäristössä. Näytelmäksi valmistetaan nuorisoon vetoava näytelmä, joka käsittelee nuorena olemisen vaikeutta ja tämän päivän haasteita. Mahdollisuuksien mukaan esitystä ryyditetään aiheeseen liittyvällä nuorisomusiikilla. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on antaa nuorille unohtumaton kokemus teatterin harrastamisesta, rohkaista heitä eteenpäin kulttuurin saralla mahdollisesti jopa ammatinavalintaan asti sekä sitouttaa yhteisölliseen toimintaan myös syrjäytymisuhan alla olevia nuoria. Toisena tavoitteena on viedä teatteria sinne, missä sitä ei ole yleensä nähty ja parantaa sen saavutettavuutta haja-asustusalueella. Tällä tavoin maaseudulla asuvillakin on yhtäläinen mahdollisuus nauttia laadukkaasta kesäteatterista. Toteutettavan pilot-hankkeen kokemusten pohjalta tämäntyyppisen harrastaja-pohjalta toteuttavan teatteritoiminnan edellytykset jatkuvalle toiminnalle arvioidaan hankkeen lopuksi kriittisesti ja suunnitellaan mahdolliset jatkotoimenpiteet toiminnan muuttamiseksi jokakesäiseksi.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

13707

Aloituspäivämäärä

31.12.2015

Loppumispäivämäärä

04.01.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt