Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 76599

Revontulien kuuntelulaitteisto Hankasalmen Observatorioon

Jyväskylän SIRIUS ry

30.06.2018 - 09.12.2021

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Revontulien syntymekanismi tunnetaan tänä päivänä varsin hyvin, samoin kuin revontulien esiintymiskorkeus, noin 100 km. Revontulien äänet sen sijaan on edelleen ratkaisematon arvoitus. Kansanperinteessä on lukuisa joukko tarinoita revontulien kolinasta tai huminasta. Revontulien aiheuttamien äänien olemassaoloa ei kuitenkaan tähän päivään saakka ole kuitenkaan pystytty kiistattomasti todentamaan tai väitettä äänistä kumoamaan. Aalto-yliopiston emeritusprofessori Unto K. Laine onnistui maaliskuussa 2013 äänittämään `kohahduksen', joka mitä todennäköisimmin on peräisin revontulista. Prof. Laine on kehittänyt teorian, jonka mukaan äänet muodostuvat revontulten indusoimina huomattavasti alempana kuin itse valoilmiö, ja ovat siksi kuultavissa. Tämän hankkeen puitteissa Jyväskylän Sirius ry:n Hankasalmen observatorioon rakennetaan maailman ensimmäinen revontulien äänten tutkimiseen tarkoitettu havaintoasema. Aseman sijoittaminen nimenomaan Hankasalmelle on perusteltua, sillä Hankasalmen observatorion yhteydessä on Ilmatieteenlaitoksen magnetometri ja Jyväskylän Sirius ry:n revontulikamera. Nämä molemmat laitteistot yhdessä tämän hankkeen puitteissa toteutettavan äänen havainnointiaseman kanssa muodostavat ainutlaatuisen havaintolaitteistokokonaisuuden, mitä ei ole missään muualla maailmassa. Havaintoaseman suunnittelu on tehty yhteistyössä prof. Laineen kanssa. Havaintoasema parantaa erilaisia harrastusmahdolisuuksia observatoriolla, sillä revontulien äänten lisäksi voidaan kuunnella erilaisia luonnon ääniä, kuten lintujen muuttoa ja laulua sekä erilaisten myrskyjen liikkeitä. Asemaa voidaan myös käyttää opetustarkoituksiin.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

76599

Aloituspäivämäärä

30.06.2018

Loppumispäivämäärä

09.12.2021

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt