Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 107930 Kulttuurikeskus Vahtisten vanha koulu Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry 01.10.2019 - 16.08.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry on solminut vuokrasopimuksen Vahtisten vanhasta koulusta kymmeneksi vuodeksi Sauvon kunnan kanssa. Tarkoitus on kehittää Vahtisten vanhaa koulua kulttuuritilaksi, jossa monialainen kulttuuritoiminta on mahdollista. Rakennuksessa kohtaavat nyt teatterin tekijät, käsityöläiset, kotiseutumuseon toimijat ja musiikkileikkikoululaiset. Koulun piha-alueella on toiminut seuran kesäteatteri yli kymmenen vuotta ja seura on osallistunut koulurakennuksen kunnostukseen kuluneina vuosina. Tarkoitus on kehittää rakennusta edelleen ja myös koulun piharakennus on tarkoitus kunnostaa myöhemmin tukemaan alueen kulttuuritoimintaa esimerkiksi näyttely- ja huoltotilojen muodossa. Rakennuksen kunnostus edesauttaa kuttuurin harrastamista eri muodoissaan Sauvossa ja kohderyhmänä on kaikki sauvolaiset ja erityisesti käsityöläiset (kutojat, entisöijät) sekä nuoret ja vanhemmat teatterin harrastajat. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 107930 Aloituspäivämäärä 01.10.2019 Loppumispäivämäärä 16.08.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry Toteutuskunta SAUVO Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: