Hanke Kehittämishanke - 18338 Posion suunnistuskarttahanke Posion Pyrintö r.y. 01.01.2016 - 01.02.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on saada tuotettua uusia suunnistuskarttoja posiolaisten ja muiden luonnossa liikkujien käyttöön. Hankkeen aikana on tarkoitus kartoittaa kolmelta eri alueelta uudet suunnistuskartat, kouluttaa posiolaisia suunnistuksen parissa harrastavia päivittämään jatkossa valmistuvia karttoja, hankkia posiolaisille välineet karttapäivitysten tekemiseen, hankkia ratamestarikoulutusta Posio-rastien laadun parantamiseksi, luoda uusia liikuntapaikkoja kaikenikäisille sekä muun muassa rakentaa kaksi ylityspaikkaa Livojoen yli yhteistyötahojen kanssa. Tulevan kartoitustyön tulee tekämään kartoituksen asiantuntija ostopalveluna. Lisäksi hankittavat suunnistuslaitteet ja kartoitustyöhön tarvittavat laitteet tullaan hankkimaan ostopalveluna. Hankkeeseen palkataan yksi posiolainen henkilö kolmen kuukauden ajaksi koordinoimaan hankkeen aktiivisinta aikaa. Hankkeesta tullaan tiedottamaan paikallislehdissä hankkeen alussa ja lopussa sekä Posion Pyrinnön internet-sivuilla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 18338 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 01.02.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Koillismaan Leader ry Toteutuskunta POSIO Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: