Hanke Kehittämishanke - 27881 Kestävä ja kansainvälistyvä maaseutu – Sustainable entrepreneurship in countryside Pirkan Helmi ry 01.06.2016 - 23.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kestävä ja kansainvälistyvä maaseutu - Sustainable entrepreneurship in countryside on kansainvälinen Leader-hanke, jonka toteuttamiseen osallistuu kolme suomalaista ja kolme virolaista Leader-ryhmää. Hankkeen tavoitteena on edistää hankealueen yrittäjähenkisten maaseutuasukkaiden ja maaseudulla toimivien yhdistysten toimintavalmiuksia ja toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä yli sukupolvirajojen sekä edistää verkostoitumista ja yhteistyötä toimijoiden kesken. Hankkeen keskeisimpiä toimintamuotoja ovat hankkeen kohderyhmälle suunnatut yhteistapaamiset, työpajat & seminaarit, opintoretket sekä alueen mahdollisuuksia esille tuovan monimuotoisen viestintämateriaalin tuottaminen. Hankkeen päähakija Suomessa on Pirka Helmi ry ja hankekumppaneina ovat Leader Sepra ja Linnaseutu. Hanketta toteutetaan Suomessa yhteensä kahdentoista kunnan maaseutualueilla (Akaa, Hamina, Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Pälkäne, Urjala, Valkeakoski ja Virolahti). Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 27881 Aloituspäivämäärä 01.06.2016 Loppumispäivämäärä 23.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Kansainvälinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen nuoret verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pirkan Helmi ry Toteutuskunta VALKEAKOSKI Tukiprosentti: 95,00 % Jaa: