Hanke Kehittämishanke - 70947 South and north for better world Iin Micropolis Oy 01.12.2018 - 07.04.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Iissä on tehty määrätietoista työtä vähähiilisen yhteiskunnan edistämiseksi. Öljyn käytöstä on luovuttu, uusiutuvia energioita on käyttöönotettu niin tuuli- kuin aurinkovoimankin osalta, sähköautojen latausverkostoa on rakennettu ja kuntapalveluita vähähiilistetty. Kunta on energiaomavarainen ja sitoutunut 80 % kasvihuonekaasupäästövähennykseen vuoteen 2020 mennessä - 30 vuotta EU:n tavoitteita edellä. Tällä ilmastotyöllä on saatu aikaan päästövähennysten ohella uutta liiketoimintaa, työpaikkoja ja säästöjä. EU palkitsi iiläisen kehittämisyhtiö Micropoliksen parhaana energiaunioni ja ilmastotyö -kategoriassa komission vuoden 2017 RegioStars-kisassa. EU-palkinnon tuoma julkisuus ja kunnan toimet ovat saaneet iiläiset liikkeelle: Mitä me voimme tehdä? Mekin haluamme osallistua ja olla mukana rakentamassa ympäristöystävällistä kotipaikkaa! Niin yksittäiset kuntalaiset kuin yhdistykset ja yrityksetkin haluavat osallistua ilmastotalkoisiin. Tällä esiselvityshankkeella vastataan iiläisten intoon osallistua ilmastotyöhön. Esiselvityksen aikana työstetään varsinainen hankesuunnitelma siihen, miten iiläiset voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjään ja toimia ympäristöystävällisemmin. Tavoitteena on löytää keinoja maaseudun asukkaiden, mökkiläisten, yhdistysten ja yritysten ympäristöosaamisen lisäämiseen käytännön toimilla. Keinoissa voivat olla mukana perinteiset toimet kuten öljylämmityksestä luopuminen ja siirtyminen paikallista työllisyyttä lisääviin uusiutuviin energioihin tai uudet keinot, joita etsitään kansainvälisen yhteistyön kautta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 70947 Aloituspäivämäärä 01.12.2018 Loppumispäivämäärä 07.04.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen Kiertotalous bioenergia energiatehokkuus ilmastonmuutos kylätoiminta maalämpö tuulienergia ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Oulun Seudun Leader ry Toteutuskunta II Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: