Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 213979 Lundan leikkikenttä Lundan kyläyhdistys r.y. 01.03.2023 - 09.12.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lundan kyläyhdistys toimii Maskun kunnan yhdentoista kylän alueella. Alueella on vanhaa rakennuskantaa ja useita uusia omakotialueita.Lundan leikkipaikka perustetaan kylätalon, Lundan majan pihapiiriin. Tavoitteena on lisätä alueen houkuttelevuutta lapsiperheille, tutustuttaa uudet asukkaat toisiinsa järjestettävien tilaisuuksien ja tapahtumien puitteissa. Lundan majan pihapiirissä, aidatulla alueella oleva leikkipaikka tarjoaisi lapsille turvallisen ja viihtyisän puuhailupaikan. Lundan majaa vuokrataan juhlien ja tapahtumien pitopaikaksi, tilan houkutteluvuutta lisäisi, jos lapsille olisi tarjota paikka leikkimiseen tilaisuuksien aikana. Hankkeen tavoitteena on saada alueen lapsiperheet ja muut nuoremmat asukkaat käyttämään Lundan majaa ja sen ympäristöä ja osallistumaan tapahtumiin ja myös tulemaan mukaan toimintaan. Aikaisempaan toimintaan nähden toivomme, että uusien toimijoiden myötä alueelle ideoitaisiin uusia erilaisia tapahtumia. Hankkeen päätyttyä meillä on vireää toimintaa, innokkaita uusia toimijoita ja tilaisuuksiin ja tapahtumiin tulee runsaasti väkeä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 213979 Aloituspäivämäärä 01.03.2023 Loppumispäivämäärä 09.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry Toteutuskunta MASKU Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: