Hanke Investointihanke - 254901 Sirkkamäen Kylätalon rakentaminen Sirkkamäen Kyläyhdistys ry - 07.07.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Sirkkamäen Kyläyhdistys ry rakentaa kylätaloa kyläisten yhteiskäyttötilaksi ja erilaisen tapahtumien järjestämiseen. Tällä projektilla pyritään parantamaan kylän elinvoimaisuutta ja kyläläisen yhteisöllisyyttä. Kylällä ei ole yhteisiä tiloja jossa voidaan järjestää harrastekerhoja ja muuta aktiviteettia kyläläisille. Hankkeen toteutumisaika on 2023-2025. Vuonna 2020 jouduimme luopumaan entisestä yhteisestä kokoontumistilasta, joka oli ahkerassa käytössä. Tämän myötä emme ole pystyneet järjestämään kerhoja. Kyläyhdistyksen tavaroille ei ole säilytystilaa, vaan ovat useammassa eri paikassa hallituksen jäsenillä. Kyläyhdistyksen hankkiman sydäniskurin paikka pitää olla helposti saatavilla ja kaikkien käytössä. Yhteenveto hankkeesta Sirkkamäen Kyläyhdistys ry rakensi kylätalon kyläisten yhteiskäyttötilaksi ja erilaisen tapahtumien järjestämiseen. Tällä projektilla pyritään parantamaan kylän elinvoimaisuutta ja kyläläisen yhteisöllisyyttä. Hanke toteutettiin Leader-rahoitusohjelman avulla ja kylän merkit... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 254901 Loppumispäivämäärä 07.07.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Sirkkamäen Kyläyhdistys ry rakensi kylätalon kyläisten yhteiskäyttötilaksi ja erilaisen tapahtumien järjestämiseen. Tällä projektilla pyritään parantamaan kylän elinvoimaisuutta ja kyläläisen yhteisöllisyyttä. Hanke toteutettiin Leader-rahoitusohjelman avulla ja kylän merkit... Näytä lisää Sirkkamäen Kyläyhdistys ry rakensi kylätalon kyläisten yhteiskäyttötilaksi ja erilaisen tapahtumien järjestämiseen. Tällä projektilla pyritään parantamaan kylän elinvoimaisuutta ja kyläläisen yhteisöllisyyttä. Hanke toteutettiin Leader-rahoitusohjelman avulla ja kylän merkittävällä talkootyö panostuksella. Hankkeen toteutusaika 17.8.2023-24.6.2025. Kylätalo valmistus nopeammin jo vuoden 2024 puolella. Kylätalolla tavoitellaan hyvän elämän edellytysten ja elämänlaadun parantumista, alueen veto- ja pitovoiman vahvistumista, palveluiden saavutettavuuden parantumista, yhdistys- ja harrastustoiminnan edellytysten turvaamista, eri toimijoiden välisen yhteistyön ja kumppanuuden lisääntymistä paikallisesti, alueellisesti, nuorten osallistumisen ja osallisuuden lisääntymistä, uudenlaisten ratkaisujen löytämistä, haja-asutusalueen infran ja uusien ja kausiasukkaiden houkuttelu. Jatkossa kyläyhdistys järjestää erilaisia tilaisuuksia kylätalolla ja pyrimme vuokraamaan kylätaloa erilaisiin kokouksiin ym. tilaisuuksiin. Toteutus Hanke toteutettiin Leader-rahoitus Maaseutukehitykseltä avulla ja kylän merkittävällä talkootyö panostuksella. Hankittiin käytetty konttirakennus, johon rakennettiin uusikatto, katettu teranssi ja pieni varasto. Rakennus ulkoverhoiltiin ja sisustettiin. Lisäksi tehtiin puucee. Hanke toteute... Näytä lisää Hanke toteutettiin Leader-rahoitus Maaseutukehitykseltä avulla ja kylän merkittävällä talkootyö panostuksella. Hankittiin käytetty konttirakennus, johon rakennettiin uusikatto, katettu teranssi ja pieni varasto. Rakennus ulkoverhoiltiin ja sisustettiin. Lisäksi tehtiin puucee. Hanke toteutettiin suunnitellun mukaisesti. Tulokset Sirkkamäen Kyläyhdistys ry rakensi kylätalon kyläisten yhteiskäyttötilaksi ja erilaisen tapahtumien järjestämiseen. Tällä projektilla pyritiin parantamaan kylän elinvoimaisuutta ja kyläläisen yhteisöllisyyttä. Kylällä ei ole yhteisiä tiloja jossa voidaan järjestää harrastekerhoj... Näytä lisää Sirkkamäen Kyläyhdistys ry rakensi kylätalon kyläisten yhteiskäyttötilaksi ja erilaisen tapahtumien järjestämiseen. Tällä projektilla pyritiin parantamaan kylän elinvoimaisuutta ja kyläläisen yhteisöllisyyttä. Kylällä ei ole yhteisiä tiloja jossa voidaan järjestää harrastekerhoja ja muuta aktiviteettia kyläläisille. Vuonna 2020 jouduimme luopumaan entisestä yhteisestä kokoontumistilasta, joka oli ahkerassa käytössä. Tämän myötä emme ole pystyneet järjestämään kerhoja. Kyläyhdistyksen tavaroille ei ole säilytystilaa, vaan ovat useammassa eri paikassa hallituksen jäsenillä. Kyläyhdistyksen hankkiman sydäniskurin paikka pitää olla helposti saatavilla ja kaikkien käytössä ja se on sijoitettu kylätalon seinään, josta se on kaikkien saatavilla tarvittaessa. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Sirkkamäen kylälle onsaatiin yhteinen kokoontumistila, jota ei ole ollut vuoden 2019 jälkeen. Nyt pystytään toimimaan yhdessä osoitteessa ja saadaan myös järjestettyä virkistystoimintaa kyläläisille ja lomalaisille. Jo kylätalon avajaiset ja joulun avaus v. 2024 todistivat sen kyläläis... Näytä lisää Sirkkamäen kylälle onsaatiin yhteinen kokoontumistila, jota ei ole ollut vuoden 2019 jälkeen. Nyt pystytään toimimaan yhdessä osoitteessa ja saadaan myös järjestettyä virkistystoimintaa kyläläisille ja lomalaisille. Jo kylätalon avajaiset ja joulun avaus v. 2024 todistivat sen kyläläiset, mökkiläiset ja naapuripitäjän väki oli runsaana mukana tapahtumissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja kehittää toimintaa. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Maaseutukehitys ry Toteutuskunta KONNEVESI Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % Jaa: